Tampere Filharmonian keväässä vaikuttavia kuoroteoksia ja Tero Saarinen Companyn tanssivierailu

Matteus-passio aloittaa pääsiäisen
Matteus-passio kuuluu Bachin säveltuotannon huippusaavutuksiin ja koko barokin kirkkaimpiin helmiin. Kolmetuntinen suurteos kuullaan Tampere Filharmonian ohjelmistossa liki 20 vuoden tauon jälkeen.
Jeesuksen kärsimystarinan johtaa Tampereella 6.4.2023 Suomen johtaviin vanhan musiikin tulkkeihin kuuluva Aapo Häkkinen. Teoksen solistijoukko koostuu erityisesti Bachin tuotantoon ja barokkimusiikkiin vihkiytyneistä laulajista. Evankeliumin tekstin kertojana toimii Evankelista, Tampereella roolin tulkitsee saksalaistenori Simon Bode. Solisteihin kuuluvat myös Lydia Teuscher, Marie Seidler, Hugo Hymas, Stephan MacLeod ja Cornelius Uhle. Huimaa solistikaartia täydentää Tampereen Filharmoninen Kuoro, valmentajinaan Ruut Kiiski ja Jouni Rissanen.
Babi Jar ottaa kantaa ihmisyyden puolesta
– Oi Ihmisyys -konserttimme ohjelma 27.4. on harkiten rakennettu ja sen välittämä ihmisyyden sanoma riipaisee ajankohtaisuudellaan. Pääteoksena kuullaan Dmitri Šostakovitšin Sinfonia nro 13, alaotsikoltaan Babi Jar. Sinfonia on ollut viimeksi ohjelmistossamme vuonna 2000, kertoo Tampere Filharmonian intendentti Eija Oravuo.
Ukrainan Babi Jarissa toisen maailmansodan aikana tapahtuneesta juutalaisten joukkomurhasta kauhistunut venäläissäveltäjä purki järkytystään 13. sinfoniaansa, jonka tekstit perustuvat runoilija Jevgeni Jevtušenkon kantaaottaviin runoihin. Sinfonia kantaesitettiin Moskovassa 1962 ja sitä ehdittiin esittää vain kaksi kertaa, ennen kuin sensuuri kielsi sen.
Konsertin alussa kuullaan virolaisen Arvo Pärtin de profundis -teos psalmin 130 sanoihin. Ukrainalaisen Valentin Silvestrovin Meta Waltz on sinfoninen runoelma, joka saa Suomen ensiesityksensä nyt Tampereella.
Oi Ihmisyys -konsertin tulee johtamaan Tampere Filharmonian entinen ylikapellimestari John Storgårds, joka toimii Lapin kamariorkesterin ylikapellimestarina, ja hänet nimitettiin äskettäin BBC:n filharmonisen orkesterin ylikapellimestariksi. Storgårds levyttää parhaillaan BBC:n filharmonikoiden kanssa Šostakovitšin sinfonioita.
Solistivieraiksi Tampereelle saapuvat kansainvälisessä nosteessa oleva basso Mika Kares sekä Viron kansallinen mieskuoro (Eesti Rahvusmeeskoor, RAM), joka on tiettävästi maailman suurin ammattimaisesti toimiva mieskuoro.
TRANSIT-tanssiteos koetaan elävän musiikin kanssa Tampere-talossa 21.4.
Tero Saarinen Companyn, Tampere Filharmonian ja Tampere-talon yhteistyönä esitettävä teos TRANSIT on Tero Saarisen koreografia säveltäjä Sebastian Fagerlundin orkesteritrilogiaan Stonework (2015), Drifts (2017) ja Water Atlas (2018). Ajankohtainen tanssiteos käsittelee ihmisen ja luonnon välistä haavoittuvaa suhdetta. Tampereella tanssiteoksen musiikki kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa liveorkesterin soittamana. Tampere Filharmoniaa johtaa kapellimestari Hannu Lintu.
Tampere Filharmonian konsertit Tampere-talon Isossa salissa
- Matteus-passio, torstaina 6.4. klo 19
- Oi ihmisyys, torstaina 27.4. klo 19
- TRANSIT – Tero Saarinen Company perjantaina 21.4. klo 19
Konsertti- ja lipputiedot osoitteesta tamperefiharmonia.fi.
Liput Tampere-talon lipunmyynnistä, Kulttuurimyymälä Aplodista ja Lippu.fi-myyntikanavista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena Mäki-SuominenViestintäsuunnittelijaTampere Filharmonia
Puh:+358 50 388 7168leena.maki-suominen@tampere.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampere Filharmonia on täysimittainen 97 muusikon sinfoniaorkesteri, joka toimii Suomen suurimmassa konserttisalissa Tampere-talossa. Sinfoniakonserttien lisäksi Tampere Filharmonia soittaa vuosittain oopperaa ja balettia ja konsertoi Tampere Biennalessa. Sillä on myös oma kamarimusiikkisarja Faunien iltapäivä. Orkesterin taiteellisena johtajana toimii ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali, elokuusta 2023 alkaen kapellimestari Matthew Halls. tamperefilharmonia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere Filharmonia
Valokuvataiteilija tallensi orkesterilaisten soivan elämän muotokuviin12.9.2023 14:30:00 EEST | Tiedote
Valokuvataiteilija Jari Arffman on dokumenttiprojektissaan seurannut tamperelaisia töidensä äärellä, nyt hänen katseensa on kohdistunut Tampere Filharmoniaan. Tampere-talon Talvipuutarhassa syyskuun loppuun asti esillä oleva valokuvanäyttely raottaa verhoa orkesterin muusikoiden ja työntekijöiden elämään konserttien ja harjoitusten ulkopuolella.
MEDIAKUTSU: Avajaiset 12.9. Tampere-talossa: Dokumenttiprojekti Tampere III, Soiva elämä – Tampere Filharmonia -näyttely kuvaa esiintyvän taiteilijan elämää5.9.2023 08:15:00 EEST | Kutsu
Soiva elämä -näyttelyn avajaistilaisuus järjestetään Tampere-talon Talvipuutarhassa tiistaina 12.9. klo 14:30–15:30 ja Lakana-lyhytelokuvan ensi-ilta näyttelytilassa sekä Kulttuuritoimituksen YouTube-kanavalla 12.9. klo 15:00 alkaen.
Tampere Filharmonian konserteissa kävijöistä lähes jokainen suosittelisi – livekonsertti voittaa verkkokonsertin ja lipun hintaa pidetään sopivana29.8.2023 14:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäsenorkesterit toteuttivat kevään 2023 aikana valtakunnallisen kävijätutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää konserteissa kävijöiden tyytyväisyyttä ja toiveita. Tutkimuksen perusteella suomalaisilla orkestereilla on tyytyväistä yleisöä. Tampere Filharmonian tuloksista erottuvat vahva kokemus vakioasiakkuudesta ja korkea sitoutuminen seudun omaan orkesteriin.
MEDIAKUTSU: Tervetuloa iltapäiväteelle ylikapellimestari Matthew Hallsin kanssa ti 29.8.22.8.2023 12:50:00 EEST | Kutsu
Tampere Filharmonialla on ilo kutsua median edustajat seuraamaan kauden 2023/24 avauskonsertin orkesteriharjoitusta Tampere-taloon, ja sen jälkeen iltapäiväteelle tutustumaan elokuun alussa orkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana aloittaneeseen Matthew Hallsiin.
Kitaralegenda Steve Vai konsertoi Tampere Filharmonian kanssa Tampereella 15.9.202326.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Amerikkalainen rock-kitaristi ja säveltäjä Steve Vai saapuu konsertoimaan ensi syksynä Tampereelle. Konsertissa kuullaan Vain suosituimpia hittejä sekä hänen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonian kanssa elokuussa 2022 levyttämäänsä tuotantoa. Konsertin lipunmyynti aukeaa tiistaina 30. toukokuuta klo 9:00.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme