Perussuomalaiset on eduskunnan suurin yrittäjäpuolue – ”Yrittäjä tietää, mistä hyvinvointiyhteiskunta syntyy”
3.4.2023 14:40:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Perussuomalaiset on edelleen suurin yrittäjäpuolue. Puolueesta valittiin eduskuntaan 19 yrittäjäkansanedustajaa. Yrittäjäkansanedustajien puolueen edustajista on 41 prosenttia. Toiseksi suurin puolue on kokoomus 11 yrittäjäkansan edustajallaan. Kolmanneksi suurin on Keskusta, jonka riveissä on 7 yrittäjäkansanedustajaa.
Varalla olevia yrittäjäkansanedustajia on 14.
– Yrittäjä tietää, mistä hyvinvointiyhteiskunta syntyy ja kuinka päättäjä voi vaikuttaa yritysten edellytyksiin menestyä. Kasvaakseen yrittäjä tarvitsee vakaan, kilpailukykyisen ja ennakoitavan verotuksen ja osaavaa työvoimaa. Päättäjien on nostettava rimaa ja tehtävä kasvupolitiikkaa, joka vahvistaa Suomen talouden kestävää kasvua, Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari arvioi.
Jaskari toivoo tulevan hallituksen ja sen ohjelman rakentajien ymmärtävän, että kasvu syntyy vain yrittäjien riskinoton kautta. Jos riskinotosta rangaistaan eikä palkita, se näkyy nopeasti investoinneissa ja työpaikoissa.
– Siksi vastuullinen poliitikko ei syö Suomen kasvun eväitä, Jaskari painottaa.
Yrittäjäkansanedustajat (nimi, puolue suuruus- ja aakkosjärjestyksessä, vaalipiiri)
Yrittäjäkansanedustajan kriteerin täyttää kansanedustaja, joka kokee itsensä yrittäjäksi ja myös sivutoimenaan yrittäjänä toimivat ovat mukaanluetut.
- Eerola Juho, Perussuomalaiset, Kaakkois-Suomen vaalipiiri
- Elomaa Ritva, Perussuomalaiset, Varsinais-Suomen vaalipiiri
- Huru Petri, Perussuomalaiset, Satakunnan vaalipiiri
- Immonen Tomi, Perussuomalaiset, Keski-Suomen vaalipiiri
- Junnila Vilhelm, Perussuomalaiset, Varsinais-Suomen vaalipiiri
- Kangas Antti, Perussuomalaiset, Oulun vaalipiiri
- Teemu Keskisarja, Perussuomalaiset, Uudenmaan vaalipiiri
- Koskela Jari, Perussuomalaiset, Satakunnan vaalipiiri
- Laakso Kristian Sheikki, Perussuomalaiset, Kaakkois-Suomen vaalipiiri
- Lehtinen Rami, Perussuomalaiset, Hämeen vaalipiiri
- Lundén Mikko, Perussuomalaiset, Varsinais-Suomen vaalipiiri
- Niemi Veijo, Perussuomalaiset, Pirkanmaan vaalipiiri
- Peltokangas Mauri, Perussuomalaiset, Vaasan vaalipiiri
- Piisinen Jorma, Perussuomalaiset, Uudenmaan vaalipiiri
- Rintamäki Anne, Perussuomalaiset, Vaasan vaalipiiri
- Rostila Onni, Perussuomalaiset, Uudenmaan vaalipiiri
- Sillanpää Pia, Perussuomalaiset, Vaasan vaalipiiri
- Strandman Jaana, Perussuomalaiset, Kaakkois-Suomen vaalipiiri
- Tavio Ville, Perussuomalaiset, Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomus
- Aalto-Setälä Pauli, Kokoomus, Varsinais-Suomen vaalipiiri
- Eestilä Markku, Kokoomus, Savo-Karjalan vaalipiiri
- Heinonen Timo, Kokoomus, Hämeen vaalipiiri
- Jukkola Janne, Kokoomus, Vaasan vaalipiiri
- Kinnari Teemu, Kokoomus, Hämeen vaalipiiri
- Kiuru Pauli, Kokoomus, Pirkanmaan vaalipiiri
- Lahdenperä Milla, Kokoomus, Varsinais-Suomen vaalipiiri
- Partanen Karoliina, Kokoomus, Savo-Karjalan vaalipiiri
- Satonen Arto, Kokoomus, Pirkanmaan vaalipiiri
- Toveri Pekka, Kokoomus, Uudenmaan vaalipiiri
- Valkonen Ville, Kokoomus, Varsinais-Suomen vaalipiiri
Keskusta
- Huttunen Hanna, Keskusta, Savo-Karjalan vaalipiiri
- Kalmari Anne, Keskusta, Keski-Suomen vaalipiiri
- Kosonen Hanna, Keskusta, Kaakkois-Suomen vaalipiiri
- Mehtälä Timo, Keskusta, Oulun vaalipiiri
- Savola Mikko, Keskusta, Vaasan vaalipiiri
- Siponen Markku, Keskusta, Savo-Karjalan vaalipiiri
- Viljanen Eerikki, Keskusta, Uudenmaan vaalipiiri
Ruotsalainen kansanpuolue
- Adlercreutz Anders, RKP, Uudenmaan vaalipiiri
- Norrback Anders, RKP, Vaasan vaalipiiri
Vihreät
- Tynkkynen Oras, Vihreät, Pirkanmaan vaalipiiri
- Virta Sofia, Vihreät, Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kristillisdemokraatit
- Poutala Mika, Kristillisdemokraatit, Uudenmaan vaalipiiri
Liike Nyt
- Harkimo Harry, Liike Nyt, Uudenmaan vaalipiiri
Sosialidemokraatit
- Harakka Timo, SDP, Helsingin vaalipiiri
Eduskuntavaaleissa oli ehdolla 473 yrittäjätaustaista ehdokasta eli 19,5 prosenttia ehdokkaista (Suomen Yrittäjien selvitys 16.3.2023).
Lisätietoja: Harri Jaskari, johtaja, Suomen Yrittäjät, 050 512 2874, harri.jaskari@yrittajat.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri Jaskarijohtaja
Puh:050 512 2874harri.jaskari@yrittajat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Joka neljäs pk-yritys rekrytoimassa28.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Joka neljäs (26 %) pk-yritys aikoo palkata uusia työntekijöitä seuraavan vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup. Rekrytointihalukkuus kasvaa selvästi yrityskoon myötä. Vähintään viisi henkilöä työllistävistä yrityksistä yli 40 prosenttia aikoo rekrytoida, ja vähintään 10 hengen yrityksissä osuus nousee jo 62 prosenttiin.
Yrittäjägallup: Pk-yritysten rahoituksen saanti lievästi parantunut – ”Tämä ei ole vielä sitä, mitä pankit ovat lupailleet”27.4.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Pk-yritysten rahoituksen saatavuus on helpottunut lievästi syksystä, ilmenee Yrittäjägallupista. Edelleen noin joka viides pk-yritys kertoo rahoituksen vaikeutuneen viimeisen vuoden aikana, mutta 59 prosenttia arvioi tilanteen pysyneen ennallaan – lokakuussa osuus oli 51 prosenttia. Rahoitus estää yhä lähes puolet hankkeista ainakin osittain, ja osa yrityksistä ei pysty vastaamaan kysynnän kasvuun. Kehysriihessä hallitus teki päätöksen rahoituksen vauhdittamiseksi.
Yrittäjät: Tärkeää, että osinkoja ei sotketa YEL-järjestelmään – työtulolaskuri uusiksi nopeasti23.4.2026 12:07:11 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö tarkensi torstaina yrittäjien eläkelain (YEL) uudistusta. Yrittäjät pitää hallituksen linjaamaa YEL-kokonaisuutta kohtuullisena kompromissina ja historiallisena uudistuksena. ”Iso reformi on tehty ristikkäisten odotusten paineissa. Lopputulos on varsin tasapainoinen”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kiittää.
Yrittäjien Pentikäinen: Yrittäjille suuri riihi23.4.2026 09:01:17 EEST | Tiedote
Hallitus kertoi keskiviikkoiltana viimeisen kehysriihensä tuloksista. Moni kommentoija luonnehti riihen tuloksia ja merkitystä vähäisiksi. Yrittäjille riihi oli kuitenkin tärkeä. Isoista asioista merkittävin oli odotettu yrittäjien eläkelain (YEL) uudistus, jonka suuntaviivat hallitus vahvisti, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa blogissaan.
Yrittäjät kehysriihestä: Pk-yritysten avuksi joukko tärkeitä toimia22.4.2026 22:07:34 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi kehysriihessään joukosta toimia kasvun ja työllisyyden vauhdittamiseksi. “Hallitus on löytänyt vaikeassa taloustilanteessa toimia, joilla on myönteinen vaikutus pk-yrityksiin. On ymmärrettävää, että kysynnän elvyttämistoimia rajoittaa se, että ylimääräistä rahaa ei ole”, johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
