Lapselle oikeus kaikkiin vanhempiinsa – tutkimuksesta tukea kahta useamman oikeudellisen vanhemman mahdollistamiselle
Tutkimushankkeen tutkijat esittävät, että useamman kuin kahden tosiasiallisen vanhemman tilanteet tulee ottaa huomioon lainsäädännön tulevassa valmistelutyössä. Keinoja monivanhemmuustilanteiden huomioon ottamiseen on etsittävä sekä vanhemmuuden oikeudellista määrittelyä tarkastelemalla että huoltajuutta koskevasta sääntelystä. Etävanhempien ja muiden lapsesta huolta pitävien aikuisten asemaa tulee tutkijoiden mukaan parantaa myös palveluissa ja työn ja perheen yhteensovittamisessa.
”Lapset elävät moninaisissa perhetilanteissa. Kaikissa perhetilanteissa lapsella ei edelläänkään ole perustavanlaatuista oikeutta omiin vanhempiinsa. Lainsäädäntömme jättää osan lapsista ilman oikeusturvaa kaikesta tärkeimpiin läheissuhteisiin”, sanoo Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä. ”Olemme erittäin iloisia, että huolemme useamman kuin kahden vanhemman lasten oikeuksista saa vihdoin vastakaikua niin tutkimuksesta kuin poliittiselta kentältä. Nyt on aika kirjata hallitusohjelmaan oikeudellisen vanhemmuuden mahdollistaminen kahta useammalle silloin, kun se vastaa lapsen tosiasiallisia perhesuhteita!”
Yhä useammassa perheessä lapsella on kolme tai useampi tosiasiallinen vanhempi. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi uusperheessä, sijaisperheessä tai apilaperheessä. Apilaperheellä tarkoitetaan kumppanuusvanhempien perhettä, jossa kolme tai neljä vanhempaa jakaa suunnitelmallisesti lapsen vanhemmuutta lapsen syntymästä alkaen. Apilaperhe voi olla esimerkiksi naisparin ja miesparin yhdessä perustama lapsiperhe.
”Lapsi luo kiintymyssuhteen jokaiseen vanhempaansa vanhempien lukumäärästä, genetiikasta ja oikeudellisesta asemasta riippumatta. Kiintymyssuhteet kannattelevat lapsen kasvua ja kehitystä, kun taas kiintymyssuhteiden katkeaminen uhkaa lapsen hyvinvointia” kertoo toiminnanjohtaja Jämsä. ”Lapsen oikeusturva vaatii, että jokaista hänen tosiasiallista vanhemmuussuhdettaan tuetaan ja suojataan.”
Lapselle voi syntyä kiintymyssuhde useampaan tosiasialliseen vanhempaan eri tavoin ja eri elämänvaiheessa. Joskus lapsen perheessä on enemmän kuin kaksi vanhempaa lapsen syntymästä lähtien. Tällöin lapsen vanhemmat ovat sopineet vanhemmuuden jakamisesta jo ennen lapsen alulle laittamista, usein kahden kodin välillä.
Näissä tilanteissa voidaan katsoa, että lapsen etu on syntyä oikeudellisesti selkeään tilanteeseen, jossa lapsen oikeudelliset perhesuhteet ovat yksiselitteiset. Tämä ehkäisee vanhempien välisiä ristiriitoja ja turvaa lasta tärkeiden ihmissuhteiden katkeamiselta, mutta myös esimerkiksi suojaa lapsen oikeutta elatukseen.
Joskus lapselle on elämänsä varrella muodostunut tosiasiallinen vanhemmuussuhde johonkin hänelle merkitykselliseen aikuiseen. Tällainen tilanne on usein esimerkiksi uusperheessä tai silloin, kun lapsi on ollut pitkäaikaisessa sijoituksessa sijaisperheessä.
Tällainen suhde on mahdollista vahvistaa perheen sisäisellä adoptiolla, mutta toisen alkuperäisistä vanhemmista on nykylainsäädännön mukaan luovuttava oikeudellisesta vanhemmuudesta. Usein lapsen etu todellisuudessa vaatisi sekä suhteen luomista uuteen vanhempaan että yhteyden säilyttämistä jo olemassa oleviin vanhempiin.
Nykylainsäädäntö mahdollistaa, että lapsella voi enemmän kuin kaksi huoltajaa. Tämä ratkaisee lapsen huoltoon liittyviä käytännön kysymyksiä, mutta ei takaa lapsen oikeuksia. Lapsen oikeudet elatukseen, tapaamiseen ja perintöön liittyvät nimenomaan oikeudelliseen vanhemmuuteen, eivätkä ole ratkaistavissa riittävällä tavalla muuten.
”Sateenkaariperheet ry katsoo, että lapsen oikeutta kaikkiin vanhempiinsa tulisi suojata mahdollistamalla oikeudellinen vanhemmuus kahta useammalle silloin, kun se vastaa lapsen tosiasiallisia perhesuhteita. Tämä vaatisi muutoksia vanhemmuus- ja adoptiolakeihin” arvioi Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä. ”Lainsäädännössä on ehdottomasti huomioitava myös niiden lasten tilanne, jotka ovat syntyneet apilaperheisiin ennen uuden lainsäädännön voimaantuloa.”
Sateenkaariperheet ry:ltä voi kysellä haastateltavia artikkeleihin, jotka koskevat kahta useamman oikeudellisen vanhemman mahdollisuutta. Haastateltavana on sekä apilaperheiden vanhempia että (aikuisia) lapsia.
Valtioneuvoston yhteisellä selvitys- ja tutkimustoiminnalla (VN TEAS) tuotetaan tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi. Sen toimintaa ohjaa valtioneuvoston vuosittain vahvistama selvitys- ja tutkimussuunnitelma. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä.
- Laki ja perheiden monimuotoisuus -tutkimushankkeen loppuraportti
- Tutkimushankkeen toimenpide-ehdotukset on julkaistu Policy Brief -artikkelina
- Oikeusministeriön tiedote tutkimushankkeesta tuloksista
- Loppuraportin julkistustilaisuus verkossa ja Helsingin Oodissa ke 5.4.2023 klo 10-12
Sateenkaariperheet ry:n muita hallitusohjelmatavoitteita ovat sijaissynnytyksen kotimainen säätely, hedelmöityshoitolain kokonaisuudistus, vanhemmuuden merkitseminen väestötietojärjestelmään sukupuolittamatta, sateenkaaripoliittinen toimintaohjelma sekä sukupuolivähemmistöjen hedelmällisyyden ja lapsiperheellistysmismahdollisuuksien suojelu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Jämsätoiminnanjohtaja
Puh:044 997 1956juha.jamsa@sateenkaariperheet.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.
Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi
Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry
Italian hallitus riistää sateenkaariperheiden lapsilta vanhemmat20.11.2023 13:46:49 EET | Tiedote
YK:n lapsen oikeuksien viikolla Sateenkaariperheet ry tuomitsee lapsen oikeuksien loukkaukset Italiassa ja vaatii Italian johtoa lopettamaan sateenkaari-ihmisiin ja heidän perheisiinsä kohdistuvat heikennykset yhdessä muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa. Tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin 37 lasta uhkaa juridisen vanhemman menettäminen.
Laki ei tunnista Otson, 25, neljää vanhempaa: ”Kaikki he ovat minulle yhtä tärkeitä”20.11.2023 08:15:00 EET | Tiedote
Nykylainsäädännössä lapsella voi olla enintään kaksi vanhempaa. Tosiasiallisia vanhempia monissa perheissä on kuitenkin useampi, kuten kumppanuusperheissä. Näissä perheissä voidaan eksyä byrokratiaviidakkoon, kun lapsen tapaamisoikeus ja elatusvelvollisuus eivät tule annettuna. Kysyimme Lapsen oikeuksien viikolla kumppanuusperheen lapselta Otsolta, 25, miten lainsäädännön puutteet ovat hänen perheensä elämässä näkyneet.
Neljä myyttiä transihmisten vanhemmuudesta – Transvanhemman päivä 20232.11.2023 14:58:48 EET | Tiedote
Transtaustaisten ihmisten lapsiperheellistymiseen ja vanhemmuuteen liittyy monia myyttejä, jotka perustuvat usein ennakkoluuloihin ja tiedon puutteeseen. Sateenkaariperheet ry:n asiantuntijat murtavat tässä jutussa neljä yleisintä transihmisten lapsiperheellistymiseen ja vanhemmuuteen liittyvää myyttiä sunnuntaina 5.11. vietettävän Transvanhemman päivän kunniaksi.
Sateenkaariperheiden lapset vaarassa menettää vanhempansa Italiassa26.6.2023 10:44:21 EEST | Tiedote
Italian poliittinen johto ajaa sateenkaariperheissä eläville vanhemmille oikeudellisen vanhemmuuden menettämistä. Tämä asettaa sateenkaariperheiden lapset hyvin haavoittuvaiseen asemaan, sillä heidän syntymätodistuksensa ovat haasteen kohteena. Sateenkaariperheet ry tuomitsee jyrkästi Giorgia Melonin oikeistohallituksen lapsen oikeuksia rikkovat toimet.
Sateenkaariperheet ja Simpukka: Sijaissynnytys parantaisi lapsiperheellistymisen mahdollisuuksia2.6.2023 15:47:17 EEST | Tiedote
Sateenkaariperheet ry:n ja Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n mukaan Suomessa tulee olla yhdenvertaiset lapsiperheellistymisen mahdollisuudet kaikille lasta toivoville. Sijaisynnytysjärjestelyjen sääntely tukisi yhdenvertaisia lapsiperheellistymisen mahdollisuuksia Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme