Kuvan Kevät 2023: performansseja, tapahtumallisuutta ja ei-perinteisiä esitystapoja

Tänä vuonna Kuvan Kevät -maisterinäyttelyssä taiteellista työskentelyään esittelee 43 opintojaan viimeistelevää kuvataiteilijaa Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Näyttely järjestetään 6.5.–4.6. toista kertaa uudessa Mylly-rakennuksessa Taideyliopiston Sörnäisten kampuksella. Näyttelyn taiteilijat hyödyntävät uteliaasti Myllyn tiloja, ja Kuva/Tila-gallerian lisäksi teoksia on esillä rakennuksen muissa kerroksissa sekä yleisöltä tavallisesti suljetussa Majakka-tilassa vanhan viljasiilon huipulla.
Maisterinäyttelyssä nähdään tänä vuonna useita performansseja sekä tapahtumallisia ja osallistavia tai tällaisia elementtejä sisältäviä teoksia. Aineettomuuden ja kehollisuuden ohella voi havaita materiaalien uutta etsivää käyttöä. Näyttelyn taiteilijat havainnoivat tarkasti ja eri kulmista, ottavat osaa maailmoihin tai vetäytyvät, tekevät kokeita, uneksivat, ovat kriittisiä, leikkivät, vahvistavat tai kyseenalaistavat uskomuksia, muodostavat suhteita ja kokoavat ryhmiä.
Osana näyttelyä järjestetään sunnuntaina 28.5. tapahtumapäivä, jonka ohjelmassa on performanssien ohella muun muassa liikkuvan kuvan esityksiä.
“Tämän vuoden Kuvan Kevät esittelee monipuolisesti Kuvataideakatemian opiskelijoiden taiteellista työskentelyä. Kuten aina, näyttelyn vahvuus on teosten laaja kirjo ja erilaiset lähestymistavat. Tällä kerralla mukana on huomattava määrä tapahtumia ja performansseja sekä teoksia, jotka omaksuvat ei-perinteisiä esitystapoja. Minua itseäni ilahduttaa se, että opiskelijat kokevat, että he voivat tuoda yhä enemmän katoavaa taidetta Kuvan Kevääseen”, sanoo tämän vuoden näyttelyn vastuuopettaja, kuvanveiston lehtori James Prevett.
Kuvan Kevät on Taideyliopiston Kuvataideakatemian järjestämä vuotuinen opinnäytenäyttely, johon osallistuu kuvataiteen maisterin tutkintoa viimeisteleviä taiteilijoita Kuvataideakatemian neljältä opetusalueelta: maalaus, kuvanveisto, taidegrafiikka ja tila-aikataiteet. Näyttelyllä ei ole yhteistä teemaa, vaan jokainen osallistuja esittelee opinnäytteessään omaa taiteellista työskentelyään. Taiteilijoiden itsenäisestä taiteellisesta ajattelusta syntyy moninaisia näkökulmia ja tekniikoita esittelevä kokonaisuus.
Kuvan Kevät 2023 -näyttelyyn osallistuvat taiteilijat:
Baran Caginli, Alyssa Coffin, Lennart Creutzburg, Lin Da, doğa, Sofia Haapamäki, Katriina Haikala, Jemiina Halonen, Laura Hetemäki, Lotta Hurnanen, Juliana Hyrri, Vieno Järventausta, Benjamin Kassinen, Tanja Koljonen, Siiri Korhonen, Ville Koskinen, Kolya Kotov, Kaisla Kyyhkynen, Eeva Lietonen, Laura Lohiaita, Laura Lowe, Mette Matilda, Liina Mäki-Patola, Sanna Nissinen, Axel Oey, Tommi Pasanen, Sergei Pavlov, Anna Pekkala, Sirkku Rosi, Janne Saarinen, Leena Saarinen, Maryam Sajedi, Milja Ilona Salonen, Alex Schellong, Tanja Silvestrini, Ida Stenros, Barbara Tenuta, Henri Tuominen, Mimma Tuomisalo, Salla Valle, Christine Valtonen, Eetu Vekki, Niina Villanueva
Kuvan Kevät – Taideyliopiston Kuvataideakatemian maisterinäyttely 6.5.–4.6.2023
Kuva/Tila sekä muita tiloja Myllyssä, Sörnäisten rantatie 19, 00530 Helsinki. Avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11–18 (suljettu helatorstaina 18.5.). Vapaa pääsy.
Näyttelyn avajaiset perjantaina 5.5. klo 17–20 Myllyssä.
Näyttelyn osana järjestetään mm. performanssiin ja liikkuvaan kuvaan keskittyvä tapahtumapäivä sunnuntaina 28.5. klo 12–16 Myllyssä. Lisätietoja näyttelyn verkkosivuilla.
Lisätietoa näyttelystä, taiteilijoista ja tapahtumaohjelmasta näyttelyn verkkosivuilla.
Näyttelyvierailut, haastattelupyynnöt ja lehdistökuvat
Media voi tutustua näyttelyyn ennakkoon torstaina ja perjantaina 4.–5.5.2023 tai muuna erikseen sovittuna ajankohtana. Ilmoitathan vierailusta etukäteen.
Lisätiedot: viestinnän suunnittelija Henna Kontusalmi, Taideyliopiston Kuvataideakatemia,
henna.kontusalmi@uniarts.fi, 050 448 8530
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna KontusalmiViestinnän suunnittelija
Puh:050 4488 530henna.kontusalmi@uniarts.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, teatterin ja tanssin koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Johtajanimityksiä Taideyliopistossa: Ossi Naukkarinen valittiin tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi, Kaisa Rönköstä Sibelius-Akatemian dekaani12.6.2025 14:03:58 EEST | Tiedote
Molemmat johtajat valittiin tehtäväänsä viisivuotiskaudeksi. Taideyliopiston hallitus teki valinnat kokouksessaan 12.6.
Konstuniversitetet antog 364 nya studerande våren 202528.5.2025 09:39:51 EEST | Tiedote
Konstuniversitetet antog 364 nya grundexamensstuderande, varav 43 till Bildkonstakademin, 243 till Sibelius-Akademin och 78 till Teaterhögskolan.
Taideyliopistoon valittiin 364 uutta opiskelijaa keväällä 202528.5.2025 09:15:29 EEST | Tiedote
Uusia opiskelijoita valittiin 43 Kuvataideakatemiaan, 243 Sibelius-Akatemiaan ja 78 Teatterikorkeakouluun.
Johanna Ehrnrooth -palkinto kuvataiteilija Alena Tereshkolle20.5.2025 17:17:29 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tukisäätiön myöntämän palkinnon tarkoituksena on tukea nuorten kuvataiteilijoiden kansainvälistymistä sekä siirtymävaihetta opinnoista ammattiuralle. 10 000 euron arvoisen palkinnon saaja valitaan vuosittain Kuvan kevät -maisterinäyttelyn taiteilijoiden joukosta.
Kustannusten nousu ja yleisön ostovoiman heikkeneminen huolestuttavat rytmimusiikkifestivaaleja15.5.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
Kotimaisten rytmimusiikkifestivaalien määrä nousi uuteen ennätykseen vuonna 2023, mutta käyntimäärät ja taloudellinen kannattavuus jäivät pandemiaa edeltävistä vuosista. Varsinkin pienet festivaalit kamppailevat kustannuspaineiden ja epävarman kysynnän kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme