Mestari TPS murskalukemin finaaleihin, Classic otti edun PSS:ää vastaan
22.3.2023 20:30:01 EET | Fliiga | Tiedote
Milla Nordlund ja Meri-Helmi Höynälä laukoivat TPS:lle nopean kahden maalin johdon, jonka EräViikinkien Elisa Vilhunen erän lopulla kavensi yhteen. Siihen vieraiden maalinteko tänään tyrehtyikin, ja kohta Sofia Leino iski kotijoukkueelle jo kolmannen osuman. Kolmas erä olikin sitten TPS:n näytöstä, kun se pöllytti helsinkiläisten verkkoa vielä seitsemästi. Meri-Helmi Höynälä (2+1), Ella Alanko-Salminen (2+1) ja Olivia Pietilä (1+2) olivat voittajien kolmen tehopisteen pelurit.
Tampereella taisteltiin avauserä tasoihin PSS:n Ella Sundströmin kuitattua viimeisellä minuutilla Suvi Hämäläisen avausmaalin. Toisessa iski kuitenkin maajoukkuehyökkääjä Johanna Homi kahdesti pohjustaen kotijoukkueelle kahden maalin taukojohdon. Natalia Pitkäkankaan 4–1-maalin jälkeen oli vieraiden Daniela Westerlundilla vielä paikka kaventaa rangaistuslaukauksesta, mutta se ei onnistunut, ja viimeisellä kympillä Classic meni menojaan. Classicista löytyi tänään seitsemän eri maalintekijää Johanna Homin ja Lotta Purhosen osuessa kahdesti.
Finaalipaikka on katkolla Classicille lauantaina Porvoossa.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Maailman viihdyttävintä salibandya! F-liigassa pelaa miesten ja naisten sarjojen alla 28 joukkuetta. Haluamme olla rakentamassa Suomeen uudenlaista palloilusarjaa. Liikkeen voima ja vauhti valloittavat ja saa meidät kaikki liikkeelle
– luomaan maailman liikuttavinta, arvostetuinta ja kaupallisinta salibandyliigaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Classicin vuoro voittaa finaalitrilleri maalilla1.5.2026 19:32:41 EEST | Tiedote
F-liigan finaalisarjassa nähtiin kolmas loppusummeriin saakka jännittävä loppuottelu, ja Classic siirtyi 2–1-johtoon kaatamalla Nokian KrP:n 6-5.
Joona Rantalan jatkoaikamaali tasoitti finaalivoitot28.4.2026 20:59:49 EEST | Tiedote
Nokian KrP tasoitti F-liigan finaalivoitoiksi 1-1, kun se kaatoi kotonaan Classicin 5-4 Joona Rantalan ylivoimalla laukomalla jatkoaikamaalilla.
Pääsarjojen turvallisuusvaatimuksiin merkittäviä muutoksia – jatkossa pelataan tarvittaessa pienemmissä kaukaloissa28.4.2026 13:36:35 EEST | Tiedote
Salibandyliiton hallitus sekä F-liigasta vastaavan SSBL Salibandy Oy:n hallitus ovat linjanneet pääsarjojen turvallisuusvaatimuksiin merkittäviä tiukennuksia kaudesta 2026-2027 alkaen. Jatkossa jokainen pääsarjassa pelattava ottelu pelataan vähintään 1,1 metrin turva-alueilla tarvittaessa kenttäkokoa pienentäen. Pääsarjojen olosuhteista aloitettava turvallisuusparannus laajenee jatkossa myös muihin salibandysarjoihin.
Classicille ensimmäinen kiinnitys F-liigan mestaruuteen26.4.2026 19:02:30 EEST | Tiedote
Classic avasi F-liigan miesten finaalisarjan voitolla, kun se kaatoi kotonaan Nokian KrP:n 5-3. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa, ja toinen kohtaaminen on vuorossa tiistaina Nokialla.
Oilers jatkaa mitaliputkessa – Indians taipui pronssiottelussa24.4.2026 21:02:44 EEST | Tiedote
Esport Oilers ei kyennyt kolmanteen perättäiseen F-liigan mestaruuteen mutta jatkaa mitaliputkessa, kun paikalliskilpailija Westend Indians taipui illan pronssiottelussa 1 150 katsojan edessä 8-4. Mitali on Öljymiehille kuudes perättäinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
