Docendo

Työpaikkakiusaaminen oli Hilkka Ahteelle vuosien painajainen

Jaa
Liisa Talvitien kirjoittama elämäkerta Hilkka Ahde – Sinisilmäinen optimisti kuvaa voimanaista parrasvaloissa ja kulissien takana. Tervetuloa kirjanjulkistustilaisuuteen torstaina 20. huhtikuuta klo 13 Werner Söderström Osakeyhtiön toimitiloihin, osoite Lönnrotinkatu 18, Helsinki.
Hilkka Ahde – Sinisilmäinen optimisti julkaistaan 20.4.
Hilkka Ahde – Sinisilmäinen optimisti julkaistaan 20.4.

Hilkka Ahde kertoo kirjassaan avoimesti ilon ja surun hetkistä, joiden keskellä perhe hänen ja Matti Ahteen näkyvien yhteiskunnallisten tehtävien vuoksi eli. Julkisuuden valokeila heijastui voimakkaasti myös yksityiselämään. 

 
Hilkka Ahde (o.s. Riikonen, s. 1957) oli 1970-luvulla rytmisen kilpavoimistelun ensimmäinen suomalaistähti. Kilpaura loppui 19-vuotiaana, kun Hilkka rakastui itseään kaksitoista vuotta vanhempaan kansanedustaja Matti Ahteeseen. 
 
Valkeakoskelainen Hilkka muutti puolisonsa kotikaupunkiin Ouluun, jossa myös lapset Timo, Jussi ja Tiina syntyivät. 
 
Hilkka ei jäänyt kotiäidiksi, vaan opiskeli lastentarhanopettajaksi ja osallistui kunnallispolitiikkaan. Hän eteni urallaan AKT-lehden päätoimittajaksi ja viestintäpäälliköksi. Unelmien työstä tuli lopulta vuosien painajainen. Hän joutui esimiehensä työpaikkakiusaamaksi, ja eri oikeusasteiden jälkeen Hilkka voitti taistelunsa Korkeimmassa oikeudessa. 
 
Eläkeläisvuodet eivät tuoneet odotettua rauhaa. Hilkka toimi sekä äitinsä että syöpään sairastuneen Matin omaishoitajana. Matin kuoleman jälkeen Hilkka teki surutyötä samalla, kun hoiti pitkään 87-vuotiasta muistisairasta äitiään kolmen naisen kommuunissa. Nyt Helsingin kaupunginvaltuustossakin toimiva Hilkka elää aivan uutta elämänvaihetta. 
 
Toimittaja, filosofian maisteri Liisa Talvitie (s. 1955) on kirjoittanut muun muassa Sinikka Sokan, Asko Sarkolan, Matti Eskon, Ilkka Heiskasen ja Heidi Heralan elämäkerrat. 

Liisa Talvitie: Hilkka Ahde, sinisilmäinen optimisti (Docendo 2023), sidottu, 255 sivua.  

Ilmoittautumiset julkistukseen:
tiedotus@docendo.fi

Arvostelukappaletiedustelut: 
tiedotus@docendo.fi – toimittaja, kysy ennakkoon kirjan sähköistä vedosta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hilkka Ahde – Sinisilmäinen optimisti julkaistaan 20.4.
Hilkka Ahde – Sinisilmäinen optimisti julkaistaan 20.4.
Lataa
Lataa
Liisa Talvitie. Kuvaaja: Ulla-Maija Lähteenmäki
Liisa Talvitie. Kuvaaja: Ulla-Maija Lähteenmäki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ

https://docendo.fi

Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Docendo

Pohjoiskorealaisen sukellusveneen karilleajon ja siitä käynnistyneen massiivisen miesjahdin tositarina on kuin vakoojatrilleri.28.9.2023 14:09:46 EEST | Tiedote

Vuonna 1996 Etelä-Korean rannikolla ajoi karille vakoilemassa ollut pohjoiskorealainen sukellusvene. Miehistö yritti tuhota veneen, mutta räjähdys epäonnistui, sukellusvene jäi pinnalle ja miehistön oli noustava maihin. Alkoi jahti, johon osallistui 40 000 Etelä-Korean sotilasta. Takaa-ajossa kuoli 18 eteläkorealaista sotilasta ja siviiliä, 47 haavoittui. Sukellusveneen miehistöstä vain yksi, perämies Lee, jäi henkiin.

Juho Ovaskan kirja Käänne – Suomen irtiotto Kremlistä Eurooppaan on avainteos maamme ulkopolitiikan ja poliittisen kulttuurin ymmärtämiseen sekä siihen, kuinka Mauno Koivisto johti Suomea 1982–199220.9.2023 02:00:00 EEST | Tiedote

Juho Ovaskan toukokuussa julkaistuun väitöstutkimukseen perustuva kirja Käänne – Suomen irtiotto Kremlistä Eurooppaan on Mauno Koivisto 100 vuotta -merkkivuoden tietoteos, joka kertoo, miten Suomi tasapainoili idän ja lännen välillä Mauno Koiviston presidenttikaudella. Se paljastaa vaikuttavat tekijät käänteeseen, jossa ulkopolitiikkamme suunta vaihtui Kremlin ja KGB:n syleilystä väljemmille vesille.

Pasi Patokallion muistelmat tuovat uutta tietoa siitä, miten Suomi päätyi luopumaan jalkaväkimiinoista, ja nostavat esille ydinaseiden roolin Ukrainan sodassa18.9.2023 09:53:00 EEST | Kutsu

Kokeneen diplomaatin Pasi Patokallion muistelmat Minä, aseet ja maailma ottavat terävästi kantaa ulkoministeriön toimintaan, kärkipoliitikkoihin sekä Suomen ja maailman tapahtumiin Kekkosen ajasta aina Ukrainan-sotaan asti. Asevalvontaan urallaan paneutunut Patokallio antaa lukijalle myös rautaisannoksen ajankohtaista ydinasetietoutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme