Elinkeinoministeri Mika Lintilä: Verohelpotuksia vihreän siirtymän investointien saamiseksi Suo-meen

-Keskusta haluaa luoda tulevalla vaalikaudella erityistalousalueita vihreän siirtymän investointien houkutteluun. Suomi ei kasva keskittämällä, vaan kaikkien alueiden vahvuuksia hyödyntäen, Lintilä linjaa.
Suomi ei kasva investoimalla pelkkiin seiniin kasvukeskuksissa. Suomen investointien määrä ja rakenne ovat olleet kasvun kannalta heikommat kuin kilpailijamaissa. Tarvitsemme miljardiluokassa niin yritysten teollisia investointeja kuin aineettomia investointeja Suomeen, jos haluamme kaksinkertaistaa ennustetun kasvu-uran, kuvaa Lintilä.
Lintilän mukaan Keskusta tavoittelee, että Suomeen syntyy uusia, korkean jalostusarvon hankkeita strategisille aloille, kuten uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen, akkuklusteriin ja vetytalouteen. Keskustan keinoina ovat muun muassa investointien ennakoitava ja joustava luvitus, joka koskisi laajempia teollisuuspuistoja. Sen lisäksi työmarkkinoiden toimintaa pitää uudistaa, rakentaa investointeja tukevan infrastruktuurin sekä ylläpitää ja kehittää kilpailukykyistä verotusta, sanoo Lintilä.
-Puolueiden lääkkeet talouskasvun vauhdittamiseksi eroavat merkittävästi. Kokoomus haluaa saada aikaan kasvua lisäämällä yksityistä kulutusta. SDP haluaa lisätä julkista kulutusta kasvun nimissä sekä kurittaa yrittäjyyttä ja kotimaista omistajuutta. Keskustan mielestä kakkua kasvatetaan parhaiten valjastamalla valtion toimet mahdollistamaan yritysten ja yrittäjien investoinnit uuteen tuotantoon, Lintilä painottaa.
Lintilä katsoo, että tulevalla vaalikaudella on luotava kunnianhimoiset tavoitteet investointien houkutteluun. Teollisuus elää uutta nousuaan eikä Suomella ole varaa jäädä sivustaseuraajaksi ja peräpeiliin tuijottajaksi. Kasvun aikaansaamisen kynnyskysymykseksi on asettava se, että Suomesta tehdään Euroopan houkuttelevin investointiympäristö, jotta TKI-investoinnit muuntuvat tuotannoksi, työpaikoiksi, vienniksi ja verotuloiksi, vaatii Lintilä.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Eurooppalaiset keski- ja liberaalipuolueet kokoontuvat Helsinkiin – yhteinen julkilausuma vaatii vahvempaa Eurooppaa27.6.2025 17:56:44 EEST | Tiedote
Euroopan keski- ja liberaalipuolueet kokoontuvat Helsingissä 27.-28.6. ALDE-puolueen neuvoston kokoukseen. Kokouksessa julkaistiin yhteinen Helsingin julkilausuma, jossa korostetaan Euroopan turvallisuuden, demokratian ja yhtenäisyyden vahvistamista. Julkilausumassa vaaditaan muun muassa eurooppalaisen puolustuksen tiivistämistä, Ukrainan tukemista ja digitalisaation tuomiin uhkiin vastaamista.
Keskustan Kuntaliiton valtuuskuntaryhmä: Kuntapiikki ei ole enää auki22.5.2025 16:22:03 EEST | Tiedote
Keskustan Kuntaliiton valtuustoryhmä edellyttää, että kuntien valtionosuusleikkaukset lopetetaan eikä kuntien tehtäviä ja velvoitteita enää lisätä ilman vastaavaa täysimääräistä rahoitusta.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen vappupuhe 1.5.20251.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen piti vappupuheen Helsingissä Kyösti Kallion patsaalla.
Keskustan Vihreä vappu - Antti Kaikkosen vappupuhe Helsingissä 1.5. klo 13.0029.4.2025 09:52:09 EEST | Tiedote
Keskustan puoluejohto, kansanedustajat ja muut keskustavaikuttajat pitävät vappupuheitaan vappuaattona ja vapunpäivänä ympäri Suomea. Puheenjohtaja Kaikkosen vappupuheen voi kuunnella tänä vuonna Helsingissä vapunpäivänä klo 13, Kyösti Kallion patsaalla. Tervetuloa mukaan!
Keskusta ehdottaa perustaitojen tarkastuspistettä hallituksen koulutusleikkausten sijaan26.4.2025 16:46:02 EEST | Tiedote
Keskustan puoluevaltuusto ehdottaa, että hallitus lisäisi peruskoulun 2. luokan loppuun tarkastuspisteen perustaitojen oppimisen varmistamiseksi. Perustaidot kuten lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen ovat oppimisessa välttämättömiä taitoja, joita haluamme tällä mallilla vahvistaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme