Kirjauutuuksia perheen pienimmille

KVALITIN KEVÄT 2023 -KATALOGI >>>
Lukemalla lapselle ääneen sijoitetaan samalla tulevaisuuteen. Tutkimusten mukaan ne lapset, joille on jo pienenä luettu ääneen pärjäävät paremmin koulussa ja myöhemmissä opinnoissa. Yhteinen iltasatu myös pidentää lapsen yöunia ja helpottaa nukkumaan menoa.
Mikko Kunnaksen Eläintohtori Wuffe on kirjasarja, jonka selkeät ja värikkäät kuvat sekä lämminhenkiset, humoristiset tarinat viihdyttävät erityisesti perheen pienimpiä. Kirjat tutustuttavat erilaisiin eläimiin ja niiden hoitoon. Jokaisen kirjan lopussa on myös pieni tietopaketti kirjan eläimestä. Eläintohtori Wuffe ja Paavo Papukaija on sarjan uusin osa, joka ilmestyi helmikuussa.
Franklin ja ystävät on Pikku Kakkosestakin tuttu animaatiosarja, johon pohjautuvat kirjat sopivat hyvin yhteisiin satuhetkiin 3-7 -vuotiaille. Kirjat tarjoavat lempeiden tarinoiden avulla työkaluja lasten sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja tunnekasvatukseen. Tarinat myös auttavat lapsia ymmärtämään joskus vaikeitakin tilanteita sekä inspiroivat leikkimään. Suositusta tv-sarjasta tuttu kuvitus on lapsille mieluinen.
Haastattelupyynnöt, PDF-vedokset ja arvostelukappaleet: info@kvaliti.com
Yhteyshenkilöt
Hanna Sinkkonentoimitusjohtaja, kustantajaKvaliti Oy
Puh:+358 40 7328171hanna.sinkkonen@kvaliti.comKuvat

Tietoja julkaisijasta
Kvaliti on lasten- ja nuortenkirjoihin erikoistunut kustantamo, joka panostaa laadukkaisiin – mutta samalla myös hauskoihin! – kirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kvaliti Oy
Hanna van der Steenin Hylätyt ehdolla Topelius-palkinnon saajaksi26.11.2023 14:30:00 EET | Tiedote
Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry myöntää Topelius-palkinnon vuosittain korkeatasoiselle nuortenkirjalle. Hämeenlinnalaisen kirjailija Hanna van der Steenin monitasoinen fantasiaromaani Hylätyt kilpailee Topelius-palkinnosta neljän muun ehdokkaan kanssa.
Kvalitin kevät tarjoilee runsaasti lukuiloa lapsille ja nuorille!24.11.2023 16:43:57 EET | Tiedote
Kvaliti julkaisee keväällä 2024 yhteensä 26 lasten- ja nuortenkirjaa. Kotimaisten laadukkaiden teosten lisäksi kustannusohjelmaan on valittu myös lasten tietokirjoja, Pikku Kakkosesta tuttuja hahmoja sekä maailmalla menestyneitä käännöskirjoja. Katalogiin pääsee tutustumaan alla olevan linkin kautta.
Martta ja pihan lapset vie aikamatkalle 1950-luvulle – oliko lapsuus silloin kuitenkaan niin erilaista kuin nyt?8.11.2023 14:19:03 EET | Tiedote
Jenni Skyttä-Forssellin ja Giannetta Portan (kuv.) uudessa, valloittavassa lastenkirjasarjassa palataan takaisin 50-luvun alun Suomeen. Sodasta on kulunut kymmenisen vuotta, ja arki on löytänyt omat uomansa. Kirja raottaa historian verhoa lapselle ymmärrettävällä tasolla.
Miljoona kirjaa Tanskassa myynyt Sallin isä on vihdoin täällä!6.10.2023 12:06:53 EEST | Tiedote
Aina ei ole helppoa olla Salli, sillä Sallin isä on niin nolo. Onneksi Salli ja hänen pikkuveljensä Eetu osaavat käsitellä isäänsä, joka pursuaa loistavia ideoita ja vielä parempia tarinoita – ainakin omasta mielestään.
Kesäisiä kuvakirjoja Hämeenlinnasta: Tapani Baggen ja Nelli Hietalan uutuudet lapsille26.7.2023 13:07:38 EEST | Tiedote
Tapani Baggen teatterilavoillakin seikkaillut kaksikko Tahvo ja Bella on palannut kirjamuotoon Jusa Hämäläisen kuvittamana värikkäänä kuvakirjana. Nelli Hietalan ja Sari Airolan (kuv.) ihastuttava Kerttu jatkaa seikkailujaan erilaisten ötököiden kanssa jo kolmannessa kirjassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme