Ketterää kehittämistä yhdessä paikallisten kanssa

– Ajat ja kulutustottumukset ovat vuosien varrella muuttuneet ja muutosrytmi on nyt nopeampaa kuin koskaan. Esimerkiksi erilaiset digitaaliset palvelut helpottavat elämää, mutta tärkeintä muutoksessa on ymmärtää ihmisiä, heidän tarpeitaan ja muuttaa prosesseja alati asiakkaalle yhä sujuvammiksi. Viime vuonna uutta strategiaa yhdessä eri sidosryhmien kanssa tehdessä vahvistui ajatus, että haluamme olla toiminnassamme entistäkin ennakkoluulottomampia ja ketterämpiä, kuvailee SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.
SSO:n kehitysjohtajan työpöydällä on useampia hankkeita, joita toteutetaan vaiheittain.
– Ensimmäisenä lähdemme kehittämään uutta digitaalista markkinapaikkaa, joka lanseerataan nimellä Estradi. Kevään aikana kutsumme ihmisiä mukaan testiryhmään, jossa tarkoituksenamme on yhdessä kehittää palvelua. Tällä hetkellä puhutaan paljon yhdessä kehittämisen malleista, joissa keskeistä on aktiivinen vuoropuhelu osapuolten välillä sekä kokeilukulttuuri – parasta toimintamallia ei kukaan välttämättä etukäteen tiedä, vaan se löytyy yhdessä testailemalla. Tätä ryhdymme nyt käytännössä toteuttamaan, kertoo SSO:n kehitysjohtaja Veijo Heinonen.
– SSO:n alueella asuu paljon myös vapaa-ajan asukkaita, joille olisi varmasti helpotus löytää yhdestä osoitteesta erilaisia arjen palveluita, esimerkiksi kiinnostavia lähituottajien tuotteita tai asunnon ympärille liittyviä palveluita. Juuri tätä tarvetta varten kehitetään uutta markkinapaikkaa, Estradia. Uusien palveluiden kehittäminen vahvistaa oman kotiseudun elinvoimaa mm. työllistämällä, mutta uskon modernien uusien palveluiden aidosti lisäävän myös oman kotiseutumme vetovoimaa, jatkaa Finér.
– Estradissa tiiviisti mukana kulkee myös ajatus avoimesta ekosysteemistä, jossa tietoa jakamalla ja palveluita toisilleen tuottamalla yhteistyökumppanit yhdessä tuottavat asiakkaille arvoa, jota niistä kukaan ei kykenisi yksinään tuottamaan. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan Estradin testiryhmään, niin ota yhteyttä Estradin kehityspäällikköön Jarmo Laihoon, vinkkaa Heinonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tapio Finér, tapio.finer@sok.fi, p. 040 540 2006
SSO:n kehitysjohtaja, Suomen Estradipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Veijo Heinonen, veijo.heinonen@sok.fi, p. 040 503 7554
Jos kiinnostuit testiryhmästä: Estradin kehityspäällikkö Jarmo Laiho, jarmo.laiho@sok.fi, p. 046 876 3459
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO kantaa vastuunsa kotiseudun kehittämisessä – edullisuus, palvelu-uudistukset ja kulttuuriteot tukevat helpompaa arkea29.8.2025 11:11:45 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n alkuvuosi on tuonut asiakasomistajille sekä kehittyviä palveluja että uusia arjen helpotuksia. Verkkokaupan käyttö kasvaa vauhdilla, mutta samalla myös lähipalvelut säilyttävät vahvan roolinsa. Työ paremman työelämän puolesta jatkui, ja yhteisöllistä työvuorosuunnittelua laajennettiin entisestään.
Tee pieni hyvä teko oman seudun onneksi – lahjoita pullonpalautusrahat Itämeren hyväksi28.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ja John Nurminen Säätiö ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa pullonpalautusrahojen lahjoittamisen John Nurmisen Säätiölle SSO:n markettoimipisteissä ja liikennemyymälöissä. Vuonna 1992 perustetun säätiön tavoitteena on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Lahjoitetut varat ohjataan säätiön Pellon Perintö -hankkeelle, jonka toimenpiteet keskittyvät SSO:n alueella Uskelanjoen valuma-alueelle.
Nopeus on suurin riski - ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä5.8.2025 13:37:07 EEST | Tiedote
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kun koulut alkavat, SSO:n alueellakin tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät koulujen lähistölle muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita. Pienetkin ylinopeudet lisäävät kouluteiden turvattomuutta. Liikenneturva korostaa aikuisten vastuuta: jokaisen kuljettajan on kiinnitettävä huomiota omaan ajotapaansa. – Kun kuljettaja rikkoo nopeusrajoitusta, hän tekee tietoisen päätöksen olla noudattamatta liikennesääntöjä ja lisätä muiden turvattomuutta. Ylinopeus on usein opittu tapa, josta voi myös oppia pois. On pidettävä kiinni siitä, että jokainen lapsi voi lähteä koulumatkalle turvallisin mielin. Haastan kaikki aikuiset toimimaan itse hyvinä esimerkkeinä ja liikkumaan sääntöjen mukaan, Li
Sale Vaskion vuokrasopimus päättyy5.8.2025 12:03:00 EEST | Tiedote
SSO:n Sale Vaskion vuokrasopimus päättyy ja myymälä suljetaan syksyllä. Myymälän tilat ovat elinkaarensa loppuvaiheessa ja vanhat tilat vaatisivat merkittäviä saneeraustoimenpiteitä nykyisessä käytössä. – Päätös oli meille harmillinen, mutta kokonaisuuden näkökulmasta ainut mahdollinen vaihtoehto. Vuokranantajan mukaan kiinteistö vaatisi mittavia korjauksia, eikä toiminnan jatkaminen näissä olosuhteissa ole enää tarkoituksenmukaista. Myös itse myymälän päivittäminen nykystandardiemme mukaiseksi vaatisi SSO:lta merkittäviä investointeja, jotka pitkään jatkuneeseen kannattamattomaan toimintaan peilaten eivät ole mahdollisia. Vaskion markkina ei valitettavasti mahdollista myöskään uuden myymälän rakentamista, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér. – Haluamme pitää huolta Vaskion kyläläisten mahdollisuudesta helppoon arkeen ja siksi laajennamme Halikon Prisman kotiinkuljetuksen toiminta-aluetta. Toivomme kovasti, että vaskiolaiset löytävät sen kautta uuden, jopa entistäkin paremman ratk
Estradi Kyläkauppa siirtyy uuteen vaiheeseen - SSO myy Estradi Kyläkaupan ja säilyy sen osaomistajana31.7.2025 12:30:30 EEST | Tiedote
Estradi Kyläkauppa Oy on ollut SSO:n kehittämä innovatiivinen konsepti, joka on tarjonnut pientuottajille mahdollisuuden tuoda tuotteensa asiakkaiden ulottuville niin verkossa kuin fyysisessä myymälässä. Konsepti on saanut paljon kiitosta, ja sen kehityksessä on hyödynnetty niin dataa kuin nuorempien sukupolvien näkemyksiä. Myyntipäätöksen taustalla on halu antaa Estradi Kyläkaupalle mahdollisuus kasvaa ja toimia itsenäisesti. Näin Estradi Kyläkauppa voi laajentua valtakunnallisesti – ja mahdollisesti myös kansainvälisille markkinoille, sillä kiinnostusta suomalaisille laatutuotteille kyllä on. Tämä avaakin myös tuottajillemme hienon mahdollisuuden tavoittaa uusia asiakkaita laajemmin kuin koskaan aiemmin. – Uskomme vahvasti, että tulevaisuudessa voimme nähdä ABC Piihoviin kesällä avatun kaltaisia paikallisia kyläpuoteja reilusti enemmän, kun Estradi Kyläkauppa ei ole rajoittunut vain yhden osuuskaupan toimialueelle, kertoo SSO:n kehitysjohtaja Veijo Heinonen. Suur-Seudun Osuuskauppa S
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme