Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene  ryAmmattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene  ryAmmattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene  ry

Tiukka viesti tulevalle hallitukselle: Koulutustason nosto ei onnistu ilman riittävää rahoitusta

Jaa
Puolueet ovat luvanneet olla leikkaamatta koulutuksesta. Tämä on hyvä alku, mutta se ei riitä vielä koulutustason nostamiseksi. Kaikki osaaja- ja työvoimantarve-ennakoinnit kertovat samaa kieltä: korkeakoulutetuille on kasvava kysyntä. Tällä hetkellä 25-34 -vuotiaista n. 40 prosentilla on korkeakoulututkinto. Elinkeinoelämällä sekä työmarkkina- ja koulutusalan ammattilaisilla on yhtenevä käsitys siitä, että jatkossa korkeakoulututkinto tarvitaan vähintään puolille nuorista.

Korkeakoulujen rahoitusta on lisätty määräaikaisesti, jotta opiskelijamäärää ja koulutustasoa voidaan nostaa. Valitettavasti rahoitus on kattanut vain pienen osan uusien opiskelijoiden aiheuttamista kustannuksista.  Määräaikainenkin rahoitus loppuu jo ensi vuonna. Koulutustasotavoitetta on jo siirretty vuoteen 2035, mutta tavoite ei toteudu, ellei tuleva hallitus investoi tähän.

Koulutus- ja osaamistason nostaminen on Suomelle kohtalon kysymys. Yhteiskunnan vihreä siirtymä vaatii uutta osaamista ja työelämä uudistumista. Suomi on jäänyt jälkeen OECD-maiden koulutustasosta ja tutkintoja tuotetaan entistä pienemmällä rahalla. Opiskelijamäärien kasvu sekä 2010-luvulla toteutetut rahoitusleikkaukset ja korkeakouluindeksien jäädytykset ovat johtaneet siihen, että rahoitus tuotettua korkeakoulututkintoa kohden on laskenut vuosien 2011-2022 välillä yli 40 prosenttia. Suuntauksen jatkuessa se ei voi olla näkymättä koulutuksen laadussa ja valmistuneiden osaamisessa. Jo nyt opiskelijoiden jaksaminen on koetuksella ja tuen tarve suurempaa kuin aiemmin.

Jotta Suomi pääsee kiinni vihreään kasvuun ja pystyy tuottamaan hyvinvointia kansalaisilleen vanhenevallakin ikärakenteella, tarvitsemme sekä laajempaa että syvempää osaamista. Kasvavia tavoitteita ei voi saavuttaa pienenevillä resursseilla. Tulevan hallituksen tärkeimpiä ja kauaskantoisimpia tehtävä on päättää, kuinka koulutus- ja osaamistason nosto tehdään ja sitoutua myös rahoittamaan se.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene  ry
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Ammattikorkeakoulut tarvitaan mukaan kehittämään tohtorikoulutusta ja tutkijoiden urapolkuja3.5.2024 09:21:20 EEST | Tiedote

Suomi tarvitsee kansalliseen TKI-tavoitteeseen päästäkseen aivan uudenlaisia toimintatapoja, koska vanhat rakenteet harvoin synnyttävät radikaalisti uutta. Nyt tarvitaan ennen kaikkea laajasti yhteiskuntaan lisää tuottavuutta ja talouskasvun siemeniä. Suomi tarvitsee ammattikorkeakouluja työelämäläheisten soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan periaatteille rakentuvien tohtorikoulutusmallien ja tutkijoiden urapolkujen rakentamiseen. Tohtorikoulutusohjelmia rakennetaan ammattikorkeakouluihin jo nyt eurooppalaisten kumppaneiden kanssa.

Ammattikorkeakoulut jatkavat rahoituksen nollalinjalla – isot odotukset TKI-rahoituksen kohdentumisesta16.4.2024 17:04:31 EEST | Tiedote

Ammattikorkeakoulut ovat helpottuneita, ettei niiden rahoitukseen kohdistettu uusia leikkauksia hallitusohjelmassa jo tehtyjen leikkausten lisäksi. Suomen tavoitteet nostaa voimakkaasti nuorten aikuisten koulutustasoa sekä TKI-rahoituksen kasvattaminen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta edellyttävät, että korkeakoulujen perusrahoituksen taso turvataan nykyistä paremmin. Uusi TKI-rahoitus tulee kohdentaa sellaiseen rahoitukseen, jotka edellyttävät yritysten ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä.

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle - Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu19.3.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta ammattikorkeakoulut voivat kehittää koulutustaan, lisätä opiskelijaliikkuvuutta ja vahvistaa kyvykkyyksiään EU:n tutkimusrahoituksen saannon kasvattamiseksi. Tulevat eurovaalit ovat ammattikorkeakoulujen tulevaisuudelle siksi elintärkeät. Arene johtaa myös seuraavat kaksi vuotta eurooppalaista kattojärjestöään UAS4EUROPE-verkostoa.

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista11.3.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta. Sen perustana tulisi olla tasavertaiset ammattikorkeakoulut ja yliopistot, niiden omat roolit ja lakisääteiset tehtävät. Vahvasti profiloitunut ja itsenäisiin korkeakouluihin nojaava korkeakoulujärjestelmä on koko Suomen etu ja hallituksen koulutus- ja TKI-tavoitteiden toteutumisen edellytys. Nyt tarvitaan kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista, jotta turvaamme Suomen kilpailukyvyn osana eurooppalaista korkeakoulutusaluetta. Muutoin alueelliset ratkaisut saattavat heikentää ammattikorkeakoulujen toimintaedellytyksiä merkittävästi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye