SDP EDUSKUNTA

SDP:n Guzenina: Kulttuuri on elämän suola ja sen avulla kerrotaan suomalaisuuden tarinaa

22.3.2023 13:41:03 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Maria Guzenina puolustaa kulttuurialan asemaa Suomessa ja haluaa nostaa kulttuurin rahoituksen yhteen prosenttiin valtion budjetista ensi vaalikaudella. Guzeninan mukaan kulttuuri kuuluu jokaisen suomalaisen arkeen ja se luo tarinaa Suomesta ja suomalaisista.
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Perussuomalaisten Riikka Purran kommentti YLEn puheenjohtajatentissä 21.3. kulttuurista luksuspalveluna osoittaa kansanedustaja Maria Guzeninan mukaan Purralta ymmärtämättömyyttä ja historiattomuutta.

- Kulttuuri on liima, joka tuo eri taustaisia ihmisiä yhteen, luo yhteisöllisyyttä ja vahvistaa hyvinvointia. Lisäksi kulttuuri on työvoimavaltaisena aikana Suomen kestävän kasvun näkökulmasta olennainen ja sen vientipotentiaali suuri. Kulttuurin aseman väheksyminen osana suomalaista elämäntapaa osoittaa perussuomalaisten puheenjohtajalta ihmisten tarpeiden väheksymistä, Guzenina sanoo.

Guzeninan mukaan kulttuurin yhteys ihmisten hyvinvointiin on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa.

- Me kuuntelemme musiikkia, katsomme sarjoja ja elokuvia, luemme kirjoja, pelaamme. Jos kulttuuria ei tuettaisi, olisi meillä merkittävästi vähemmän valinnanvaraa siinä, minkälaisen kulttuurin parissa haluamme viettää aikaamme.

- Onkin älytöntä ajatella, että kulttuurin arvo mitattaisiin vain sen kaupallisella menestyksellä. Jos ainoa saatavilla oleva kulttuuri olisi sitä, mikä myy massoille, olisi tarjonta pian hyvin yksipuolista. Kulttuuria pitää tukea ja sen parissa työtään tekevien toimintaedellytyksiä on vahvistettava, Guzenina toteaa.

Guzeninan mukaan perussuomalaiset väheksyy kannanotollaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka saavat elantonsa kulttuurialalta. Kulta ry:n mukaan kulttuuriala työllistää 80 000 työntekijää suoraan ja 48 000 työntekijää välillisesti. Määrä on suurempi kuin esimerkiksi metsäteollisuudella.

- Taiteilijat ja kirjailijat kertovat Suomesta tarinaa niin suomalaisille itselleen kuin koko muulle maailmalle. Kulttuurin monimuotoisuus on myös osa vapaan maan demokratiaan, Guzenina päättää.

- Ei voi olla niin, että Purra ja hänen puolueensa päättävät, mikä on kulttuuria ja mikä ei. Sellainen maailma on nähty itärajan takana. Se ei toiminut siellä, kuten ei toimisi tälläkään.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote

Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye