Helmi-ohjelma tuonut jo paljon hyvää Keski-Suomen luonnolle

Lintuvesien kunnostustoimet jatkuvat
Vuonna 2022 Helmi-ohjelmassa tehtiin kunnostus- ja hoitotoimia neljällä lintuvesikohteella Keski-Suomessa. Lintuvesikunnostuksia jatketaan tänä vuonna samoilla kohteilla osittain uusilla toimenpiteillä, osittain jatkuvan hoidon keinoin. Lintuvesien kunnostus on usein monivaiheinen prosessi, jolloin yhden kohteen kunnostus jaksottuu usealle vuodelle tai sisältää useampana peräkkäisenä vuotena toistuvia hoitotoimia, kuten hoitokalastus ja vesikasvillisuuden niitto. Kunnostusten vaikutusten seuraamiseksi tehdään linnusto- ja muita selvityksiä.
Perinneympäristöjen kunnostuksia valmistuu ja alkaa
Perinneympäristöjä kartoitettiin Keski-Suomessa vuosina 2017–22 noin 300 kohdetta. Näistä yli puolet on jo hoidossa, mutta hoitamattomiakin kohteita riittää etenkin entisillä pientiloilla, joilla ei enää ole laiduntavia kotieläimiä. Helmi-ohjelmassa käynnistettiin vuosina 2021–22 kunnostus- tai hoitotoimia noin kymmenellä kohteella. Vuonna 2023 osa näistä valmistuu ja siirtyy maataloustukijärjestelmän piiriin. Samanaikaisesti etsitään uusia kunnostettavia kohteita ja käynnistetään uusia kunnostushankkeita. Useiden hehtaarien kokoisille kohteille pyritään järjestämään laidunnusta, pienempiä joudutaan yleensä hoitamaan ihmistyönä.
Metsäisten elinympäristöjen painopiste hoitokohteiden suunnittelussa ja toteutuksessa
Metsäisissä elinympäristöissä kokemusta luonnonhoitotöistä karttuu hyvää vauhtia. Vuonna 2022 hoitotoimia tehtiin kymmenellä eri kohteella; jalopuumetsiköissä sekä uhanalaisten lajien elinympäristöissä. Näissä pääasiallinen toimenpide oli alikasvoskuusten, paikoin myös ainespuukokoisten, kuusten vähentäminen. Kuusia vähentämällä lisättiin jalopuiden elintilaa sekä parannettiin valoa vaativien lehtolajien elinolosuhteita ja jalopuiden luontaisen uudistumisen edellytyksiä. Toteutusten kanssa rinnakkain tehdään jatkuvasti uusien kohteiden suunnittelua, ja myös joitakin uusia kohteita inventoidaan vuosittain. Tiedossa yli 50 hoidon tarpeessa olevaa kohdetta.
Pienvesi- ja rantaluontoteeman kunnostustyöt alkavat tänä vuonna
Pienvesi- ja rantaluontoteeman työt aloitettiin vuonna 2022 inventoinneilla ja kunnostussuunnittelulla. Maastokaudella inventoitiin 16 puroa ja 35 purokilometriä sekä yksittäisiä muita pienvesikohteita. Vuonna 2023 teemassa tavoitteena on kunnostaa useita purokohteita sekä ennallistaa vedenottoon käytetty lähde ja umpeenkasvanut hiekkaranta. Inventointia ja suunnittelua jatketaan kunnostustöiden ohessa tuleville vuosille. Pienvesien ja rantaluonnon kunnostuksella tuetaan ensisijaisesti pienvesien ja rantaluonnon monimuotoisuutta, joiden tila on heikentynyt esimerkiksi maankäytön muutosten ja vesirakentamisen seurauksena. Pienvesillä tarkoitetaan puroja ja noroja, lampia, lähteikköjä ja lähteitä sekä rantojen osalta esimerkiksi hiekkarantoja. Purojen luonnontilaan on vaikuttanut etenkin uiton ja peruskuivatuksen aikainen perkaus.
Soidensuojelun toteutustyöt jatkuvat
Soiden suojelua edistetään suojelemalla valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittäviä soita. Näitä ovat etenkin maakuntakaavan luonnonsuojelualueina (SL) osoitetut suot ja soidensuojelun täydennysehdotuksessa olevat suot. Soidensuojelu on maanomistajille vapaaehtoista. Vuoden 2022 tavoite oli saada suojeluun 400 ha joko hankkimalla maata kaupoilla suojelualueeksi tai perustamalla yksityisiä suojelualueita korvausta vastaan. Suoalueita saatiin suojelun piiriin 187 ha vuoden 2022 aikana tekemällä 10 kauppaa ja perustamalla 9 yksityistä luonnonsuojelualuetta. Soiden suojelun lisäksi Letot-hankkeessa selvitettiin uhanalaisimpiin suotyyppeihin kuuluvien runsasravinteisten lettosoiden esiintymistä ja suojelun ja ennallistamistarvetta Keski-Suomessa. Vuonna 2022 inventoitiin 94 suota, arviolta 470 ha, josta 7,1 ha todettiin letoksi, lettoiseksi tai lähteiseksi alueeksi. Työ jatkuu vuonna 2023.
Lisätiedot:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jutta SorsaLuonnonsuojeluasiantuntijaKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 796jutta.sorsa@ely-keskus.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Multian Valkeisenjärven ruoppauksia jatketaan15.9.2023 09:45:54 EEST | Tiedote
Multialla Karhilassa sijaitseva Valkeisenjärven lintuvesi on hyvin pitkälti soistunut matala järvi, jota kunnostettiin avovesialuetta ruoppaamalla loppusyksyllä 2022. Samalla korotettiin laskupuron yläpäässä olevaa pohjapatoa. Nyt syyskuun puolivälissä ruoppauksia jatketaan.
Mediakutsu: Päättäjien Metsäakatemia tuo EU-päättäjät Vaajakoskelle tutustumaan lehdon luonnonhoitoon14.9.2023 10:57:20 EEST | Kutsu
Kansainvälinen ryhmä EU-päättäjiä tutustuu talousmetsän luonnonhoitoon Vaajakosken Kaunisharjulla torstaina 21.9.2023 klo 15.30. Median edustajat ovat tervetulleita mukaan Suomen Metsäyhdistyksen yhdessä Keski-Suomen ELY-keskuksen, Jyväskylän kaupungin ja Metsäkeskuksen kanssa järjestämälle vierailukohteelle.
Isoahontien jalankulku- ja pyöräilyväylä avattu käyttöön Viitasaarella6.9.2023 14:14:16 EEST | Tiedote
Jalankulku- ja pyöräilyväylä Isoahontiellä välillä valtatie 4 - Petäjätie on avattu liikenteelle keskiviikkona 6.9.2023. Väylä on kaikilta rakenteiltaan valmis ja liikennöitävissä, eikä varsinaisia rakentamistöitä väylällä ole enää tarpeen tehdä.
Lähiruokapäivä kutsuu Keski-Suomen maaseudulle5.9.2023 08:32:38 EEST | Tiedote
Lähiruokapäivä maistuu ja näkyy lauantaina 9.9. koko maassa. Keski-Suomessa käyntikohteissa on valinnanvaraa, sillä tapahtumaan osallistuu yhteensä lähes 30 maatilaa ja maaseudun muuta toimijaa.
Päällystystyöt aiheuttavat haittaa liikenteelle Nelostiellä Kanavuoressa4.9.2023 14:41:44 EEST | Tiedote
Valtatiellä 4 aloitetaan päällystystöiden tekeminen Kanavuoren kiertoliittymän ja Toivakan välisellä osuudella. Päällystyskohteet on jaettu kahteen osaan, niiden yhteispituus on 8,3 km. Kanavuoren kohteen aloitus toteutetaan yötyönä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme