Jokaisella lapsella on oikeus elää turvassa ja tulla hyvinpidellyksi!
23.3.2023 09:20:00 EET | Basam Books | Tiedote

On tärkeää, että lapsi oppii mahdollisimman varhain tunnistamaan, mikä on oikein ja mikä väärin ja erityisesti suojaamaan itseään. Opettamalla turvataitoja lapsille luodaan ilmapiiriä, jossa lapsi voi kertoa huolistaan ja peloistaan mahdollisimman varhain. Näin turvallinen tila puhumiselle on luotu jo ennakkoon mahdollisen ikävän kokemuksen varalta.
Koska yhä useampi lapsi altistuu ja kokee lähisuhdeväkivaltaa, on lapsia rohkaistava puhumaan vaikeistakin asioista. Kun lapsi oppii, että kaikesta voi puhua ja kaikesta on mahdollista selvitä, se madaltaa kynnystä kertoa koetuista asioista ja huolista omille vanhemmilleen tai muille turvallisille aikuisille. Se myös auttaa suhtautumaan empaattisesti muita lapsia kohtaan ja auttamaan tarpeen tullen ystävää – aivan kuten missä tahansa muussakin onnettomassa tapahtumassa.
Katja Kytölän kirjoittama ja Jutta Kivilompolon kuvittama Ulla ja lasten turvataidot on esiopetus- ja alakouluikäisille lapsille suunnattu turvataitokirja, jossa Ulla ja Domi joutuvat moniin vaikeisiin tilanteisiin. Onneksi he osaavat opettaa toisilleen turvataitoja, kuinka selviytyä pelottavistakin asioista. Yhdessä Ulla ja Domi opettelevat ein sanomista, avun hakemista ja turvallisille aikuisille kertomista sekä omaa oikeuttaan koskemattomuuteen.
Katja Kytölä on sosionomi, ratkaisukeskeinen terapeutti ja väkivaltatyön asiantuntija. Hänellä on takanaan vuosien työskentely lähisuhdeväkivallan kokijoiden auttamiseksi sekä tieteellinen perehtyneisyys ilmiöön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:
Frida Wikblad
frida@basambooks.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Thomas Hardyn "Kaukana maailman melskeestä" ilmestyy ensimmäistä kertaa suomeksi20.2.2026 09:08:00 EET | Tiedote
Itsenäinen nainen, kolme kosijaa ja 1800-luvun Englannin maaseutu – tästä aineksesta syntyy Thomas Hardyn klassikko Kaukana maailman melskeestä (Far from the Madding Crowd, 1874), joka ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Teoksen on suomentanut Antti Immonen, ja mukana ovat myös jälkisanat sekä selitysosio.. Arvostelukappaleet: Anita Salo, anita@basambooks.fi.
Voltairen "Mikromegas" -klassikko kutsuu pohtimaan suvaitsevaisuutta20.2.2026 08:18:00 EET | Tiedote
Uusintapainos Voltairen Mikromegas-teoksesta tarkastelee filosofisin ja humoristisin keinoin älyllisen elämän mahdollisuuksia. Kirja käsittelee tieteen, suvaitsevaisuuden ja itseironian teemoja, ja sen ajankohtaisuus korostuu nykyajassa valistuksen arvojen puolustamisen tarpeessa.
Heikki Peltolan uusin kirja kutsuu lukijan näkemään elämän ihmeen yli tuhannen havainnon kautta16.2.2026 08:22:00 EET | Tiedote
Heikki Peltolan uusin kirja "Oikein & Hyvin - Elämä suorana" tutkii elämän ihmettä. Teos tarjoaa vaihtoehdon egoistiselle maailmankuvalle ja rohkaisee oikeaan näkemiseen ja hyvään tekemiseen. Saatavilla myös Peltolan itsensä lukemana äänikirjana. Lisätietoja: anita@basambooks.fi.
Paula Malleuksen uusi kirja opastaa kestävään liiketoimintaan muoti- ja tekstiilialalla10.2.2026 15:21:57 EET | Tiedote
"UPCYCLING - Neuleiden toinen elämä ja liiketoiminnan kehittäminen" on opas kestävään liiketoimintaan muoti- ja tekstiilialalla. Kirja tarjoaa työkaluja liikeidean kehittämiseen ja ideoita neuleiden uudelleenkäyttöön. Malleus, vastuullisen muodin pioneeri, jakaa lähes 20 vuoden yrittäjäkokemuksensa.
Lindsay L. Gibsonin kirja auttaa voittamaan menneisyyden haasteet15.12.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Lindsay L. Gibsonin kirja tarjoaa työkaluja voittaa menneisyyden haasteet ja kasvaa vahvaksi aikuiseksi, vaikka vanhemmat olisivat olleet emotionaalisesti kypsymättömiä. Teoksessa käsitellään erilaisia kypsymättömiä vanhemmuuden muotoja ja annetaan käytännön ohjeita parempien ihmissuhteiden muodostamiseen. Suomentanut Juha Kuvajainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


