Nuoret toivovat mutkattomia matalan kynnyksen palveluita – pahoinvointi ja palveluihin pääsyn vaikeus korostuvat tietyissä ryhmissä
Nuoret toivovat, että oman paikkakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut löytyisivät helposti yhdestä paikasta ja apua voisi saada ilman ajanvarausta. Nuorten toiveet palvelukynnysten madaltamiseksi ovat myös hyvin käytännönläheisiä, kuten toimintaympäristön kehittäminen viihtyisäksi ja turvalliseksi esimerkiksi niin, että tilassa on sohva, sateenkaarilippu seinällä ja juliste turvallisemman tilan periaatteista.
Tiedot selviävät tuoreesta selvityksestä, joka on tehty osana kansallisen lapsistrategian toteutusta.
”Hyvinkin pienillä käytännön teoilla voi olla iso merkitys nuorille palvelun saavutettavuuden kannalta”, sanoo THL:n kehittämispäällikkö Katja Sankalahti.
Hänen mukaansa nuoret katsovat, että tunteiden, kriisien ja ongelmien käsittelyä tulisi opetella esimerkiksi koulussa. Näin normalisoitaisiin avun hakemista ja madallettaisiin palveluun hakeutumisen kynnystä.
”Nuoret kokevat, että mitä enemmän tietoa on tarjolla esimerkiksi kouluissa, sitä hyväksyvämmin asioihin suhtaudutaan ja häpeä vähenee.”
Huomiota kiinnitettävä muun muassa kodin ulkopuolelle sijoitettujen ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien palvelukokemuksiin
Kouluterveyskyselystä käy ilmi, että erityisesti tietyissä nuorten ryhmissä mielialaan liittyvät ongelmat ja vaikeudet päästä palveluihin ovat yleisiä.
Tällaisia ryhmiä ovat maahanmuuttajataustaiset, toimintarajoitteiset, kodin ulkopuolelle sijoitetut sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Heidän vastaustauksiaan on nyt tarkasteltu ensimmäistä kertaa rinnakkain kaikkien nuorten vastausten kanssa.
Myös sukupuolten välillä oli eroja; tytöillä korostuvat henkinen pahoinvointi ja pojilla vaikeudet päästä terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle, kuten koulupsykologille.
”Tulokset ovat huolestuttavia. On huomioitava, että nuori voi kuulua samanaikaisesti useaan eri ryhmään, jolloin vaikeudet voivat olla moninkertaisia”, muistuttaa THL:n projektisuunnittelija Johanna Vihtari.
Nuorten väliset erot hyvinvoinnissa ja palveluihin pääsyssä lisäävät eriarvoisuutta.
”Eriarvoisuus kasvaa ja erityisesti joidenkin lasten ja nuorten huonovointisuus lisääntyy, jos tätä kehitystä ei käännetä. Mahdollisuudet hyvinvointiin ja hyvään elämään eivät voi riippua lapsen taustasta tai tilanteesta”, sanoo THL:n kehittämispäällikkö Satu Majlander.
Haavoittuvuutta aiheuttavat yhteiskunnan arvot, syrjivät asenteet ja normit sekä rakenteet
Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että tällä hetkellä ne lapset, jotka ovat syystä tai toisesta muita haavoittuvammassa asemassa, eivät aina saa tarvitsemaansa tukea ja apua.
Tästä syystä palvelujen valtakunnalliseen ja paikalliseen kehittämiseen tarvitaan mukaan nuoria monista eri taustoista.
”On tärkeää muistaa, että lapsen tai nuoren kuuluminen yhteen tai useampaan vähemmistöryhmään ei itsessään aiheuta haavoittuvuutta, vaan sitä synnyttävät muun muassa yhteiskunnan arvot, syrjivät asenteet ja normit sekä rakenteet. Näihin on nyt tärkeää pyrkiä vaikuttamaan”, Majlander sanoo.
Yhdenvertainen saavutettavuus ja syrjimättömyys palveluissa vähentävät sekä palveluntarvetta että raskaiden ja kalliiden korjaavien palvelujen tarvetta myöhemmin.
Lähde
Lisätietoa
Lapsivaikutusten arviointi (LAVA)
Toiminnallinen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnittelu
Satu Majlander
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7510
etunimi.sukunimi@thl.fi
Johanna Vihtari
projektisuunnittelija
puh. 029 524 7679
etunimi.sukunimi@thl.fi
Katja Sankalahti
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 7468
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 40/202328.9.2023 15:19:08 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 28.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia.
Yhä useampi vanhuspalveluyksikkö ylittää jo lakisääteisen henkilöstömitoituksen – palvelujen rakenne kuitenkin nopean muutoksen tarpeessa26.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Vanhuspalvelujen toimintayksiköistä 89 prosenttia ylsi lakisääteiseen henkilöstömitoitukseen toukokuussa 2023, selviää THL:n seurantatiedoista. Vanhuspalvelulain mukainen henkilöstön vähimmäismitoitus 0,65 työntekijää asiakasta kohden tuli voimaan 1.4.2023. Henkilöstömitoitus on merkittävästi noussut toimintayksiköissä kahden ja puolen vuoden aikana. Nyt moni yksikkö (40 %) ylittää jo 0,7 mitoituksen. ”Toukokuun seurannassa joka kymmenes toimintayksikkö ei saavuttanut lakisääteistä henkilöstömitoitusta. Näistä kuitenkin valtaosa on jo hyvin lähellä lakisääteistä mitoitusta ja ne ovat saavuttaneet vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohden”, sanoo THL:n johtava tutkija Hanna Alastalo. THL seuraa lakisääteisen henkilöstömitoituksen toteutumista puolivuosittain erilliskyselyllä. Seurannassa yksiköt tallentavat itse työtuntitietonsa ja asiakasmäärän THL:n tietokantaan. Yksiköt vastaavat annettujen tietojen oikeellisuudesta. THL laskee tallennetuista työaikatiedoista mitoituksen vanhuspalve
THL viikolla 39/202321.9.2023 15:20:18 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 21.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia.
Tutkimus: vangeilla on Suomessa useita samanaikaisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, kuten päihdehäiriöitä, infektiotauteja ja yksinäisyyttä21.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vangeille on Suomessa kasaantunut muuta väestöä enemmän monia samanaikaisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Heillä on pitkäaikaisia sairauksia enemmän kuin koko väestöllä, ja päihdeongelmat ovat vankien keskuudessa hyvin yleisiä. Päihteiden käytöstä on yhdeksälle vangille kymmenestä tullut jossain vaiheessa elämää ongelmallista ja monella edennyt riippuvuudeksi. Noin neljännes vangeista on sosiaali- ja terveyspalveluiden suurkäyttäjiä myös vankilan ulkopuolella.
Enkäten Hälsa i skolan 2023: Barn och unga belastas av många faktorer – viktigt med tydliga vardagsrutiner och att få hjälp i tid21.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Enligt färska resultat från enkäten Hälsa i skolan uppger en stor del av barnen och de unga att de mår bra, är nöjda med sina liv och har en bra vardagsrytm. Men en del av välbefinnandet belastas av många olika faktorer, exempelvis sjukdom, ångest, mobbning eller social fobi, som kan ha många bakomliggande faktorer. För att förbättra situationen krävs åtgärder av både skolan och elevhälsotjänsterna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme