Laattojen valinnasta tilan kokonaisilmeen suunnitteluun

Kun kodin laattojen valinta on ajankohtaista, kannattaa lähteä liikkeelle showroomista, jossa valikoima ja vaihtoehdot ovat esillä ja tutustuttavissa.
- Katselimme itse vaihtoehtoja sen pohjalta, mikä sopi ajatukseemme talon materiaaleista ja värimaailmasta. Starkin showroomissa ymmärsimme, että valinta ei ole helppoa, vaikka laattavaihtoehdot olivat helposti nähtävillä. Ammattitaitoisen myyjän kanssa keskustelu avasi aivan uudella tavalla eri vaihtoehtojen mahdollisuuksia ja ominaisuuksia; myyjä osasi kuvailun perusteella esitellä meille nimenomaan meidän toiveet täyttäviä vaihtoehtoja ja auttoi meitä valintaprosessissa eteenpäin, omakotitaloaan rakentava Teppo Simola kertoo.
Simolan perheelle oli selvää, että pintamateriaalien valinta tehdään huolella osana kodin kokonaisuuden suunnittelua, jossa tärkeää on myös esimerkiksi valaistus, joka istuu valittujen sävyjen ja materiaalien kanssa yhteen tuoden ne parhaalla mahdollisella tavalla esiin.
- Kun saimme näytelaatan, mallasimme sitä rakennuksella käytävässä, kodinhoitohuoneessa ja kylpyhuoneessa. Kotona testasimme laatan ulkonäköä sekä luonnonvalossa että valaistukseen valitussa 4 000 kelvinin värilämpötilassa. Jopa saunoimme laatan kanssa ja testailimme sitä suihkussa, jotta näimme, millainen pinta on märkänä ja muuttuuko se liukkaaksi. Ilman laatat hyvin tuntevaa ammattilaista ja hänen kanssaan käytyjä keskusteluita laattojen ominaisuuksista valinta olisi perustunut pelkästään laatan väriin ja kuosiin – ja siinäkin toki saimme hyvää näkemystä. Päädyimme lopulta Villeroy & Bochin isokokoiseen laattaan ja maanläheiseen sävyyn. Se istuu hienosti useampaan eri tilaan ja loi siten yhtenäisen ja harmonisen kokonaisilmeen, hän jatkaa.
Kylpyhuoneen laattamalleissa löytyy joka makuun ja tyyliin
Maanläheiset sävyt, pelkistetty japandi-tyyli sekä kivimäiset, marmorikuvioidut ja betonimaiset laatat ovat tämän päivän trendejä. Retrokuviot ja pastellivärit ovat tehneet tuloaan maailmalla, mutta Suomessa ne vielä ovat melko vähäisessä roolissa. Sen sijaan hyvin voimakkaitakin värejä kylpyhuoneissa nykyään jo näkee.
- Koko ajatus kylpyhuoneesta on muuttunut. Se ei ole enää vain käytännöllinen peseytymistila vaan osa kodin ilmettä ja sisustusta, ja siksi siihen halutaan myös satsata. Laattavalintojen sijaan puhuisinkin mieluummin tilaratkaisusta, jossa mietitään kokonaisuutta. Siihen kuuluvat myös kalusteet, altaat ja hanat eli tilan kokonaisilme ja tunnelma osana kodin kokonaisuutta. Kylpyhuoneissa valintojen pitää olla pitkäikäisiä, joten minusta on erittäin hyvä, että ratkaisuja mietitään kokonaisuutena, Mervi Kuula Stark Suomesta kertoo.
Tänä päivänä suositaan paljon isoja laattoja, jotka tekevät tilasta harmonisen – ja mitä vähemmän saumoja, sitä helppohoitoisempi laattapinta on. Pinta puolestaan voi olla kiiltävä, himmeä tai karhea.
- Voi sanoa, että valikoimaa on. Jokaiseen makuun ja tarpeeseen löytyy paljon hyviä vaihtoehtoja, Kuula summaa.
Yhteydenotot ja lisätietoja:
Satu Otala, viestintäjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 044 475 7483, satu.otala@stark-suomi.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
STARK - reilusti rakentajan asialla.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 100 ympäri Suomen ja valtakunnallinen 26 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Remontoinnilla haetaan vauhtia asuntokauppaan ja vuokraukseen27.9.2023 08:40:00 EEST | Tiedote
Viidennes suomalaisista suunnittelee remontoivansa asuntoa myynnin tai vuokraamisen vauhdittamiseksi nykyisessä markkinatilanteessa. Ilmiö korostuu etenkin rivitaloasujien keskuudessa. Tämä selviää Starkin teettämästä tutkimuksesta*.
Uusi rakentamislaki on iso ponnistus koko alalle ilmastonmuutoksen torjumiseksi30.8.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Uudessa rakentamislaissa ilmastonmuutoksen torjunta ja rakentamisen vähähiilisyys tulevat osaksi rakentamisen lainsäädäntöä. Maaliskuussa hyväksytyn ja 1.1.2025 voimaan tulevan rakentamislain tavoitteena on pienentää rakentamisen ja rakennusten käytön hiilijalanjälkeä, pidentää rakennusten elinikää sekä tukea kiertotaloutta.
Hinta ohjaa suomalaisten ostopäätöstä rakennus- ja remontointimateriaaleissa – hankintojen pitkäikäisyydellä aiempaa suurempi merkitys22.8.2023 08:40:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset eivät ole valmiita ostamaan rakennus- ja remontointimateriaaleja hinnalla millä hyvänsä, sillä hinta vaikuttaa eniten suomalaisten ostopäätökseen lähes jokaisessa tuloluokassa. Viime vuoteen verrattuna hankintojen kestävyyden ja pitkäikäisyyden merkitys on selvässä kasvussa. Tämä selviää Starkin teettämästä tutkimuksesta*.
Omakoti- ja paritaloasujat tekevät mielellään pientä pintaremonttia itse, mutta kerrostaloissa tukeudutaan enemmän ammattilaisen apuun pienissäkin remonteissa25.7.2023 08:50:00 EEST | Tiedote
Omakoti- tai paritalossa asuvat suomalaiset tekevät pintaremontteja usein itse, mutta isommissa remonteissa turvaudutaan ammattilaisiin. Kerrostaloasujat ovat hanakampia turvautumaan ammattilaisen apuun pienemmissäkin projekteissa selviää Starkin teettämästä tutkimuksesta*.
Suomalaiset ovat tee-se-itse-kansaa – itse tehtyjen remonttien suosio säilyy vuodesta toiseen11.7.2023 08:50:00 EEST | Tiedote
40 prosenttia suomalaisista tekee remontti- ja rakennusprojektit joko kokonaan itse tai perheen, sukulaisten ja kavereiden avustuksella eli talkoovoimin. Viime vuoteen verrattuna itse tehtyjen remonttien suosio on pysynyt lähes ennallaan. Tämä selviää Starkin teettämästä tutkimuksesta*.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme