Kela ja Vaasan yliopisto selvittävät palveluiden yhteiskehittämistä ja arvoa käyttäjille
3.4.2023 15:53:46 EEST | Vaasan yliopisto | Tiedote

– Suomalaisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa on parhaillaan käynnissä historiallinen murrosvaihe. Uudet hyvinvointialueet ottavat alkuaskeliaan samalla, kun yhteiskunnalliseen tilanteeseen liittyy suuria kysymyksiä ja haasteita. Uudistus onkin kompleksinen kokonaisuus, jossa myös palveluorganisaatioiden yhteistyötä muotoillaan uusiksi, sanoo hanketta Vaasan yliopistossa johtava professori Petri Virtanen.
Hankkeen tutkijoiden mukaan organisatoristen ja yhteiskunnallisten haasteiden lisäksi muutos tuo kuitenkin mahdollisuuksia palvelukonseptien sekä yhteistyön ja osallistumisen toimintatapojen kehittämiseen. Eri toimijoilla on mahdollisuus tuottaa yhteistyössä palveluita laadukkaammin ja kohdennetummin vastaten samalla moniin yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Palvelun käyttäjien kokema arvo tärkeää
Yliopiston ja Kelan tutkimushanke paneutuu erityisesti Kelan ja hyvinvointialueiden väliseen yhteistyöhön ja sen käytänteisiin mutta myös kansalaisten rooliin palvelunkäyttäjinä, asiakkaina sekä kehittämiseen vaikuttavina osallistujina. Lisäksi tutkimuksessa keskeinen kiinnostuksen kohde on käyttäjien palveluista saama käyttöarvo. Tätä lähestytään tarkastelemalla palveluiden sujuvuutta sekä Kelan että hyvinvointialueiden näkökulmista.
– Hanke ammentaa palveluperustaisen toimintalogiikan ajatuksesta, jossa keskeistä ovat palvelun käyttäjien tarpeet. Palveluperustaisuuden avulla hankkeessa pyritään paitsi tukemaan käytännön kehittämistyötä myös kasvattamaan aiheeseen liittyvää tutkimuksellista ymmärrystä, sanovat hankkeessa tutkijoina toimivat Kaisa Kurkela ja Salla Maijala Vaasan yliopistosta.
Hankkeen tutkijoiden mukaan palveluperustaisuudessa palvelujen arvon nähdään syntyvän niitä käytettäessä. Näin ollen kansalaisella palvelun käyttäjänä on keskeinen rooli palveluita suunniteltaessa ja niiden arvoa tarkasteltaessa.
Tutkijat sanovat, että palvelun arvoa ei voida vangita sen ominaisuuksiin, sillä palvelun koettuun arvoon vaikuttavat käyttäjien yksilölliset tilanteet sekä esimerkiksi henkilökohtaiset arvot, uskomukset ja tavat. Yksilölliset erot saattavat aiheuttaa myös jännitteitä, jolloin ne vaikeuttavat kokonaisvaltaisen, tarpeisiin vastaavan ja tarvelähtöisen palvelun tuottamista.
Yhteistyötä tehdään osana palveluiden ekosysteemiä
Erilaisista lähtökohdista tulevien toimijoiden välinen yhteistoiminta kiinnittyy vahvasti palveluperustaisuuden ajatukseen. Tällöin palvelunkäyttäjille pyritään luomaan arvoa eri toimijoiden yhteistyönä. Samalla kuitenkin sekä hyvinvointialueiden että Kelan voidaan nähdä toimivan osana palveluiden ja organisaatioiden ekosysteemiä.
– Kelan ja hyvinvointialueiden välisen yhteistyön tarkastelu tuottaa myös lisää ymmärrystä palveluiden ja organisaatioiden ekosysteemistä, toisin sanoen sekä palveluiden kokonaisuudesta että palveluorganisaatioiden välisistä suhteista, sanoo professori Harri Jalonen Vaasan yliopistosta.
Yhteistyöhanke ja sen painotus palveluperustaisuuteen täydentää Kelan omaa sosiaaliturvan tutkimusta ja tarjoaa uudenlaista tieteellistä tukea palveluiden kehittämiseen. Kelan ja hyvinvointialueiden asiakkaat ovat suurelta osin yhteisiä, ja Kela on aktiivisesti alkanut rakentaa yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa.
Kelan ja Vaasan yliopiston yhteistyöhanke
Kaksivuotista Kelan ja Vaasan yliopiston tutkimusyhteistyötä johtaa professori Petri Virtanen, ja hankkeen tutkijoina toimivat professori Harri Jalonen, tutkijatohtori Kaisa Kurkela ja väitöskirjatutkija Salla Maijala Vaasan yliopistosta. Tutkimusstrategiana hankkeessa hyödynnetään tapaustutkimusta, ja kohteena on Kelan ohella myös hyvinvointialueita. Aineistoa tullaan keräämään hankkeen aikana eri tavoin, esimerkiksi kyselynä, haastatteluina ja eDelphi-asiantuntijapaneelin kautta.
Lisätiedot
Petri Virtanen, professori, puh. 050 3187068, petri.virtanen@uwasa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka KalmiTiedeviestinnän asiantuntijaVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498231riikka.kalmi@uwasa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Energia-alan myyntisektori eskaloituvien kyberuhkien kohteena – suojakeinoja vahvistettava2.6.2026 12:11:44 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava Mikko Suorsan väitöstutkimus osoittaa, että energia-alan myyntisektori on keskeinen, mutta haavoittuva osa energiateollisuuden arvoketjua ja yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria. Sektori on jäänyt kyberturvallisuuden katvealueeksi, ja tutkimus esittelee konkreettisia keinoja sen resilienssin vahvistamiseen. Kyseessä on yksi ensimmäisistä tutkimuksista, joka keskittyy nimenomaisesti energia-alan myyntiorganisaatioihin.
Energy retail sector faces escalating cyber threats – stronger security measures required2.6.2026 12:11:44 EEST | Press release
A doctoral dissertation by Mikko Suorsa, to be defended at the University of Vaasa, reveals that the energy retail sector is an essential yet vulnerable part of the energy industry’s value chain and of critical infrastructure. Having received comparatively little attention in cybersecurity efforts, the sector requires strengthened resilience, and the study introduces concrete methods to achieve this. It is one of the first studies to focus specifically on energy retail organisations.
Pienten elintarvikeyritysten aktiivisuus suhdemarkkinoinnissa antaa niille neuvotteluvoimaa1.6.2026 12:40:49 EEST | Tiedote
Pienten elintarvikealan yritysten ja isojen asiakkaiden välisiä liikesuhteita leimaa usein vallan epätasapaino. Leena Viitaharjun Vaasan yliopistolle tekemä tuore väitöstutkimus osoittaa kuitenkin, että pienyritykset voivat parantaa asemaansa rakentamalla luottamusta suunnitelmallisesti ja hoitamalla liikesuhdetta aktiivisesti.
Vaasan yliopistolle kansainvälisesti erittäin arvostettu EQUIS-akkreditointi27.5.2026 12:02:59 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistolle on myönnetty kansainvälisesti arvostettu EFMD Quality Improvement System (EQUIS) -laatuakkreditointi toukokuusta 2026 alkaen.
Tekoäly ei viekään työtäsi, vaan muuttaa sen – mutta vain, jos luotat siihen20.5.2026 13:24:05 EEST | Tiedote
Generatiivisen tekoälyn nousu on herättänyt laajaa huolta työpaikkojen säilymisestä ja ihmistyön tulevaisuudesta. Vaasan yliopistossa tarkastettava Zhe Zhun väitöstutkimus kuitenkin osoittaa, että kun työntekijät luottavat järjestelmään ja näkevät sen hyödyllisenä kumppanina uhan sijaan, tekoäly voi lisätä työhön sitoutumista ja auttaa rakentamaan kestävämpiä työuria.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


