Paree Group: 50-vuotiaan Paree Groupin uudistettu liiketoimintastrategia hakee ratkaisuja hyvinvointiin ja kestävän kehityksen kysymyksiin
Paree Group on perheyritys, joka omistaa alansa johtavia pieniä ja keskisuuria kasvuyrityksiä. Konsernissa työskentelee noin 450 työntekijää, ja koko yrityksen liikevaihto vuonna 2022 oli 75 MEUR. Konsernin yhteinen missio on vaikuttaa tänään kestävämmän ja terveemmän huomisen puolesta. Tavoitteena on löytää ratkaisuja ihmisten hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen liittyviin kysymyksiin.
Paree Group suunnittelee ja tuottaa turvallisia, älykkäitä ja kestäviä ratkaisuja yhdessä kumppaneiden kanssa ihmisten ja ympäristön hyväksi. Konserni pyrkii pitkäaikaisiin liikekumppanuuksiin, hyödyntäen yli tytäryhtiöiden rajojen syntyvää synergiaetua uusien innovaatioiden ja ratkaisujen kehittämisessä.
”Kasvuyrityksiin keskittyminen antaa meille kilpailu- ja synergiaetuja. Innovointi ja ongelmien ratkaiseminen on meille hyvin luontaista toimintaa. Paree Groupin strategiana on olla paras pitkäaikainen omistaja tytäryhtiöilleen sekä halutuin työnantaja työntekijöilleen. Yrityksen yhteinen uusi missio ja arvot ohjaavat kaikkia toimintojamme tavoittelemaan kannattavaa liiketoiminnan kasvua sekä edistämään ihmisten hyvinvointia ja kestävää kehitystä”, kertoo Paree Groupin toimitusjohtaja Mika Hagberg.
Paras perhe alansa johtaville pienille ja keskisuurille kasvuyrityksille
Paree Group on vahvasti arvojohdettu konserni, ja sen arvot näkyvät kaikessa toiminnassa.
”Parhaat ja kestävimmät liiketoimintatulokset syntyvät luottamuksellisella yhteistyöllä. Kilpailukyvyn ylläpitäminen edellyttää uudistumista, muutosrohkeutta ja kykyä sekä oppia nopeasti että hyödyntää uusia ratkaisuja. Paree Group on työpaikka, jossa monimuotoisuuden voima ymmärretään ja siitä ammennetaan luovuutta ja innovaatioita. Tavoitteenamme on olla paras perhe alansa johtaville pienille ja keskisuurille kasvuyrityksille”, kertoo tytäryhtiö Vieserin toimitusjohtaja ja Paree Groupin toisen sukupolven omistaja Annika Jyllilä-Vertigans.
Konsernin yksi monista innovaatioista on tytäryhtiö Serresin sairaalaimupussit, joissa se on tälläkin hetkellä maailman toiseksi suurin toimija. Tytäryhtiö Vieser on Pohjoismaiden johtava lattiakaivojärjestelmiä valmistava yritys. Imupussien ja kaivojärjestelmien lisäksi konserni tekee laajasti tuotesuunnittelua, laitteita ja ohjelmistoja terveysalan saralla. Innokas Medical on erikoistunut terveysteknologiaan, lääkinnällisiin ohjelmistoihin sekä terveydenhuollon digitalisointiin. Cubist on IT-konsulttiyritys, joka kehittää älykkäitä ratkaisuja tulevaisuuden terveydenhuoltoon.
Paree Group juhlistaa 50-vuotista taivaltaan yhdessä koko henkilöstön voimin perjantaina 31. maaliskuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Hagberg, toimitusjohtaja
Paree Group
mika.hagberg@paree.com
p. +358 40 745 7008
Tietoja julkaisijasta

Salomonkatu 17 B (Autotalo, 12. krs)
00100 Helsinki
https://www.manifesto.fi
Paree Group on vuonna 1973 perustettu suomalainen perheyritys, jonka alla toimivat Serres Oy, Innokas Medical Oy, Vieser Oy ja Cubist IT Ab. Paree Group toimii lääkinnällisten laitteiden ja LVI/Design -toimialoilla. Toimintaa on yli 50 maassa. Konsernissa työskentelee noin 450 työntekijää, ja koko Groupin liikevaihto vuonna 2022 oli 75 MEUR. www.paree.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy
Vuoden Peli 2023 -kilpailussa palkittiin ensimmäistä kertaa suomalaisen suunnittelema lautapeli27.9.2023 10:54:57 EEST | Tiedote
Suomalainen lautapelien maahantuoja Lautapelit.fi on yltänyt kolmen kilpailukategorian voittoon Suomen Leluyhdistyksen Vuoden peli 2023 -kisassa. Lautapelit.fi nappasi voiton sekä Vuoden 2023 Lastenpeli-, Perhepeli- että Strategiapeli-kategoriassa. Kisan voittajat julkaistiin eilen, tiistaina 26.9.2023.
Nimbnet, Kempower ja Virta lanseerasivat ensimmäisen julkisen pikalatausaseman Ruotsin GotlandRingillä25.9.2023 10:39:09 EEST | Tiedote
Virran yhteistyö Kempowerin ja raskaan liikenteen latauspisteitä operoivan Nimbnetin kanssa teki lähes maailmanennätyksen pikalatauksen tehossa julkisella Kempower-pikalaturilla Top Gearin Speed Week -tapahtumassa GotlandRingillä.
Suomalaisten suhtautuminen asunnon omistamiseen vaihtelee sukupuolen ja iän mukaan23.9.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Asunnon omistaminen on suomalaismiehille tärkeämpää kuin naisille. Suomalaismiehistä lähes joka kolmas kokee, että oma koti pitää jossain vaiheessa omistaa, kun naisista noin kymmenys ajattelee samoin. Kaikkein tärkeintä oman asunnon hankinta on kuitenkin nuorille: 18–24-vuotiaista yli 35 prosenttia on sitä mieltä, että oma koti tulee omistaa. Vastaavasti yli 65-vuotiaista samoin kokee vain 20 prosenttia. Tämä selviää asuntolainoihin keskittyneen Bluestep Bankin IRO Researchilla teettämästä tuoreesta tutkimuksesta.
Asuntomessujen Talo LEDVANCE lumoaa monipuolisella pihavalaistuksellaan syksyn pimenevissä illoissa21.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Loviisan Asuntomessuilla mukana ollut Talo LEDVANCE sijaitsee upealla tontilla merenrannan äärellä. Kokonaisuuteen kuuluu talon ja autokatoksen lisäksi erillinen saunarakennus rannan tuntumassa. Tontin erikoisuutena ovat suuret korkeuserot ja hulppeat näkymät vastarannalla sijaitsevaan Loviisan kaupunkiin. Talon ja tontin muotoja sekä esteettisiä yksityiskohtia on korostettu LEDVANCEn valaistusratkaisuilla, jotka luovat valoa ja tunnelmaa ulkotiloihin. Ulkovalaistus pääsee oikeuksiinsa syysiltojen pimetessä.
Tunnetko nämä Turkin kauniit saarisisarukset pohjoisella Egeanmerellä?14.9.2023 10:01:47 EEST | Tiedote
Gökçeada, Bozcaada ja Cunda, Turkin kolme tunnelmallista saarta Egeanmerellä, ovat toivottaneet matkaajat tervetulleiksi jo vuosisatojen ajan. Päivät saarilla alkavat turkkilaisella aamiaisella auringon lämmittämissä kivitaloissa ja jatkuvat uimaretkellä paikallisille rannoille. Auringon laskiessa nautitaan illallinen perinteisissä tavernoissa, joissa vuosisatoja vanhojen perinteiden mukaisesti pöytään kannetaan ensin mezet, joita seuraavat saaren kuulut merenelävät. Kolme erilaista saarta tarjoavat elämyksiä joka makuun – lue jutusta parhaimmat vinkit joka saarelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme