Suomen ensimmäinen BREEAM Infrastructure -ympäristöluokitus myönnetty Vt12 Lahden eteläisen kehätien allianssiurakkana toteutetulle hankeosalle

Kansainvälinen BRE Akatemia ylläpitää ja myöntää luokituksen, joka tunnettiin aiemmin nimellä CEEQUAL. Luokituksen avulla hankkeessa voidaan huomioida ympäristön kestävyys sekä sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Lisäksi organisaatiot voivat parantaa ja mitata kestävyystoimenpiteitään luokituksen avulla.
Projektin toteutti Valtari-allianssi, johon kuuluivat Skanska, Väylävirasto, AFRY, Lahden kaupunki ja Hollolan kunta. Kehitysvaihetta seurannut rakentamisvaihe käynnistyi vuonna 2018, ja kehätie avattiin käyttöön vuoden 2020 lopulla.
Valtari-hankkeessa käytetyn BREEAM Infrastructuren luokitusasteikko oli neliportainen; hyväksytty, hyvä, kiitettävä ja erinomainen. Ympäristöluokituksessa oli 9 osa-aluetta, joissa huomioitiin projektin strategia, johtaminen ja johtamisjärjestelmä, ihmiset ja yhteiskunta, maankäyttö ja maisemakuva, historiallinen ympäristö, ekologia ja luonnon monimuotoisuus, vesiympäristö, resurssien käyttö ja hallinta sekä liikenne.
Ympäristövastuullisia ratkaisuja alusta asti
Päätös ympäristöluokituksen tavoittelusta tehtiin jo hankkeen varhaisessa vaiheessa.
”Allianssiurakan kehitysvaiheen lopulla toteutettiin elinkaarilaskelma, josta saatiin paljon tietoa tiehankkeen päästöistä sekä pystyttiin toteamaan jo valittujen rakenneratkaisujen vaikutukset kokonaispäästöihin. Päästöjä vähentäviä ratkaisuja olivat muun muassa tunneleiden betoniosuuksien lyhentäminen, rakentamisessa käytettävä betonin sekä paalutuksien määrien vähentäminen silloin, silloin kun se oli teknisesti mahdollista. Ympäristöluokituksen tavoittelu kasvattaa myös koko toteutusorganisaation ympäristötietoisuuden osaamista ison askeleen, jolla on koko alaa eteenpäin vieviä vaikutuksia”, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Janne Wikström.
Projektin aikana kerättiin palautetta ja ideoita ympäristövastuullisista ratkaisuista sekä hankkeessa toimivilta tahoilta että sidosryhmiltä. Rakentamisvaiheessakin oli mahdollista vaikuttaa ympäristövaikutuksiin esimerkiksi toteuttamalla merikonteista työnaikainen melusuojaus sekä louhimalla työmaatietä loivemmaksi, jotta massansiirtokaluston äänet eivät nousisi korkeaksi.
”Ympäristösertifiointi prosessina ohjaa koko työmaan kasvun tielle, jossa joka päivä otetaan pieniä askelia kohti ympäristövastuullisempaa tulevaisuutta. Infrarakentamisessa on jo aiemmin tehty ympäristövastuullisia valintoja esimerkiksi massatasapainon ja uusiomateriaalien käytön saralla. Tämän rinnalle sertifiointiprosessi nosti esille myös pienempien toimenpiteiden merkityksellisyyden kokonaisuuden kannalta. Ympäristösertifiointi prosessina kokoaa kaikki vanhat sekä uudet toimenpiteet yhteen, jolloin muodostuu hyvä kokonaiskuva hankkeen ympäristövastuullisuudesta", toteaa tulosyksikön johtaja Janne Tikkamäki Skanskasta.
”Kestävän tulevaisuuden rakentaminen on kaiken toimintamme ytimessä,
ja tämä sertifikaatti on hyvä osoitus siitä, että teemme oikeita asioita. Kaikki allianssin osapuolet olivat hyvin sitoutuneita kestävyysperiaatteiden toteuttamiseen ja toiminnan parantamiseen luokituksen avulla”, kertoo AFRYn Suomen infra-liiketoimintayksikön johtaja Mikko Inkala.
Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena oli varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismahdollisuuksia koko Lahden seudulla. Allianssiurakkana toteutettuun hankeosaan sisältyi muun muassa noin 4,5 km moottoritietä, kolme eritasoliittymää, kaksi maantietunneliparia ja useita siltakohteita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Väylävirasto, projektipäällikkö Janne Wikström, puh. 0295 343 600, janne.wikstrom[at]vayla.fi
Skanska Infra Oy, tulosyksikönjohtaja Janne Tikkamäki, puh. 0400 712 304, janne.tikkamaki[at]skanska.fi
AFRY, Mikko Inkala, Suomen Infra-liiketoiminnan johtaja, puh. 040 716 9133, mikko.inkala[at]afry.com
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa 2 020 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Skanskalle menestystä kansainvälisessä WDBE Awards -kilpailussa22.9.2023 11:30:00 EEST | Tiedote
Kuudetta kertaa peräkkäin rakennetun ympäristön digitalisaation ammattilaiset kokoontuivat yhteen 19-20.9. järjestetyssä World of Digital built Environment WDBE Summitissa. Osana kansainvälistä konferenssia järjestettiin myös toistamiseen Awards-juhlallisuudet, joissa palkittiin rakennetun ympäristön parhaita digitekoja kuudessa kategoriassa. Ehdotuksia saapui ympäri maailmaa.
Betonielementtien irrotusvaihe käynnistynyt ReCreate-hankkeessa – yli 300 elementtiä siirretään tehdaskunnostukseen5.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen ReCreate-tutkimushanke on siirtynyt betonielementtien irrotusvaiheeseen Tampereella. Ehjinä uudelleenkäyttöä varten irrotetut 1980-luvulla valmistuneen kerrostalon elementit siirretään tehdaskunnostukseen Parman elementtitehtaalle.
Skanska osallistuu UN Global Compactin Tieteeseen perustuvat luontotavoitteet -koulutusohjelmaan4.9.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
Skanska on valittu Tieteeseen perustuvat luontotavoitteet -koulutusohjelmaan. Ohjelmassa osallistujat perehtyvät Science Based Targets Networkin (SBTN) julkaisemaan ohjeistukseen tiedepohjaisista luontotavoitteista.
Skanska rakentaa Kuopion Opiskelija-asunnoille kaksi kerrostaloa1.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Skanska ja Kuopion Opiskelija-asunnot Oy ovat sopineet kahden kerrostalon kokonaisuudesta Kuopiossa. Savilahden rannalle rakennetaan yhteensä 265 opiskelija-asuntoa. Rakentaminen käynnistyy kuluvan vuoden lokakuussa, ja alustavan arvion mukaan ensimmäinen talo valmistuu syksyllä 2025 ja toinen vuoden 2026 kesän aikana.
Koskelan varikon kehitysvaihe on käynnistynyt25.8.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on tehnyt sopimuksen Koskelan varikkohankkeen allianssimallisen urakan kehitysvaiheesta. Hankkeen palveluntuottajana on Akseli-niminen ryhmittymä, johon kuuluvat päätoteuttajana Skanska ja suunnitteluosapuolina Sweco Finland Oy, Sipti Infra Oy, Rejlers Rakentaminen Oy ja Arkkitehtityöhuone APRT Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme