Viisituhatta euroa lasten ja nuorten harrastamiseen – Kajave jakoi Taustavoimaa-apurahat
”Olemme iloisia, että lasten ja nuorten harrastustoiminta on alueellamme vilkasta. Saimme tällä kertaa 43 hakemusta, joka on kolmanneksen enemmän kuin viime vuonna. Yli puolet hakemuksista tuli urheilun parista, joten yli puolet tuesta jaetaan urheilutoimintaan", asiakkuuspäällikkö Maarit Tuovinen sähköverkkoyhtiö Kajavesta kertoo.
Apurahaa jaetaan myös paikalliseen lapsi- ja nuorisotyöhön, taiteen ja kulttuurin harrastamiseen sekä luonto- ja erätoimintaan.Kajaven periaatteena on myöntää apurahaa mahdollisimman monelle taholle ja mahdollisimman monenlaiseen toimintaan, jotta tuki tavoittaa lapset ja nuoret laaja-alaisesti.
”Mielekäs ja kiva yhteinen tekeminen lisää hyvinvointia. Haluamme tukea monenlaisia harrastusvaihtoehtoja eri puolilla sähköverkkoaluettamme”, Maarit Tuovinen sanoo.
Kajave on tukenut lasten ja nuorten harrastustoimintaa jo lähes kaksikymmentä vuotta. Ensimmäiset apurahat myönnettiin vuonna 2004.
Vuoden 2023 apurahan saavat
- Ruhtinansalmen kyläyhdistys ry
- Kosken kyläyhdistys ry
- Kainuun Kirjailijat ry
- Paltamon riistanhoitoyhdistys ry
- Vuokatti Team Sport ry
- High Five Agility Team ry
- Kajaanin Pallokerho ry
-
Paltamon Urheilijat ry
Taustavoimaa-apurahat
Kajave tukee lasten ja nuorten harrastustoimintaa vuosittain 5 000 eurolla. Apurahaa voivat hakea yhdistykset, kerhot, harrastuspiirit ja muut tahot, jotka järjestävät harrastustoimintaa alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille Kajaven sähköverkkoalueella. Tukea voidaan myöntää kullekin hakijalle enintään 700 euroa, eikä sitä makseta yksityishenkilön tilille. Apurahan hakuaika on joulukuun alusta helmikuun loppuun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina VarheeViestintä
Puh:040 7231231tiina.varhee@loiste.fiTietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kajave Oy
Kajaanin kaupungin keskustan, Vuoreslahden ja Mainuan alueella lyhyt sähkökatko3.11.2023 10:52:12 EET | Tiedote
Kajaanin kaupungin keskustan alueella oli lyhyt sähkökatko perjantaina 3.11. aamulla.
Allianssimalli laajenee sähköverkkoihin – Kajave Oy, Enerke Oy, Despro Engineering Oy ja Kuhmon Rakennuspojat Oy solmivat allianssisopimuksen sähköverkon investointi- ja kunnossapitoprojektien suunnittelusta ja toteutuksesta16.8.2023 15:33:41 EEST | Tiedote
Kajave Oy on solminut allianssisopimuksen sähköverkon investointi- ja kunnossapitoprojektien suunnittelusta ja toteutuksesta Enerke Oy:n, Despro Engineering Oy:n ja Kuhmon Rakennuspojat Oy:n muodostaman EKD-ryhmittymän kanssa. Kyseessä on ensimmäinen tässä mittakaavassa toteutettava hankinta sähköverkkotoimialalla. Sopimuksen arvo on noin 38 miljoonaa euroa, ja sen työllistävä vaikutus on n. 100 henkilötyövuotta neljän vuoden aikana. Sopimus sisältää jatko-option vuosille 2028–2030.
Kajave nostaa sähkön siirtohintoja – syynä voimakas kustannustason nousu28.6.2023 08:30:02 EEST | Tiedote
Voimakas inflaatio on kasvattanut Kajaven liiketoiminnan kustannuksia huomattavasti. Yhtiö on tehostanut toimintaansa ja hillinnyt kustannusten nousua, mutta joutuu korottamaan sähkön siirtohintoja 1.8.2023 alkaen.
Kajave kehittää sähköverkkoa lähes 25 miljoonalla eurolla tänä vuonna8.2.2023 08:25:24 EET | Tiedote
Loiste-yhtiöihin kuuluva sähköverkkoyhtiö Kajave jatkaa työtään jakeluverkon toimitusvarmuuden parantamiseksi. Yhtiö aloittaa tänä vuonna myös uuden voimajohtoyhteyden rakentamisen Vaalan ja Siikalatvan kuntien alueella.