Mannerheimintien työmaa täyteen laajuuteen – muutoksia ajokaistoihin ja puiden kaatoja
20.3.2023 16:28:33 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Kaistamuutosten tekeminen työmaa-alueella alkaa Postitalon suunnasta ja niitä tehdään läpi yön. Liikennejärjestelyiden muutosten arvioidaan valmistuvan kokonaisuudessaankeskiviikon aikana.
Muutostöiden aikana liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä ja autot siirretään työmaanaikaisille ajokaistoille vaiheittain etelästä alkaen. Liikennejärjestelyjen muutokset koko 1,3 kilometrin matkalla vilkkaasti liikennöityä pääkatua ovat laaja operaatio, joka aiheuttaa todennäköisesti ruuhkia.
Kun liikenne on siirretty työnaikaisille ajokaistoille ja Mannerheimintien itäpuoli on aidattu työmaa-alueeksi, työmaalla alkavat seuraavaksi vanhan asfaltin ja kiskojen purkutyöt.
Mannerheimintien peruskorjauksessa kaadetaan puita
Mannerheimintien peruskorjauksessa uusitaan kadun puurivejä. Puunkaadot tehdään maaliskuussa ennen lintujen pesintäkautta. Postikadun ja Runeberginkadun välisellä osuudella kaadetaan noin 90 puuta. Puun kaadot alkavat länsipuolen katupuista.
Puiden kaadoista on päätetty Mannerheimintien eteläosan katusuunnitelmassa. Pääosa kaadettavista puista on katupuita, mutta katusuunnitelman mukaisesti puita tullaan töiden edetessä kaatamaan myös Hesperian puiston reunasta.
Uudet katupuurivit istutetaan hieman eri kohtaan kuin nykyiset. Samalla puut saavat paremmat kasvualustat, jolloin niillä on nykyistä paremmat edellytykset kasvaa. Nykyiset katupuut eivät todennäköisesti selviäisi elinvoimaisina, kun syviä kaivantoja tehdään aivan puiden juuristojen vieressä.
Liikennejärjestelyiden muutokset
Moottoriajoneuvoliikenne
- Mannerheimintielta poistuu ajokaistoja Postikadun ja Runeberginkadun välillä. Muutoksen jälkeen Mannerheimintiellä on käytössä yksi ajokaista kumpaankin suuntaan.
- Autolla ajo Aurorankadulta Mannerheimintielle suljetaan.
- Autolla ajo Eteläiseltä Hesperiankadulta Mannerheimintielle suljetaan.
Pyöräily ja jalankulku
- Pyöräliikenne sekä jalankulku siirtyvät Mannerheimintien länsilaidalle sekä kiertoreiteille Hesperianpuiston, Hakasalmenpuiston ja Töölönlahden kautta.
- Kadun varren kiinteistöihin säilyy pääsy koko remontin ajan.
- Jalankulkijoille ja pyöräilijöille on kuusi ylityskohtaa työmaa-alueen yli Mannerheimintiellä Postikadun ja Runeberginkadun välisellä osuudella.
- Baanaan tulee sillan kohdalla tilapäisiä katkoja Mannerheimintien sillan purkutöiden yhteydessä, mutta muuten Baana pysyy auki. Katkojen ajankohdista, kestosta ja kiertoreiteistä kerrotaan etukäteen.
Joukkoliikenne
- Kiasman tilauspysäkki säilyy käytössä ja linja-autoille jätetään levennys.
- Muut pysäkit: Mannerheimintien väliaikainen bussipysäkki keskustan suuntaan säilyy nykyisellä paikallaan Mannerheimintie 40 kohdalla. Keskustasta poispäin menevien bussien pysähtymiskohta siirtyy hiukan kohti pohjoista.Kansallismuseon bussipysäkki Eduskuntapuistossa pysyy ennallaan.
Vaihtoehtoisia reittejä työmaan ohi
Vaikka työmaan läpi voi ajaa moottoriajoneuvolla koko remontin ajan, on suositeltavaa käyttää vaihtoehtoisia reittejä, jos se vain suinkin on mahdollista. Vaihtoehtoisia reittejä työmaan ohittamiseksi on kuvattu liitteenä olevassa kartassa.
Seuraa töiden etenemistä
Peruskorjauksessa uusitaan kadun alla olevat vesiputket, sähkökaapelit ja muu kunnallistekniikka, raitiotiekiskot ja Baanan ylittävä silta sekä rakennetaan Mannerheimintielle yksisuuntaiset pyöräväylät.
Työmaan etenemistä on mahdollista seurata seuraavista kanavista:
- Ajantasaiset tiedot työmaasta ja voimassa olevat liikennejärjestelyt päivitetään urakoitsijan verkkosivuille: manskunkatutyöt.fi
- Seuraa katutöitä Facebookissa: facebook.com/uusimannerheimintie
- Perustietoa katutyöstä kaupungin sivuilla: hel.fi/mannerheimintie
Mannerheimintien peruskorjaus lukuina
- Putkiremontin aika – Mannerheimintien vanhin yhä käytössä oleva vesijohto on vuodelta 1877.
- Kadun alla tapahtuu – Uutta vesijohtoa 2,3 km ja uutta sadevesiviemäriä 3,1 km.
- Uudet kiskot – 2,6 km uutta raitiotiekiskoa.
- Helsingin toiseksi vanhin silta uusitaan – Baanan ylittävä Mannerheimintien silta on vuodelta 1894.
- Helsingin suurin katuremontti – Urakka-alueen pituus noin 2,8 km ja pinta-ala noin 102 000 m2.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peruskorjaus yleisesti:
Liisa Taskila
yksikön päällikkö, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3101 5368
liisa.taskila@hel.fi
Työnaikaisen toteutuksen asiat:
Pääurakoitsija VM Suomalainen Oy
Ville Piironen
työmaapäällikkö
p. 050 572 2143
info@manskunkatutyot.fi
Liikennejärjestelyihin liittyvät asiat:
Tilapäisistä liikennejärjestelyistä vastaava Ramudden Oy
Mikael Saarinen
Projektipäällikkö
P. 044 755 2020
mikael.saarinen@ramudden.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin Kruunuvuorenselän uudet veneväylät on otettu käyttöön 10.4.202610.4.2026 09:48:48 EEST | Tiedote
Kruunuvuorensillan valmistuttua Kruunuvuorenselällä on tullut muutoksia väyläalueisiin, väylämitoituksiin ja väyläluokkiin. Merkittävin muutos on se, että yhden väylän sijasta Kruunuvuorenselällä on nyt kaksi väylää. Uudet väylämerkit on asennettu paikoilleen 10.4.2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 9.4.20269.4.2026 19:05:38 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 9.4.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 23.4.2026
Sillalla tavataan lauantaina 18. huhtikuuta – oma kruunu päähän!8.4.2026 09:59:00 EEST | Tiedote
Helsingin Laajasalon ja Korkeasaaren yhdistävä Suomen pisin silta, Kruunuvuorensilta, avataan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön lauantaina 18.4.2026. Jalankulkijat pääsevät sillalle klo 14 ja pyöräilijät klo 17. Samalla aukeaa merkittävä uusi väylä kantakaupungin ja Laajasalon välille.
Helsingfors stads miljöskyddsföreskrifter uppdateras6.4.2026 08:33:10 EEST | Pressmeddelande
Miljöskyddsföreskrifterna, som senast uppdaterades 2018, föreslås bli preciserade i fråga om hanteringen av snö och bullerbekämpningen. De viktigaste förändringarna handlar om att inrätta mottagningsplatser för snö och om bullerolägenheter under konserter. Stadsmiljönämndens miljö- och tillståndssektion behandlade föreskrifterna den 9 april.
Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä päivitetään6.4.2026 08:33:10 EEST | Tiedote
Viimeksi vuonna 2018 päivitettyihin ympäristönsuojelumääräyksiin esitetään täsmennyksiä lumenhallinnan ja meluntorjunnan osalta. Keskeisimmät muutokset liittyvät lumen vastaanottopaikkojen perustamiseen ja konserttien meluhaittoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee määräyksiä 9. huhtikuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

