Toimitukselle olisi pitänyt kertoa selvästi mielipidekirjoituksen toimeksiantaja
Tapauksessa Doven viestintää hoitanut viestintätoimisto Drum laati viiden sosiaalisen median vaikuttajan ja Mieli ry:n nimissä mielipidekirjoituksen, jossa vaikuttajat ilmaisivat sitoutuvansa olemaan muokkaamatta kuviaan sosiaalisessa mediassa. Kirjoituksessa viitattiin Doven teettämään tutkimukseen, jossa selvitettiin nuorten kokemia ulkonäköpaineita. Drumin toimitukseen lähettämästä materiaalista ei käynyt suoraan ilmi kytkös Doven laajempaan kampanjaan, jossa vaikuttajat puhuivat asian puolesta myös yhtiön omissa materiaaleissa ja tekivät omissa kanavissaan kaupallista yhteistyötä sen kanssa.
VEN arvioi, että Drumin olisi pitänyt selkeämmin ilmaista mielipidekirjoituksen tausta, tarkoitus ja toimeksiantaja. Doven rooli toimeksiantajana jäi epäselväksi, koska mielipidekirjoitus lähetettiin vaikuttajien ja Mieli ry:n nimissä. Vaikutelmaksi saattoikin tulla, että varsinainen toimeksiantaja oli Mieli ry.
VEN pitää tärkeänä, että viestinnän ammattilaiset ovat tarkkoja sidonnaisuuksistaan ja tuovat yksiselitteisesti esille toimeksiantajansa ja vaikuttimensa. Medialle lähetettävissä teksteissä on tuotava selvästi esille sekä kirjoittajien että tekstien taustat. Avoimuus vahvistaa yleisön luottamusta kaikkia osapuolia kohtaan – oli kyse sitten somevaikuttajista, viestintätoimistoista ja niiden toimeksiantajista tai mediasta.
Kannanotto:
https://ven.fi/ven-2023-1-toimeksiantaja-esiin-kun-mielipidekirjoitus-on-osa-viestintakampanjaa
Lisätietoja: Viestinnän eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Päivi Sihvola 040 7574992.
* Neuvottelukunnan taustayhteisöjä ovat viestinnän ammattilaisia edustavat ProCom ry, Viesti ry ja julkisen alan viestijöiden JAT ry sekä markkinointia ja viestintää tekevien ja ostavien yritysten verkosto Marketing Finland. Neuvottelukunnan tehtävänä on ottaa kantaa viestinnän eettisiin kysymyksiin ja ylläpitää viestinnän eettisiä ohjeita. Lisätietoja ven.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Sihvola, puh. 040 7574992
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ProCom - Viestinnän ammattilaiset ryKasarmikatu 23 A 5, 2. krs.
00130 HELSINKI
+358 (0)9 135 7775http://www.procom.fi
ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry (per. 1947) on Suomen suurin viestinnän ammattilaisten järjestö, joka toimii jäsentensä osaamisen kehittäjänä, yhteistyöfoorumina ja alan vaikuttajana. Jäseninä on noin 3 000 viestinnän parissa työskentelevää ammattilaista – asiantuntijoita, viestintäpäälliköitä, viestintäjohtajia, viestintäalan yrittäjiä, konsultteja ja opiskelijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ProCom - Viestinnän ammattilaiset ry
Antti Oksanen jatkaa ProComin puheenjohtajana, hallitukseen neljä uutta viestintäalan vaikuttajaa26.11.2025 08:22:58 EET | Tiedote
Suomen suurin viestinnän alan järjestö ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry on vuosikokouksessaan 25.11. valinnut Veronmaksajain Keskusliiton viestintäjohtaja Antti Oksasen jatkamaan hallituksensa puheenjohtajana. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Posti Oyj:n viestintäjohtaja Anna Bjarland, Järvenpään kaupungin viestintäjohtaja Heli Komulainen, Ammattiliitto Pron viestintäpäällikkö Salla Matilainen ja ABB Oy:n viestintäjohtaja Satu Perälampi. ProComin hallituksessa jatkavat Gia Forsman-Härkönen Koneelta, Hanna Leppäniemi S-Ryhmästä, Atte Palomäki AP Advisorysta, Anniina Sulku Woltista ja Tiina Tikander Perheyritysten liitosta. ProCom ry:n ja oy:n toimitusjohtajana toimii Jarno Forssell. ProComin hallituksen kokoonpanossa huomioidaan hakijoiden monipuolinen osaaminen ja tausta, jäsenkunnan rakenne sekä eri toimialojen edustavuus. Tänä vuonna hallitushaussa painotettiin erityisesti kokemusta viestintätiimien johtamisesta, talousviestinnän osaamista sekä kokemusta julkiselta sektori
Viestintäammattilaiset ovat ylpeitä omasta työstään, mutta alan tulevaisuus huolestuttaa yhä useampia29.10.2025 08:22:38 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan viestintäalan ammattilaiset tuntevat vahvaa ammattiylpeyttä, mutta kokevat samalla työn kuormittavana ja alan yhteiskunnallisen arvostuksen heikentyneen. Viestinnän resurssien väheneminen, globaalit kriisit, vihaisen puheen lisääntyminen ja jatkuvat yllätykset näkyvät viestinnän arjessa yhä enemmän.
Tutkimuskirja avaa strategisen viestinnän roolia yhteiskunnassa ja organisaatioissa9.6.2025 11:35:12 EEST | Tiedote
Miten viestinnällä rakennetaan kriisinkestävää yhteiskuntaa? Millaisia ovat digiajan propagandan eri ilmenemismuodot? Miten johtamisviestinnällä voidaan vahvistaa työyhteisön konfliktinhallintakyvykkyyttä? Muun muassa näitä ajankohtaisia kysymyksiä tarkastellaan ProComin tutkimuskirjasarjan ProComma Academicin uudessa julkaisussa Strateginen viestintä.
Työelämän ikäsyrjintää vastustava liike palkittiin vuoden viestintätekona5.6.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Viestinnän ammattilaisten järjestö ProCom on palkinnut 55 Rise and Shine -liikkeen vuoden viestintätekona. Vuoden johtajana palkittiin Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja vuoden viestintäammattilaisena viestintäyrittäjä Laura Vuorio-Kuokka. Elämäntyöpalkinto myönnettiin Päivi Sihvolalle. Palkinnot jaettiin Finlandia-talossa järjestetyssä ProCom-päivässä.
Vuoden 2024 parhaina medioina palkittiin Huijarille luu kurkkuun -monimediakokonaisuus ja VR Groupin vuosikertomus29.11.2024 13:00:50 EET | Tiedote
ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n Oma Media 2024 -arviossa ja -kilpailussa mukana olleissa medioissa korostuivat yhteiskunnallinen ote ja halu tehdä uutta ja merkityksellistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
