Korkeakoulujen yhteishaku päättyi - Laureaan 20 000 hakemusta
Ensimmäisten tietojen mukaan Laureaan jätettiin hakuaikana kaikkiaan 20 000 hakemusta. Suosituimpia koulutuksia olivat kokonaan verkossa toteutettava sosionomikoulutus sekä kauneudenhoito- ja kosmetiikka-alan koulutus.

Korkeakoulujen kevään yhteishaku päättyi torstaina 30.3. klo 15.00. Ensimmäiseksi hakutoiveekseen Laurean oli yhteishaussa valinnut 4 880 hakijaa. Aloituspaikkoja Laureassa alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavissa koulutuksissa oli tässä yhteishaussa tarjolla kaikkiaan 1135. Jokaista aloituspaikkaa kohden ensisijaisia hakijoita oli siis keskimäärin hieman yli 4.
Vetovoimaisin hakukohde oli verkossa toteutettava sosionomikoulutus
Hakijamäärältään suosituimmaksi Laurean hakukohteista nousi kevään yhteishaussa kokonaan verkko-opintoina toteuttava sosionomikoulutus. Siihen haki kaikkiaan 2 122 hakijaa, joista ensisijaiseksi kohteekseen oli tämän koulutuksen valinnut 616 hakijaa. Aloituspaikkoja tarjolla oli 40, joten jokaista opiskelupaikkaa kohden oli ensisijaisia hakijoita yli 15.
Sosionomikoulutuksen kehittämispäällikkö Anu Lindström tunnistaa koulutuksen suosion taustalla työelämän osaajapulan:
"Meillä on Suomessa tällä hetkellä todella kova pula sosionomeista. Siksi Laurean joustava tapa tarjota sosionomikoulutusta on niin suosittu ja voimme vastata työvoimapulaan verkko-koulutuksen ansiosta valtakunnallisesti", Lindström sanoo.
Toiseksi suosituimmaksi oli kauneudenhoito- ja kosmetiikka-alan koulutuskoulutus. Koulutuksessa oli tarjolla 40 aloituspaikkaa ja ensisijaiseksi kohteekseen sen oli valinnut 560 hakijaa. Laurea on ainoa ammattikorkeakoulu, joka tarjoaa kyseistä koulutusta suomeksi.
Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavista koulutuksista suosituin oli tällä kertaa strategisen johtamisen YAMK-koulutus, johon ensisijaisia hakijoita oli 202. Koulutukseen otetaan 30 hakijaa.
Kokonaan verkossa toteutettavat koulutukset kiinnostavat hakijoita
Laureassa on jo useana vuonna ollut tarjolla kokonaan verkko-opintoina toteutettavia koulutuksia. Verkko-opiskelu tarjoaa hyvän mahdollisuuden opiskeluun niille, joille perinteiseen lähiopetukseen osallistuminen ei esimerkiksi työssäkäynnin, asuinpaikan, perhetilanteen, harrastusten tai muun rajoittavan elämäntilanteen ole mahdollista.
Tämän kevään yhteishaussa Laureassa oli tarjolla kokonaan verkossa toteutettavia koulutuksia kuusi. Näistä kolme oli AMK-tutkintoon johtavia koulutuksia ja kolme YAMK-tutkintoon johtavia. Koulutukset olivat hakijamäärällä mitattuna suosittuja:
"On hienoa huomata, että panostukset digitaaliseen koulutukseen vastaavat kysyntään myös tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Siitä kertoo verkkotutkintojen korkea vetovoima", toteaa Laurean rehtori, toimitusjohtaja Jouni Koski.
"Joustavuus korkeakouluopinnoissa on yhä tärkeämpää, jolloin opiskelun ja työnteon yhdistäminen on aidosti mahdollista", Koski jatkaa.
AMK-valintakokeet järjestetään touko-kesäkuussa
Nyt yhteisjaussa haettavan olleet koulutukset käynnistyvät syksyllä 2023. Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin opiskelijat valitaan pääsääntöisesti todistusvalinnan ja AMK-valintakokeen perusteella. Valtakunnallinen AMK-valintakoe järjestetään keväällä 29.5.–2.6.2023.
Todistusvalintojen tulokset julkaistaan ennen valtakunnallista AMK-valintakoetta. AMK-valintakokeen ja ylempien AMK-koulutusten tulokset julkaistaan viimeistään 7.7.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni Koski
Puh:046 856 7660jouni.koski@laurea.fiMila Kajas-Virtanen
Puh:040 530 5400mila.kajas-virtanen@laurea.fiKuvat
Laurea-ammattikorkeakoulu
Laurea on Uudellamaalla kuudella kampuksella toimiva ammattikorkeakoulu. Opiskelussa Laureassa keskeistä ovat työelämän tarpeista tulevat aidot toimeksiannot, joiden ansiosta opiskelijat verkostoituvat jo opiskeluaikanaan ja oppivat tärkeitä työelämässä tarvittavia taitoja.
Laurea-yhteisöön kuuluu noin 8 500 opiskelijaa, 650 henkilökunnan jäsentä ja 34 000 Laureasta valmistunutta alumnia. Laureassa tehdään käytännönläheistä tutkimus- ja kehitystyötä strategisilla tutkimusalueilla, jotka perustuvat tulevaisuuden tarpeisiin ja vahvaan osaamiseen sosiaali- ja terveysalalla, palveluliiketoiminnassa sekä turvallisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Laurea-ammattikorkeakoulu Oy
EMERIT-hanke: hoitajien työurien pidentäminen tuo helpotusta terveydenhuollon työvoimapulaan29.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Hoitajien työvoimatilanne uhkaa pahentua Suomessa lähivuosina. Yksi keino helpottaa työvoimapulaa on hoitajien työurien pidentäminen eli työssä jatkaminen pidempään eläkeiästä huolimatta tai työskentely eläkkeellä ollessa. Nyt päättyvässä, Laurea-ammattikorkeakoulun toteuttamassa EMERIT-hankkeessa on tutkittu hoitajien työskentelyä eläkkeellä ja kehitetty malli, jonka avulla voidaan edistää työurien pidentämistä.
Ruoka tuo yhteen -hanke: uutta yrittäjyyttä ruoka-alalle uusia ideoita ja digimarkkinoinnin osaamista tukemalla20.3.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Uusi hanke tukee ruoka-alan positiivista mielikuvaa nostamalla esiin menestyksekkäitä yrityksiä sekä jakamalla tietoa Uudenmaan eri alueiden mahdollisuuksista yrittäjyyteen. Digitaalisen markkinoinnin osaaminen ja merkitys, varsinkin maaseudulla toimiville, on välttämätöntä ja hyödyllistä sen tuomien kustannushyötyjen ja mahdollisuuksien takia. Tukemalla uusia ideoita ja verkostoitumista edistetään parhaiten uusia avauksia.
Laurean restonomiopiskelijat Suomen mestaruuteen RESTO 2025-kilpailussa17.3.2025 09:33:37 EET | Tiedote
Laurea-ammattikorkeakoulun restonomijoukkue, Laurea Harmony, voitti Suomen mestaruuden RESTO 2025-tietotaitokilpailussa. Kyseessä on vuosittain järjestettävä valtakunnallinen restonomiopiskelijoiden taitoja testaava SM-kilpailu.
Kutsu: Seminaari nuorten syrjäytymisen ehkäisystä harrastusten avulla – Puhujavieraana Suzanne Innes-Stubb20.11.2024 14:40:21 EET | Tiedote
Nuorten harrastusmahdollisuuksien ja tukimuotojen kehittäminen on ollut Laurea-ammattikorkeakoulussa syksyllä 2023 alkaneen TUTORESI-esiselvitystyön ytimessä. Yhdessä vantaalaisten järjestöjen, kunnan, hyvinvointialueen ja muiden toimijoiden kesken on muodostettu verkosto, joka luo vision nuorten harrastamisen lisäämiseksi ja syrjäytymisen estämiseksi. Työn aikana haastateltiin yli 50 ammattilaista ja vapaaehtoista ja järjestettiin 11 työpajaa, joissa pohdittiin nuorten tarpeita ja toimintamallien kehittämistä.
Laurea koordinoimaan EU-hanketta, jonka tavoite on vahvistaa merenalaisten kaapeleiden ja putkien verkostoon kohdistuvia uhkia24.9.2024 06:50:00 EEST | Uutinen
Laurea-ammattikorkeakoulu on saanut EU-rahoituksen tutkimushankkeeseen, jonka tavoitteena on vahvistaa kriittisen infrastruktuurin omistajien kykyä vastata uhkiin, jotka kohdistuvat Euroopan merenalaisten kaapeleiden ja putkien verkostoon. Aiheen tiimoilla järjestetään 26.9. kick off -tyyppinen tilaisuus Laurean Leppävaaran kampuksella, jonne toivomme aiheesta kiinnostuneita median edustajia kuulolle. Puhujina alan asiantuntijoita Suomesta ja maailmalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme