Jukka Lehti on Espoonlahden seurakunnan tuleva kirkkoherra

Kirkkoherranvaalissa annettiin 17 ääntä, Jukka Lehti sai niistä 12 ääntä ja Tuomas Luoma viisi ääntä.
Lehti on syntynyt vuonna 1976. Hän on työskennellyt vuodesta 2005 lähtien Espoonlahden seurakunnassa pappina ja vuodesta 2016 alkaen hallinnon kappalaisena. Lehti on toiminut kirkkoherran viransijaisena useaan otteeseen.
Koulutukseltaan Lehti on teologian maisteri. Papiksi hänet vihittiin vuonna 2005.
Espoonlahden seurakunnan kirkkoherran virkaa haki kolme hakijaa. Lehden lisäksi virkaa hakivat Tuomas Luoma ja Kirsi Muurimäki. Seurakuntalaiset pääsivät tutustumaan hakijoihin seurakunnan Onnenpäivä-tapahtumassa ja ehdokkaiden kirkossa pitämien rukoushetkien kautta. Verkossa jokainen hakija pääsi esittelemään itsensä, minkä lisäksi tilaisuuksista tiedotettiin verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.
Vaalin etenemistä johti tuomiokapitulin nimeämä vaalin valmistelija, Tapiolan seurakunnan kirkkoherra Päivi Linnoinen.
Espoon hiippakunnan tuomiokapituli antaa viranhoitomääräyksen uudelle kirkkoherralle, kun seurakuntaneuvoston äänestyksen kautta syntynyt päätös on lainvoimainen. Jukka Lehti aloittaa virassa 1.9.2023 nykyisen kirkkoherran Jouni Turtiaisen jäädessä vanhuuseläkkeelle 31.8.2023.
Espoonlahden seurakunta on yksi kuudesta Espoon seurakunnasta. Espoonlahden seurakunnassa on yli 29 000 jäsentä ja 70 työntekijää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka LehtiHallintokappalainenEspoonlahden seurakunta
Puh:050 434 1090jukka.lehti@evl.fiPäivi LinnoinenKirkkoherraTapiolan seurakunta
Puh:050 379 9038paivi.linnoinen@evl.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Hur går det i Esbo svenska församling? Biskopsvisitation i maj7.5.2025 10:57:45 EEST | Pressmeddelande
Biskop Bo-Göran Åstrand i Borgå stift förrättar visitation i Esbo svenska församling torsdagen 22 maj och veckoslutet 24–25 maj. När biskopen besöker en församling i samband med en biskopsvisitation utövar biskopen tillsyn och träffar församlingens anställda och förtroendevalda.
Ilmoittautuminen syksyn muskariryhmiin on alkanut Espoossa25.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Musiikkileikkikoulussa soitetaan, liikutaan ja lauletaan. Perinteisten muskariryhmien lisäksi Espoon seurakunnissa on tarjolla uusia ryhmiä erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Hitta höstens rytm med musiklek25.4.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I musikleken spelar vi rytminstrument, sjunger och rör på oss. Nu är det dags för anmälning till höstens musiklekgrupper för 0-5-åringar, i Esbo församlingar.
Diakonian palveluita opiskelijoille – Kirkko Espoossa palkkaa erityisdiakonin oppilaitoksiin22.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä hakee ensimmäistä kertaa erityisdiakonia oppilaitostyöhön. Tällä seurakunnat vastaavat erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden lisääntyneeseen tuen tarpeeseen.
Esbo församlingar tilldelade 2025 års musikstipendier - unga musikskapare under 30 finns bland mottagarna14.4.2025 12:56:04 EEST | Nyheter
Esbo kyrkliga samfällighet delar årligen ut musikstipendier för sammanlagt 26 000 euro till det andliga musikarbetet i Esbo. I år önskade man att särskilt unga musiker under 30 år skulle ansöka. Sista inlämningsdagen för ansökan var den 28 februari 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme