Hämeen ELY-keskus on lausunut Forssan ja Tammelan kuntien alueille sijoittuvasta Kiimassuon jätekeskuksen laajennuksen ympäristövaikutuksista
ELY-keskus katsoo, että ympäristövaikutusten arvioinnin lopputulos on pääosin oikeansuuntainen ja esitetyt varsinaiset hankevaihtoehdot (VE1-VE2) voidaan nähdä jatkosuunnittelukelpoisiksi. Kummankaan vaihtoehdon kohdalla ei tehdyn vaikutusarvioinnin perustella ole tunnistettu ehdottomia ympäristöllisiä toteuttamisesteitä, mutta molempien varsinaisten hankevaihtoehtojen toiminnoissa syntyy tunnistettuja kielteisiä ympäristövaikutuksia. Hankkeen jatkosuunnittelussa tulee myös kiinnittää huomiota haittojen ehkäisemis- ja lieventämiskeinojen yksityiskohtaisempaan suunnitteluun ja käyttöönottoon merkittävien haitallisten ympäristövaikutusten estämiseksi.
Ympäristöllisesti parempana varsinaisena hanke vaihtoehtona näyttäytyy vaihtoehto VE1, jossa kaatopaikan laajennus toteutetaan kooltaan pienemmän vaihtoehdon mukaan.
Jatkosuunnittelussa on selvitettävä tarkemmin muun muassa meluvaikutuksia, koska melulaskelmien mukaan ilman suunniteltuja meluntorjuntatoimenpiteitä meluohjearvot ylittyvät lähimpien vapaa-ajankiinteistöjen piha-alueilla. Yhteysviranomainen katsoo, että lähtökohtaisesti osayleiskaavan määräys edellyttää vaarallisen kaatopaikan toteuttamiseksi asemakaavan laatimista Tammelan kunnan alueelle. Mikäli asemakaavaa ei tässä vaiheessa alueelle kuitenkaan laadita, tulee toimintojen yhteensovittamisesta huolehtia maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa poikkeuslupamenettelyssä. Tarkentamistarpeita on myös muun muassa pölypäästöjen hallinnassa, hulevesien johtamisessa ja käsittelyssä, muinaisjäännöksen suojelussa sekä tulvariskeihin ja muihin poikkeustilanteisiin varautumisessa.
Hankkeella on seuraavat vaihtoehdot
- Vaihtoehto 0: Hanketta ei toteuteta, alueen ympäristöluvan mukaisilla alueilla toiminnot jatkuvat voimassa olevien lupien mukaisesti.
- Vaihtoehto 1 (VE1): Hankealueelle rakennetaan vaarallisen jätteen kaatopaikan laajennusalue (9,2 ha) ja käsittely- ja varastokenttä (n. 2,0 ha). Loppusijoitusalueen lopullinen täyttökorkeus pintarakenteineen vastaa nykyisen kaatopaikan ympäristölupaa. Laajennuksen täyttötilavuus on noin 1,0 milj. m3rtr. Kuhalan hyötykäyttölaitokselle vastaanotettavien jätteiden määrää on tarkoitus kasvattaa niin, että se on enintään 70 000 t/v.
- Vaihtoehto 2 (VE2): Kiimassuon jätekeskuksen alueelle rakennetaan vaarallisen jätteen kaatopaikan laajennusalue (9,2 ha) ja käsittely- ja varastokenttä (noin 2,0 ha). Nykyistä vaarallisen jätteen kaatopaikkaa (noin 4 ha) korotetaan. Laajennuksen täyttötilavuus on noin 1,8 milj. m3rtr. Kuhalan hyötykäyttölaitokselle vastaanotettavien jätteiden määrää on tarkoitus kasvattaa niin, että se on enintään 70 000 t/v.
Hämeen ELY-keskuksen perusteltu päätelmä on luettavissa ymparisto.fi-verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kari Leinonen, ylitarkastaja, Hämeen ELY-keskus (YVA-yhteysviranomainen)
puh. 0295 025 198
Tiedotus:
Minna Huovinen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 076
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
”Edistämme omalta osaltamme kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta” – Kevään viljelijätukikoulutukset päätökseen30.4.2025 14:40:21 EEST | Tiedote
Keväinen viljelijätukikoulutusten kierros Päijät- ja Kanta-Hämeessä on saatu päätökseen. Tukikoulutukset keräsivät satoja osallistujia ympäri maakuntien yhteen sekä paikan päälle läsnätilaisuuksiin että Teams-linjoille etäkoulutuksen merkeissä.
Lontilan silta Hämeenlinnassa uusitaan, liikenne kiertotielle tiistaina 6.5. klo 17.0029.4.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Lontilantie (tie 13693) Hämeenlinnassa katkaistaan liikenteeltä Lontilan sillan uusimisen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Hämeen viipyilevät kehitysnäkymät29.4.2025 12:06:59 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön 29.4.2025 julkaiseman Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen mukaan Hämeen elinkeinoelämän kehitysnäkymät ovat edelleen odottavat. Vaikka kevään näkymät eivät ole juurikaan kohentuneet viime syksystä, puolustusteollisuuden kasvu, uudet koulutusavaukset ja saadut tunnustuspalkinnot tuovat positiivisiakin näkymiä.
Energiasektorin puhdistuessa katseet kääntyvät tulevina vuosina tieliikenteen päästövähennyksiin28.4.2025 09:44:09 EEST | Tiedote
Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet vuodesta 2005 alkaen yhteensä jo 42 prosenttia. Päästöjen seurantatiedot on koottu tuoreeseen Hämeen ELY-keskuksen ilmastokertomukseen, jossa kuvataan ELY-keskuksen roolia ilmastotyössä.
Hämeenlinnassa Aurinkonlähteen risteyssiltojen W ja E korjaustyöt alkavat 5.5.202528.4.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
ELY-keskus korjauttaa Aurinkolähteen risteyssillat Hämeenlinnassa kesällä 2025. Korjaustyöt koskevat Aurinkolähteen risteyssiltoja W (U-2818) ja E (U-3275), jotka sijaitsevat kohdassa, missä Valtatie 3 ylittää Auringonlähteenkadun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme