Yrjönkadun uimahallin iso allastila suljetaan laattakorjausten vuoksi
24.3.2023 15:30:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Yrjönkadun uimahalli suljetaan laattakorjausten vuoksi tänä keväänä normaalia aiemmin, jo 1. huhtikuuta 2023. Hallin ison uima-altaan ympäristössä eristetään alueita varotoimenpiteenä jo perjantain 24.3. aikana.
Laattojen korjaustyöt aloitetaan heti huhtikuussa, ja ne kestävät arviolta noin kuusi viikkoa. Korjaustöissä hallin noin 100 vuotta vanhat laatat irrotetaan ja kiinnitetään uudelleen paikoilleen. Yrjönkadun uimahallin isoa allastilaa ei enää avata ennen kesätaukoa, vaan se avataan seuraavan kerran ensi elokuussa.
Laattakorjauksista huolimatta hallin kolmoskerroksen ohjatut liikuntakurssit järjestetään suunnitellusti 30.4. asti. Lisäksi neljännen kerroksen tilaussauna on vuokrattavissa 30.4. saakka.
Yrjönkadun uimahallin kattava peruskorjausremontin on suunniteltu alkavan vuonna 2024. Perusteellisen peruskorjauksen yhteydessä kehitetään uimahallin palveluita entistä asiakaslähtöisemmiksi ja ympäristöystävällisemmiksi – kuitenkin perinteitä ja uimahallin upeaa tunnelmaa kunnioittaen.
Asiakkaille korvataan jo ostetut liput
Yrjönkadun uimahalliin netistä ostetut ennakkoliput palautetaan ja ostettujen lahjakorttien voimassaoloaikaa jatketaan vuoden 2023 loppuun asti. Vuonna 2023 Yrjönkatua käyttäneille kuukausi-, kausi- ja erityisuimakorttiasiakkaille hyvitetään sulkujakson pituus automaattisesti lisäaikana kyseisille korteille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Marjaana Risku
puh. 0401831835
sähköposti: marjaana.risku@hel.fi
Helsingin kaupunki, vs. liikuntapaikkapäällikkö
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20262.4.2026 16:14:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu torstaina 9.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa maa-alueiden vuokraamista, valtuustoaloitteita sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin liittyviä selvityksiä ja lausuntoja.
Idrottsunderstöden förnyas från och med 202731.3.2026 18:55:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads understöd för idrott förnyas från och med den 1 januari 2027. Idrottssektionen beslutade vid sitt möte den 31 mars 2026 om ett nytt allmänt understöd för idrott som ersätter de nuvarande understöden för verksamhet och lokalanvändning och som i högre grad följer stadsstrategin. Avsikten har varit att ändra understödet så att det svarar mot kraven i dagens verksamhetsmiljö.
Liikunnan avustukset uudistuvat vuodesta 2027 alkaen31.3.2026 18:55:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikunnan avustukset uudistuvat 1.1.2027 alkaen. Liikuntajaosto päätti kokouksessaan 31.3.2026 uudesta liikunnan yleisavustuksesta, joka korvaa nykyiset toiminnan ja tilankäytön avustukset ja joka kohdennetaan vahvemmin kaupunkistrategian mukaisesti. Uudistuksen myötä avustaminen vastaa nykyisen toimintaympäristön vaatimuksia.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 31.3.2026: Jaosto päätti uudesta yleisavustuksesta31.3.2026 18:34:13 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 31.3.2026 päätöstiedote on julkaistu. Jaosto päätti liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Ennakkotiedote: liikuntajaosto päättää uudesta yleisavustuksesta 31.3.202627.3.2026 08:56:38 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päättää kokouksessaan 31.3.2026 liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
