Varo, varmista, varoita -kampanja: Digihuijausten määrä kasvoi selvästi vuoden 2022 jälkipuoliskolla

Digihuijaukset ovat vitsaus, josta on varoiteltu jo pitkään. Siitä huolimatta netissä tapahtuvat huijaukset yleistyvät edelleen. Poliisi saa vuosittain useita tuhansia rikosilmoituksia erilaisista digitaalisista huijauksista. Pankkien mukaan suomalaiset menettivät vuonna 2022 digihuijareille yhteensä 32,4 miljoonaa euroa. Summa olisi voinut olla paljon suurempi, mutta pankit ja viranomaiset onnistuivat estämään yhteensä 14,5 miljoonan euron siirtymisen huijareiden käsiin ja palauttamaan rahat. Viranomaisten ja yritysten yhteinen Varo, varmista, varoita kampanja muistuttaa, että jokainen suomalainen voi torjua ja ehkäistä huijauksia myös itse.
Suomalaiset menettivät vuonna 2022 niin sanotuissa dokumentti- ja rakkaushuijauksissa yhteensä 9 miljoonaa euroa, toimitusjohtajahuijauksissa 4,9 miljoonaa euroa ja sijoitushuijauksissa 8,5 miljoonaa euroa. Euromääräisesti suurimmat huijaukset, yhteensä 10 miljoonaa euroa, olivat valepoliisihuijauksia ja erilaisia tietojen kalasteluja. Niissä suomalaisilta huijattiin rahaa vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana lähes neljä kertaa enemmän kuin vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Myös muissa huijauksissa rahaa menetettiin selvästi enemmän vuoden jälkipuoliskolla.
Huijauksista kannattaa aina ilmoittaa
Pankkien tilastoimissa tapauksissa ei ole mukana kaikkia huijausmuotoja. Piiloon jäävät myös ne tapaukset, joista uhri ei ilmoita pankkiinsa tai tee rikosilmoitusta poliisille. Tällaisten tapausten lukumäärää ja rahallista rikoshyötyä ei tiedetä tarkasti. Varo, varmista, varoita kampanjan osapuolet muistuttavat, että kuka tahansa meistä voi tulla huijatuksi. Huijatuksi tulemista ei kannata jäädä häpeämään, vaan on tärkeää toimia nopeasti. Huijauksista kannattaa aina ilmoittaa omaan pankkiin ja poliisille.
Jos epäilet, että olet siirtänyt rahaa huijarin tilille tai luovuttanut pankkitunnuksesi vääriin käsiin, ota välittömästi yhteys pankkiisi ja kerro asiasta. Jos pankki- tai luottokorttisi tiedot ovat joutuneet vääriin käsiin, sulje kortit. Sen jälkeen tee rikosilmoitus poliisille.
Älä jää yksin
Huijatuksi joutuminen aiheuttaa uhrille muutakin kuin taloudellisia menetyksiä. Itsesyytökset ja avuttomuuden tunne saattavat aiheuttaa häpeää, jolloin uhri ei halua kertoa tapahtuneesta edes läheisilleen.
Jos jouduit huijauksen uhriksi, älä jää yksin, vaan hae rohkeasti apua läheisiltäsi ja tarvittaessa ammattilaisilta. Esimerkiksi Rikosuhripäivystys osaa auttaa. Muista, että uhriksi joutuminen ei ole kenenkään oma valinta.
Tunnista huijaus ja varoita muitakin
Huijauksilta on mahdollista suojautua, vaikka niitä tapahtuu jatkuvasti ja ne muuttavat koko ajan muotoaan. Varo, varmista, varoita -kampanjan helppo muistisääntö on:
- Varo viestejä ja muita yllättäviä yhteydenottoja, jotka kehottavat sinua toimimaan tai jotka sisältävät linkkejä.
- Varmista, että yhteydenotot tulevat oikeasti sieltä, mistä ne vaikuttavat tulevan. Kirjaudu palveluihin turvallista reittiä pitkin: kirjoita palvelun suora osoite selaimen osoiteriville tai siirry palveluun tallentamasi kirjanmerkin kautta. Älä käytä hakukoneiden tarjoamia linkkejä. Jos palvelua voi käyttää sitä varten tehdyn sovelluksen avulla, käytä sitä.
- Varoita huijauksista myös muita: läheisiä, tuttuja ja työkavereita. Tee rikosilmoitus poliisille ja ilmoita huijauksista myös Traficomin Kyberturvallisuuskeskukseen.
Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä, se on harvoin totta
Tärkein sääntö on, että suhtaudut saamiisi yhteydenottoihin terveen epäluuloisesti. Se, mikä kuulostaa liian hyvältä, on harvoin totta. Myös kiirettä kannattaa varoa. Usein huijarit esittävät, että loistava tarjous umpeutuu pian tai että jokin ehdottoman välttämätön toimenpide pitää tehdä kiireellisesti.
Huijarit haluavat aina rahaa tai sellaista tietoa, joka mahdollistaa taloudelliset väärinkäytökset. Muista, että henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset ja maksukorttien tiedot on tarkoitettu vain sinun omaan käyttöösi. Älä anna tietoja kenellekään ulkopuoliselle missään viestintäkanavassa tai verkkopalvelussa, jonka luotettavuudesta et voi olla täysin varma. Huijarit kalastelevat tietoja esimerkiksi pankkien ja viranomaisten nimissä sähköpostitse, teksti- ja pikaviesteillä, sosiaalisen median palveluissa, puheluissa ja hakukoneiden kautta. Muista, että pankki tai viranomaiset eivät koskaan kysy verkkopankkitunnuksiasi tai maksukorttiesi tietoja, eivät edes kasvotusten.
Faktalaatikko
- Varo, varmista ja varoita on viranomaisten ja yritysten yhteiskampanja, jossa ovat mukana Finanssiala ry, Poliisi, Kuluttajaliitto, Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus, Kela, Digi- ja väestötietovirasto, Aktia, Danske Bank, DNA, Elisa, Handelsbanken, Nordea, Oma Säästöpankki, OP Ryhmä, POP Pankki, S-Pankki, Säästöpankkiryhmä, Telia ja Microsoft.
- Kampanjan tavoitteena on estää digihuijauksia kasvattamalla suomalaisten tietämystä ilmiöstä ja siltä suojautumisesta.
- Kampanjan aihetunniste on #VaroVarmistaVaroita
Lisätietoa erilaisista huijauksista ja niiden torjunnasta löydät muun muassa täältä:
Poliisi – Petosrikokset
Finanssiala – Petokset
Kuluttajaliitto – Varo, varmista ja varoita
Kuluttajaliitto – Nettihuijaukset ja muut huijaukset
Kyberturvallisuuskeskus – Näin suojaudut nettihuijauksilta
Rikosuhripäivystys – Nettihuijaus voi tapahtua kenelle tahansa
Suomi.fi – Jouduitko tietovuoron tai tietomurron kohteeksi?
Lisätietoja ja asiantuntijoita haastateltaviksi
:
Finanssiala ry: Niko Saxholm, niko.saxholm@finanssiala.fi, 020 793 4235
Poliisi: Tuomas Pöyhönen, tuomas.poyhonen@poliisi.fi ja Pertti Sovelius, pertti.sovelius@poliisi.fi
Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus: kyberturvallisuuskeskus@traficom.fi
Kela: Henri Burtsov, henri.burtsov@kela.fi
Digi- ja väestötietovirasto: Kimmo Rousku, kimmo.rousku@dvv.fi, 0295 535 120
Kuluttajaliitto: Jaana Savolainen, jaana.savolainen@kuluttajaliitto.fi ja Paula Pessi, paula.pessi@kuluttajaliitto.fi
Aktia: Henri Heinonen, henri.heinonen@aktia.fi
Danske Bank: Sira Nieminen, sira.nieminen@danskebank.fi
DNA: Ilkka Tuominen, ilkka.tuominen@dna.fi, 044 044 8000
Elisa: Teemu Mäkelä, teemu.makela@elisa.fi
Handelsbanken: Harri Hautala, harri.hautala@handelsbanken.fi, 050 323 0637
Microsoft: Juha Karppinen, juha.karppinen@microsoft.com, 050 379 9637
Nordea: Sara Helin, sara.helin@nordea.fi
Oma Säästöpankki: Markku Luova, markku.luova@omasp.fi
OP Ryhmä: Kim Sirén, kim.siren@op.fi
POP Pankki: Guoxi Yu, guoxi.yu@poppankki.fi
S-Pankki: Jouni Määttä, jouni.maatta@s-pankki.fi
Säästöpankkiryhmä: Vesa Pyyluoma, vesa.pyyluoma@saastopankki.fi, 040 647 1900
Telia: Kristian Westerstråhle, kristian.westerstrahle@teliacompany.com
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Rahastoista lunastettiin elokuussa 600 miljoonaa euroa – Markkinakehitys piti yhteenlasketun rahastopääoman arvon 191 miljardissa9.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin elokuussa yhteensä 598 miljoonaa euroa pääomia. Myönteisen markkinakehityksen ansiosta rahastopääoma pysyi ennallaan. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 191 miljardia euroa.
Pankkibarometri: Kotitalouksien ja yritysten luotonkysynnät hyvässä vireessä – yritysrahoituksessa erityisesti pankkiluotot kasvussa4.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Kotitaloudet ovat kysyneet luottoja kesän 2025 aikana selvästi enemmän kuin vuosi sitten, selviää Finanssiala ry:n Pankkibarometrista. Odotukset kotitalouksien loppuvuoden lainanottohalukkuudesta ovat myös hyvin myönteiset, vaikkakin ne ovat hieman maltillistuneet alkuvuodesta. Myös yritykset ovat kysyneet luottoja enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Odotukset investointien rahoittamisesta lainarahalla ovat myönteiset, mutta taso on edelleen suhteellisen matala. Pankkibarometrissaan Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Barometrikysely III/2025 tehtiin pankinjohtajille elokuussa.
Ei kannata hämääntyä: Lokakuussa verkkopankki alkaa tarkistaa asiakkaan antamia maksutietoja – EU:n pikamaksuasetus tietää muutoksia maksukäytäntöihin3.9.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
EU:n pikamaksuasetus on tulossa voimaan. Pikamaksuasetuksen myötä maksajan pankki alkaa ilmoittaa tilisiirron yhteydessä, jos maksunsaajan nimi ei vastaa maksajan kirjoittamaa nimeä. Maksun saajan tarkistamisella pyritään estämään maksun välittyminen väärälle vastaanottajalle. Tällä hetkellä maksajan antamia tilinumero- ja nimitietoja ei verrata, vaan maksut siirtyvät saajan tilille pelkän tilinumeron perusteella. Lisäksi asetuksen myötä minkä tahansa pankin asiakas voi lähettää ja vastaanottaa euromääräisiä pikasiirtoja kymmenessä sekunnissa riippumatta vuorokaudenajasta tai siitä, tapahtuuko siirto kotimaassa vai toiseen euromaahan. EU:n pikamaksuasetuksen toimeenpanon takaraja on 9.10.2025, jonka jälkeen muutokset alkavat näkyä asiakkaille konkreettisesti.
Sanoista teoiksi – finanssialan yhtiöt avaavat toimiaan luontokadon torjumiseksi1.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Osana finanssialan luontositoumusta Finanssiala ry (FA) seuraa vuosittain toteutettavalla kyselyllä jäsentensä luonnon monimuotoisuutta edistävää työtä vuosien 2024 ja 2028 välillä. Finanssialan yhtiöillä on merkittävä rooli luontokadon torjunnassa sijoittajina, rahoittajina ja vakuuttajina. Tulosten mukaan 88 prosenttia vastanneista yhtiöistä pyrki vaikuttamaan sidosryhmiensä toimintaan luontoon liittyen. Vaikka valtaosa yhtiöistä on tunnistanut luonnon merkityksen liiketoiminnalleen, vain hieman yli puolella organisaatioista on luonnon monimuotoisuuteen liittyvä tiekartta tai strategia. Tiedot raportoidaan nyt ensi kertaa. Tulokset koskevat vuotta 2024. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 16 finanssialan toimijaa aina suurista konserneista ja työeläkeyhtiöistä pienempiin yhtiöihin. Vastaajaryhmän moninaisuuden takia vastaajat ovat voineet vastata useamman jäsenyhtiön puolesta, mikäli ne kuuluvat esimerkiksi samaan konserniin tai ryhmään.
Pankkitunnuksilla vain pankkiin – valitse huijareiden vuoksi tarkkaan, miten tunnistaudut verkossa20.8.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi ja FiComin toimitusjohtaja Elina Ussa korostavat, että kaikki vahvan sähköisen tunnistautumisen välineet ovat turvallisia, mutta niiden käyttötapa vaikuttaa riskeihin. Pankkitunnuksia kannattaa käyttää vain verkkopankkiin kirjautuessa, kun taas muihin digitaalisiin asiointipalveluihin on järkevää tunnistautua mobiilivarmenteella tai valtion varmennekortilla. Huijaukset ovat yleistyneet rajusti viime vuosina ja ne ovat menetelmiltään yhä kehittyneempiä. FA:n tuoreen kyselyn mukaan 7,3 prosenttia suomalaisista on menettänyt rahaa digihuijareille. Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa yli 400 000 suomalaista. Oikeaoppinen suojautuminen huijauksilta on välttämätön kansalaistaito.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme