2000 neliötä ja 300 parkkipaikkaa – S-market Porttipuisto täydentää vilkkaan liikekeskittymän palvelut
28.3.2023 08:00:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote

”S-market tulee paikkaan, joka on vilkas liikekeskittymä, josta on tähän asti puuttunut ruokakauppa. Paikkaamme nyt tämän puutteen ja helpotamme alueen liikkeitä käyttävien sekä lähialueiden asukkaiden arkea”, HOK-Elannon ryhmäpäällikkö Raimo Vellamo sanoo.
Myymälästä tulee 2000 neliöllään yksi HOK-Elannon suurimmista S-marketeista Vantaalla. Uusi S-market on odotettu lisä Porttipuiston kattavaan liikekeskittymään ja palvelee sijaintinsa ansiosta asiakkaita laajalta alueelta, sillä myymälä sijaitsee vilkkaiden kulkuväylien läheisyydessä. Kaupan vaikutusalueelle rakennetaan myös uusia asuntoja, joten ruokakaupan tarvitsijoiden määrä on lähivuosina kasvussa.
”Olemme kiinnittäneet erityishuomiota siihen, että myymälässä on vaivaton käydä. Väljät käytävät helpottavat liikkumista sisällä liikkeessä, ja meillä on laajat ulkoparkkitilat, mikä on pääkaupunkiseudun marketeissa aika harvinaista. Vieressä sijaitsevien linja-autopysäkkien ansiosta myymälään pääsee myös julkisilla liikennevälineillä”, Vellamo kertoo.
Erityishuomiota hävikin vähentämiseen
S-market Porttipuistosta tulee HOK-Elannon 129. myymälä, jonka kylmälaitos käyttää kylmäaineena vähemmän ympäristöä kuormittavaa hiilidioksidia. Myymälän energiatehokkuutta parantavat ovelliset kylmäkalusteet ja led-valaistus.
”Olemme vastuullisuusohjelmassamme sitoutuneet puolittamaan ruokahävikin vuoteen 2030 mennessä. Hävikin vähentäminen tapahtuu muun muassa panostamalla erilaisiin ennuste- ja tilausjärjestelmiin sekä logistiikan kehittämiseen. Tuotteiden hinnan alentaminen on myös yksi keino vauhdittaa elinkaarensa loppupäässä olevien elintarvikkeiden myyntiä. Porttipuistossa otetaan lisäksi käyttöön hyvikkilaatikot, joihin kerätään parhaat hetkensä ohittaneita hedelmiä ja vihanneksia tai parasta ennen -päiväyksen saavuttaneita leipomotuotteita”, HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki kertoo.
Myymälän yhteyteen tulee helposti saavutettava kierrätyspiste, johon voi maksutta palauttaa käytöstä poistetut pienet sähkö- ja elektroniikkalaitteet, energiansäästölamput sekä paristot ja pienakut. ”Kierrätyspisteelle palautunut laiteromu ja paristot toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn, jossa vaaralliset aineet erotellaan ja kaikki käyttökelpoinen materiaali ohjataan uudelleenkäyttöön”, Kattilamäki kertoo.
Valikoimaa suunniteltu asiakkaiden toiveiden pohjalta
S-market Porttipuiston valikoimaan kuuluu Ruokatorin ja Fazer-leipomon tuotteiden lisäksi valmiita sushiannoksia ja Siipiyhtiön kanansiipiä. Myymälän iso koko mahdollistaa laajan valikoiman ja sitä kautta erilaisten asiakkaiden palvelemisen. Porttipuistoon on tulossa kaikkiaan noin 12 500 tuotteen valikoima, johon on ollut mahdollista vaikuttaa jo ennakkoon.
”Olemme huomioineet parhaamme mukaan valikoimatoiveita, joita olemme saaneet tulevilta asiakkailtamme”, Vellamo toteaa.
Valikoimaan on voinut vaikuttaa kirjaamalla ehdotuksensa Sinun toive -nettisivulle, jossa voi jatkuvasti esittää toiveita myymälän valikoiman suhteen. Porttipuiston myymälää varten on jätetty jo ennakkoon lukuisia toiveita. Odotettavissa on, että toiveiden esittäminen jatkuu aktiivisena, sillä viime vuonna myymäläkohtaisia Sinun toive -valikoimaehdotuksia tehtiin HOK-Elannon S-marketteihin yhteensä noin 12 000 kappaletta.
Asiakkaiden ennakkotoiveisiin vastataan myös sähkö- ja hybridiautojen ABC-latausasemalla, joka avautuu Porttipuistoon myöhemmin huhtikuussa. Asemalle mahtuu yhtä aikaa kymmenen autoa, joista neljää voi ladata AC-peruslatauspisteellä ja kuutta suurteholatauspisteellä. Suurteholatauspisteiden kokonaisteho on 300 kilowattia ja yhden latauspisteen maksimilatausteho on jopa 150 kilowattia, jolloin 100 kilometrin ajokantaman lataaminen päästöttömällä sähköllä käy nopeimmillaan 5–10 minuutissa.
S-market Porttipuisto
- Osoite: Salpakuja 2, 01200 Vantaa
- Uusi myymälä avataan torstaina 30.3.2023 kello 10
- Aukioloajat: ma–la klo 7–22, su klo 9–22
- Myymälän pinta-ala on 2000 m2 ja siellä työskentelee 30 hokelantolaista
- S-market Porttipuiston asiakkaiden käytössä on reilut 300 ilmaista ulkoparkkipaikkaa
- S-market Porttipuistossa on kattavan tuotevalikoiman lisäksi Ruokatori, Fazer-leipomo ja Siipiyhtiön siipibuffet
- Omia tuotetoiveita voi lähettää osoitteessa sinuntoive.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Feta siirtyy uunista grilliin – tänä kesänä grillauksessa korostuvat helppous ja valmiit makuparit28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helppo ja nopea grillaaminen nousee kesällä 2026 keskeiseksi trendiksi pääkaupunkiseudulla. Suunta näkyy HOK-Elannon myyntidatassa vuosilta 2024 ja 2025. Kuluttajat suosivat grillauksessa yhä useammin valmiiksi mietittyjä makupareja ja ratkaisuja, joilla on vaivatonta onnistua. Tänä kesänä muun muassa täyteläinen fetajuusto siirtyy uunista grilliin.
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka14.4.2026 12:40:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka nykyisen talous- ja hallintojohtaja Juha Ilvosen jäädessä eläkkeelle vuoden 2027 aikana. Laikka aloittaa tehtävässään 1.8.2026 ja raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Veli-Matti Liimataiselle.
HOK-Elanto avaa kotimaisen Pretty Boy -ravintolan Jumboon7.4.2026 11:13:35 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, joka tarjoaa rentoutta ja luksusta hyvässä tasapainossa. Pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena omalla reseptiikalla tehdyt kastikkeet. Ravintola avautuu 21.4. ja sitä operoi S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto franschising-sopimuksella.
S-market Martinlaaksoa uudistetaan – myymälä palvelee asiakkaita taas 7.5. alkaen31.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
S-market Martinlaakso Vantaalla sulkeutuu lauantai-iltana 11.4. myymälässä tehtävän uudistuksen vuoksi. Myymälä palvelee asiakkaita jälleen torstaista 7.5. alkaen. Remontissa myymälän ilmettä uudistetaan nykyaikaisemmaksi, valikoimaa kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita ja kassa-alueelle avataan uusi itsepalvelukassa nopeuttamaan asiointia.
HOK-Elannon hyvä työ henkilöstön mielenterveyteen panostamisessa palkittiin jälleen – Hyvän mielen työpaikka ‑tunnustus jo viidettä vuotta peräkkäin24.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elannolle on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki nyt viidettä vuotta peräkkäin – lähes ainoana yrityksenä Suomessa. Suomen suurimmassa osuuskaupassa on tehty henkilöstön mielenterveyttä tukevaa työtä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti jo pitkään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

