Keski-Pohjanmaan yritysmarkkinoilla ostajat, myyjät ja asiantuntijat kohtaavat

Yrityksen myyjien ja ostajien kohtaamisen lisäksi tilaisuudessa puhuvat Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja paikallisesti pitkään yrittäjänä toiminut Tuomo Lahti. Paikalla on myös asiantuntijoita ja rahoittajia, joilta saa itse tapahtumassa ja sen jälkeenkin apua ja tukea omistajanvaihdosprosessiin.
”Olen niin iloinen, että pääsemme järjestämään tämän mahtavan tapahtuman toisen kerran alueellamme! Finnveran tilastonkin mukaan kolmen vuoden jälkeen 92 prosenttia omistajaa vaihtaneista yrityksistä jatkaa toimintaansa. Tämä on merkittävä tieto sellaisille, jotka kokevat yrittäjyyden riskin liian korkeana. Kun lähdetään yrittäjäksi yrityskaupan kautta, mukana on asiantuntijoita ja rahoittajia, jotka tarjoavat näkökulmia ja tietotaitoa yrittäjän onnistumiseksi. Myyjille tahtoisin myös vinkata, että se oikea ostaja ei välttämättä ilmesty sormia napsauttamalla, vaan joskus vaaditaan useampia neuvotteluita ja ehdokkaita. Tämän takia Yritysmarkkinoiden kaltaiset tapahtumat pitäisi ehdottomasti hyödyntää”, sanoo Matti Koivisto Omistajanvaihdokset yhdessä -hankkeesta.
Tapahtuman perusajatus on tarjota yrityksen myyntiä tai ostoa suunnitteleville mahdollisuus kohdata toisensa helposti ja aloittaa kaupankäynti. Tapahtuma on maksuton yrityksen myyjille ja ostajille. Yrityksen omistajanvaihdos on vaativa prosessi, joka ottaa oman aikansa ja jossa tarvitaan usein myös asiantuntija-apua esimerkiksi yrityksen arvon ja kauppahinnan määrittämiseen.
”Tapahtumaan kannatta tulla myös, vaikka yrityksen osto- tai myyntiprosessi olisi vasta alussa. Omistajanvaihdosprosessi kannattaa aloittaa mahdollisimman ajoissa, jotta voi varmistua sen onnistumisesta. Mikäli tapahtuman aikataulu ei jostain syystä sovi yrityksen myyjälle, on myös mahdollista ilmoittautua ja pyytää esimerkiksi KOSEKin yrityskehittäjää tai muuta asiantuntijaa osallistumaan tapahtumaan ja esittelemään yrityksen myyntiä varten”, kertoo Anne Koskinen KOSEKista.
Yritysmarkkinoiden konseptin keskiössä on luottamuksellisuus. Tarkempi tapahtumapaikka kerrotaan vain ilmoittautuneille, ja jokainen osallistuja allekirjoittaa tapahtumaan saapuessaan salassapitosopimuksen. Tapahtumaan voi ilmoittautua mukaan 13.4. saakka. Keski-Pohjanmaan Yritysmarkkinoiden verkkosivut löytyvät osoitteesta: https://kpyritysmarkkinat.fi/
Lisätietoja:
Janne Vähäkangas
yrityskehittäjä, KOSEK
0400-727099
janne.vahakangas@kosek.fi
Matti Koivisto
projektipäällikkö, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät
Omistajanvaihdokset yhdessä -hanke
050-3211749
matti.koivisto@yrittajat.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kokkolanseudun Kehitys Oy KOSEK on Kokkolan kaupungin ja Perhon kunnan omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö.
KOSEK palvelee yrityksiä kaikissa niiden vaiheissa perustamisesta kasvuun ja kansainvälistymiseen, sekä mahdolliseen omistajanvaihdokseen saakka.
Palvelumme ovat maksuttomia kaikille Kokkolan ja Perhon alueella toimiville yrityksille.
KOSEK – yrityksesi kumppani kaikissa käänteissä.
***
Karlebynejdens Utveckling Ab KOSEK är ett närings- och utvecklingsbolag som ägs av Karleby stad och Perho kommun.
KOSEK betjänar företag i alla skeden; då man vill grunda ett företag, då det växer och då man vill etablera internationell verksamhet och ända fram till ett eventuellt ägarskifte.
Våra tjänster är avgiftsfria för alla företag som är verksamma i Karleby- och Perhoregionen.
KOSEK – ditt företags kompanjon i alla vändningar.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK
Framtidsworkshop inom företagarfostran sammanförde aktörer i landskapet30.8.2023 13:45:00 EEST | Tiedote
Den 29 augusti 2023 ordnades en involverande workshop för närings- och företagslivet inom projektet YES! Keski-Pohjanmaa, som förvaltas av KOSEK. Workshoppen ordnades tillsammans med utvecklingsbolagen i landskapet, Kaustby ekonomiska region och YritysKannus samt medlemmarna i projektets styrgrupp.
Yrittäjyyskasvatuksen tulevaisuustyöpaja yhdisti maakunnan toimijoita30.8.2023 13:45:00 EEST | Tiedote
KOSEKin hallinnoima YES! Keski-Pohjanmaa -hanke järjesti tiistaina 29.8.2023 yhdessä maakunnan kehitysyhtiöiden Kaustisen seutukunnan ja YritysKannuksen sekä hankkeen ohjausryhmän jäsenten kanssa elinkeino- ja yrityselämälle osallistavan työpajan.
Kokkola Material Weeks nya uppsyn förmedlar starkare hållbarhetstanken8.6.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
I år ordnas Kokkola Material Week redan för elfte gången. Under det kommande hybridevenemanget behandlas kemiindustri, bioekonomi och batteriteknologi samt aktuell forskning och utvecklingsutsikter såväl i Karlebyregionen som nationellt och internationellt. Evenemanget ordnas den 20–23 november 2023 i Karleby stadshus, med undantag av måndagens PreKMW-evenemang som ordnas helt på distans. Lördagen den 11 november ordnas även det populära publikevenemanget i köpcentret Chydenia.
Kokkola Material Weekin uusi ilme viestii entistä vahvemmin vastuullisuudesta8.6.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
Kokkola Material Week järjestetään tänä vuonna jo 11. kerran. Tuleva hybriditapahtuma käsittelee kemianteollisuutta, biotaloutta ja akkuteknologiaa, tuoden esille niin Kokkolan alueella, valtakunnallisesti kuin myös kansainvälisesti tapahtuvaa ajankohtaista tutkimusta ja kehitysnäkymiä. Tapahtuma järjestetään 20.-23.11.2023 Kokkolan kaupungintalolla, täysin etänä toteutettavaa maanantain PreKMW-tapahtumaa lukuun ottamatta. Lisäksi suosittu yleisöpäivä järjestetään Kauppakeskus Chydeniassa lauantaina 11.11.
Företagarfostran genererar ett livskraftigare Mellersta Österbotten3.5.2023 13:55:00 EEST | Tiedote
Vi vill ta fram en egen lärmiljö och ett fysiskt verksamhetscenter för företagarfostran i Mellersta Österbotten. Målet med företagarfostran är att åstadkomma ett livskraftigare landskap samt svara på behovet av kompetent arbetskraft långt in i framtiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme