Yritykset kokevat saavansa ilmastotoimista taloudellista hyötyä – mutta unohtuiko kyselyssä arvot

Kyselyyn vastanneista yrityksistä reilu kolmannes kokee ilmastotoimista syntyvän taloudellista hyötyä pitkällä aikavälillä ja viidennes näkee taloudellisen hyödyn tulevan jo lyhyellä aikavälillä. Viidennes vastanneista toteaa ilmastotoimien lisäävän kustannuksia.
Reilusti yli puolet vastanneista yrityksistä arvioi, että ilmastotoimet ovat yritykselle joko välttämättömiä markkinoilla pysymiseksi, kilpailuedun lähde tai molempia. Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin vastaaja nosti esiin myös arvot.
”Ilmastotoimet eivät ole vain markkinointia tai yrityksen kilpailutekijä. Tehtävämme on pyrkiä jättämään seuraaville sukupolville mahdollisuus elää puhtaassa luonnossa”.
”Vastuullamme on edistää arvoperusteista strategiaa ja omaksua asenne, joka mahdollistaa toiminnan kehittämisen kohti parempia ilmastotoimia”, toteaa Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin toimitusjohtaja Marja Heinimäki.
Yleisimmät yritysten tekemät ilmastotoimet ovat energiatehokkuuden parantaminen ja jätteiden lajittelun kehittäminen ja hyödyntäminen. Muita olivat materiaalitehokkuuden parantaminen, päästöttömän energian ostaminen ja kuljetusten ja työmatkojen päästöjen vähentäminen. Vain hieman yli kymmenes yrityksistä kertoo, ettei ole tehnyt mitään ilmastotoimia.
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin alueella merkittävimpänä oli materiaalitehokkuuden parantaminen ja jätteiden lajittelu ja hyödyntäminen.
Vaikka ilmastotoimet on tehty energian säästämiseksi, niin todennäköisesti asiakkaat tulevat vaatimaan tulevaisuudessa enemmän ilmastotoimia, todetaan Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin vastauksissa.
Suurimmat yritykset ovat tarttuneet ilmastotoimiin pienempiä yrityksiä aktiivisemmin ja monipuolisemmin, kun ilmastotoimia tarkastellaan yrityskoon mukaan. Yli 250 henkeä työllistävistä yrityksistä 80 prosenttia on asettanut päästövähennystavoitteen ja 50–249 henkeä työllistävistä yrityksistä 60 prosenttia.
Kauppakamarien jäsenyrityksilleen tekemä ilmastokysely tehtiin kohdennettuna sähköpostikyselynä 14.-16.3. Siihen vastasi 1182 erikokoista yritystä ympäri Suomen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja HeinimäkiToimitusjohtajaRiihimäen-Hyvinkään kauppakamari
Puh:040 547 8563marja.heinimaki@rihykauppakamari.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari
Kauppakamari palkitsi yrityksiä ja niiden johtajia30.10.2023 12:17:02 EET | Tiedote
Würth Oy:n toimitusjohtaja Mika Rantanen palkittiin Vuoden johtaja -huomionosoituksella Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin 70-vuotisgaalassa Hotel Sveitsissä perjantaina 27.10.
Kauppakamari ja HR Legal Services Oy solmivat yhteistyösopimuksen20.10.2023 11:45:23 EEST | Tiedote
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari ja HR Legal Services Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Hr Legal Services Oy aloittaa HRA, Hyväksytty Rekrytoinnin Asiantuntija -koulutukset lisenssisopimuksella vuonna 2024.
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari aloittaa yhteistyön Laurean kanssa!12.10.2023 12:51:43 EEST | Tiedote
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari ja Laurea-ammattikorkeakoulu ovat solmineet kumppaniyhteistyösopimuksen.
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin yhteistyöprojekti Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa10.10.2023 10:59:52 EEST | Tiedote
Rekrytointi on tärkeä osa yrityksen menestystä ja ammattitaitoinen rekrytointi voi vaikuttaa merkittävästi organisaation tuloksiin ja maineeseen työnantajana. Koulutukset, kuten Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin tarjoama HRA-koulutus, ovat erinomainen tapa parantaa ja päivittää osaamista rekrytoinnissa.
Suomi tarvitsee rohkeita tekoja20.6.2023 08:33:00 EEST | Tiedote
Hallitusohjelmalla tavoitellaan suunnan muutosta, edistetään talouden kasvua ja kilpailukykyä. Ohjelma osoittaa, että julkisen talouden velkaantumista korjataan uskottavilla toimenpiteillä. Miten yritykset selviävät kiristyvässä kilpailussa, siihen hallitusohjelma vastaa edistäen ja vaikeuttaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme