Audiomedia Oy

Marjatta ja Eino Kollin säätiö tukee puurakentamisen hyvinvointitutkimusta – Hyytiälään kansainvälinen puurakentamisen tutkimuskeskus

Jaa
Juupajoella sijaitsevalle Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäasemalle rakennetaan tutkimus- ja oppimisympäristö Hyytiälä Living Lab, jossa tullaan tutkimaan puurakentamisen kokonaiskestävyyttä sekä puurakennuksen hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia.
Talvikuva Hyytiälän uusista rakennuksista. Kuva Pekka Kaitaniemi.
Talvikuva Hyytiälän uusista rakennuksista. Kuva Pekka Kaitaniemi.

Maatalous - metsätieteellisen tiedekunnan dekaanin Ritva Toivosen mukaan tavoitteena on luoda tutkimusalusta, joka mahdollistaa rakennetun ympäristön kokonaisvaltaisen kestävyyden sekä ilmasto- ja hyvinvointivaikutusten monitieteisen tutkimuksen. - Alustalla voidaan yhdistää ihmisen hyvinvoinnin ja käyttäytymisen sekä toisaalta rakentamisen ja teknologian näkökulmat.

Hyytiälä muodostaa uusien massiivipuisten CLT – rakennusten kokonaisuuden, missä on opiskelutilojen lisäksi asuinhuoneita tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön. Osa asuinhuoneista varustellaan tutkimusympäristöksi, jossa on mahdollista tutkia ihmisen kokemaa hyvinvointia.

Hyytiälä osaksi kansainvälistä tutkimusverkostoa

Toivosen mukaan rakennuksiin asennetaan sensoreita tuottamaan tietoa puumateriaalista, rakennuksesta ja sisäilmasta niissä tiloissa, missä asutaan ja oleskellaan. - Living labin erityisyys on se, että koeolosuhteita säätelemällä voidaan mitata rakennuksen terveysvaikutuksia, sisäilmaa ja hyvinvointia.

-Hyytiälästä tulee osa laajenevaa kansanvälistä tutkimusverkostoa, johon kuuluu Oregon State yliopisto Yhdysvalloista ja Primorska yliopisto Sloveniasta, jossa tuotetaan samanlaista mittausdataa puurakennuksen rakenteista, sisäilmasta ja näiden ominaisuuksista kuin Hyytiälässäkin.

Rakennusten vaikutuksella hyvinvointiin suuri yhteiskunnallinen merkitys

Hyytiälä mahdollistaa Toivosen mukaan tähän asti tehdyn tutkimuksen ja tutkijoiden työn syventämistä. - Vaikka hyvinvointia on vaikea mitata, pyrimme tunnistamaan rakennusten ominaisuuksien yhteyden ihmisen kokemukseen hyvinvoinnista.

- Kun vietämme paljon aikaa sisätiloissa ja sisäilmaongelmat ovat yleisiä, tällä tiedolla on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Yksilöiden ja yritysten kannalta ei ole yhdentekevää, olemmeko hyvinvoivia ja aikaansaavia vai voiko terveys jopa heiketä tietynlaisissa rakennusten olosuhteissa, muistuttaa Toivonen.

Kokonaisvaltaisella systemaattisella tutkimuksella rakennuksen hyvinvointikokemuksista on Toivosen mukaan suuri merkitys niin rakennussektorille kuin rakennusten käyttäjillekin. - Siihen vaikuttavat muun muassa rakennusteknologia, materiaalit ja valaistus. Tulevaisuudessa olisi hienoa, jos pääsisimme vertailemaan erilaisten puurakentamisen teknologioiden käyttöä hyvinvointivaikutusten kannalta.

-Yksi hankkeen tavoite on luoda konsepti, millä määritellään puurakentamisen elinkaaren mittaista kokonaiskestävyyttä. Siihen kuuluu koko rakentamisen arvoketju, materiaali, energian käyttö sekä rakennuksen käyttöön ja hyvinvointiin liittyvät tekijät, muistuttaa Toivonen. 

Säätiö mahdollistaa hankkeen toteuttamisen

Hyytiälän Living Lab hankkeen CLT - massiivipuuelementeistä valmistuneet rakennukset on suunnitellut Arkkitehdit Rudanko ja Kankkunen. CLT-elementtejä (Cross Laminated Timber) on käytetty sekä kantavissa että kantamattomissa seinissät. Lattioissa ja kattorakenteissa on käytetty LVL – materiaalia (Laminated Veneer Lumber). Rakentamisen kilpailutuksen keskeinen kriteeri oli kestävä rakentaminen ja 150 vuoden elinkaari.

Marjatta ja Eino Kollin Säätiön Helsingin Yliopistolle osoittama miljoonan euron lahjoitus kohdennetaan maatalous- metsätieteiden koulutusalalle valtion vastinrahaohjelman puitteissa. Suurin osa lahjoituksesta käytetään Hyytiälä Living Lab -hankkeeseen.

Markku Laukkanen

markku.laukkanen@audiomedia.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ritva Toivonen
ritva.toivonen@helsinki.fi

Kuvat

Talvikuva Hyytiälän uusista rakennuksista. Kuva Pekka Kaitaniemi.
Talvikuva Hyytiälän uusista rakennuksista. Kuva Pekka Kaitaniemi.
Lataa
Havainnekuvia/kuva tilan mukaan Hyytiälän rakennusten hyväksytystä suunnitelmasta (Rudanko & Kankkunen & Sikla Oy).
Havainnekuvia/kuva tilan mukaan Hyytiälän rakennusten hyväksytystä suunnitelmasta (Rudanko & Kankkunen & Sikla Oy).
Lataa
Ritva Toivonen, Helsingin yliopisto, materiaalipankki.
Ritva Toivonen, Helsingin yliopisto, materiaalipankki.
Lataa
Havainnekuvia/kuva tilan mukaan Hyytiälän rakennusten hyväksytystä suunnitelmasta (Rudanko & Kankkunen & Sikla Oy).
Havainnekuvia/kuva tilan mukaan Hyytiälän rakennusten hyväksytystä suunnitelmasta (Rudanko & Kankkunen & Sikla Oy).
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Audiomedia Oy
Audiomedia Oy
Töölöntorinkatu 3 B 39
00260 HELSINKI

+358 50 2589http://www.audiomedia.fi

Marjatta ja Eino Kollin Säätiön rahoittama ”Puussa on tulevaisuus” –viestintähanke julkaisee ajankohtaisia metsätaloutta ja sen parissa tehtävää tutkimustyötä koskevia artikkeleita. Säätiö tukee erityisesti maa- ja metsätalouteen sekä rakentamiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä painottaen erityisesti toimintaa, jolla on elinympäristömme kannalta positiivinen vaikutus pitkällä tähtäimellä.Säätiön toiminnan keskeisiin teemoihin perustuvat artikkelit ovat vapaasti hyödynnettävissä joko lähdemateriaalina tai julkaistavissa sellaisenaan. Artikkelit julkaistaan myös   www.puussaontulevaisuus.fi ja https://www.kollinsaatio.fi/saatio/ajankohtaista sivustoilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Audiomedia Oy

Sahateollisuuden Tino Aalto: Jalostusasteen nostoon satojen miljoonien eurojen T&KI panostukset3.7.2023 11:40:33 EEST | Tiedote

Vaikka jokainen hallitus on ohjelmissaan kirjannut tavoitteeksi metsä- ja sahateollisuuden jalostusasteen nostamisen ja puurakentamisen edistämisen, tavoitteet ovat Sahateollisuus ry.n toimitusjohtaja Tino Aallon mielestä jääneet ohjelmatasolle. – Jalostusasteen nostamisen välttämättömyydestä käydään laiskaa yhteiskunnallista keskustelua, taloudelliset kannusteet ovat jääneet tekemättä. Jos näin keskeiselle toimialalle halutaan iso muutos, TKI-hankkeisiin täytyy ohjata pitkäjänteisesti kymmeniä, mieluiten satoja miljoonia euroja.

Sitran yliasiamies Jyrki Katainen: Suomen on parannettava metsäpolitiikan ennakkovaikuttamista EU:ssa. Metsäteollisuuden markkinat sidottava ympäristötavoitteisiin.19.6.2023 14:21:41 EEST | Tiedote

Sitran yliasiamies Jyrki Kataisen mukaan Suomen on parannettava EU:n metsäaloitteiden ennakkovaikuttamista. – Meidän on lanseerattava metsäasioissa omaa agendaamme ja osaamistamme. Keskinäisen tappelun sijaan tarvitaan tahtotilan ja asenteen muutosta, ja vaikutettava silloin, kun kannat ovat vielä avoimia. –Kun meidän metsäosaamisemme ja metsäsuhteemme on parasta Euroopassa, Suomen on oltava mukana tässä keskustelussa kehittämässä komission ajattelua ja kasvattamassa tietoa metsätaloudesta, muistuttaa EU:n komission jäsenenä toiminut Katainen. Katainen pitää nykyisen komission yhtenä tärkeimpänä saavutuksena Green Deal pakettia, mikä tekee EU:sta vihreän siirtymän suunnan näyttäjän ja edelläkävijän globaalisti. –Suomalaisten on ymmärrettävä eurooppalaisessa keskustelussa se, että eri maissa on erilaisia poliittisia paineita luonnonvarojen käytön suhteen. Suomalaisille on herkkä paikka, kun hollantilaiset tulevat neuvomaan meitä metsiemme hoidossa. Tai vaikutusvaltaisella saksalaisella

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme