Meri Werkkomäen esikoisromaani Koira on hulvaton ja herkkä nelipäiväinen tarina rikkinäisen lapsuuden kohtaamisesta
5.4.2023 10:30:00 EEST | Kustannusyhtiö Kosmos | Tiedote

Rauha herää sunnuntaina asunnossaan suu kuivana, pää jomottaen ja vailla muistikuvia edellisillasta. Asunnossa herää myös koira. Rauha ei omista koiraa.
Rauhan on ryhdistäydyttävä ja ryhdyttävä selvittämään koiran arvoitusta. Pian selviää, että kyseessä ei olekaan ihan tavallinen koira.
Koira on Meri Werkkomäen huumorin sävyttämä mutta riipaiseva esikoisromaani, jonka kuluessa koira johdattaa Rauhan kohtaamaan asioita, jotka tämä on koittanut lakaista maton alle.
"Perheeseeni tuli uusi jäsen, Zelda-koira kesällä 2018. Pian huomasin kirjoittavani jotain yhtäkkisinä purskauksina. Bussissa, junassa, pöntöllä, missä vain”, kertoo Werkkomäki.
“Koira kertoo voimakkaasta syyllisyydestä kärsivästä Rauhasta, joka joutui lapsena tuntemaan ja epätuntemaan varsin ristiriitaisia tunteita vanhempiaan kohtaan. Pohjimmiltaan se on tarina yhteysvajeesta ja tarpeesta korjata se. Romaani ei ole autofiktiota, mutta emotionaalispsyykkisenä prosessikuvauksena se on myös omalla kohdallani ‘totta’.”
“Koiran hahmo on anteeksipyytelemätön, tilaa ottava, reteä ja äänekäs, välillä suloinenkin, sisimmältään surua täynnä oleva rontti. Se on ollut Rauhan kehitykselle välttämättömän tarpeellinen olento, josta on lopulta välttämättömän tarpeellista päästää irti."
Meri Werkkomäki on kirjoittaja, laulaja-lauluntekijä ja koiraihminen. Hän on tehnyt musiikkia artistinimillä Weri ja Homepalli ja mm. juontanut Radio Helsingin Paskalista-ohjelmaa. Hän on aiemmin käsitellyt vaikeita tunteita kuten häpeää oman musiikkinsa kautta. Koira on hänen esikoisteoksensa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna KestiViestintä ja markkinointi
Puh:0504335778anna.kesti@kosmoskirjat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kosmos kehittää välineitä, joilla voi lukea toisten ajatuksia. Kirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusyhtiö Kosmos
Maija Vilkkumaan esikoisromaani Nainen katolla on nyt saatavilla ääni- ja e-kirjana10.6.2026 12:02:00 EEST | Tiedote
Maija Vilkkumaan esikoisromaani Nainen katolla julkaistaan ääni- ja e-kirjana keskiviikkona 10. Kesäkuuta. Äänikirjan lukee Maija Vilkkumaa itse.
Mariia Niskavaaran esikoisromaani rikkoo ennätyksiä – Ester, teurastaja julkaistaan jo 30 maassa24.4.2026 10:59:58 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Mariia Niskavaaran romaani Ester, teurastaja (Kosmos 2025) on noussut poikkeukselliseksi kansainväliseksi menestykseksi. Teoksen oikeudet on myyty jo 30 maahan, Suomi mukaan lukien. Oikeudet on myyty vain kymmenessä viikossa, mikä tekee siitä yhden suomalaisen nykykirjallisuuden nopeimmin levinneistä teoksista maailmalla.
Kosmoksen syksyn 2026 kirjat on julkistettu15.4.2026 15:02:00 EEST | Tiedote
Kosmoksen syksy sisältää kotimaisen laatukirjallisuuden lisäksi esseesarjan lanseerauksen sekä Emma M. Lionin lyhentämättömien päiväkirjojen kaksi ensimmäistä osaa.
Mariia Niskavaaran Ester, teurastaja nousi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi: käännösoikeudet myyty jo lähes 20 maahan17.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Ester, teurastaja (Kosmos 2025) on noussut ilmiöksi maailmalla. Bonnier Rights Finland -agentuuri on myynyt teoksen käännösoikeudet jo lähes 20 maahan. Kustantajat eri puolilla maailmaa kuhisevat suomalaisesta kirjallisesta ilmiöstä ja oikeudet on myyty ennennäkemättömän nopeasti.
Vuoden 2025 Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto Kaisa Vahteristolle teoksesta Nieltyjä esineitä2.12.2025 14:02:00 EET | Tiedote
Kaisa Vahteriston esikoisromaanille Nieltyjä esineitä (Kosmos, 2025) on myönnetty Kalevi Jäntin palkinto. Palkinto on Kalevi Jäntin säätiön vuosittain nuorille kirjailijoille myöntämä tunnustus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


