Kangasalan Timanttikortteli sai rakennusluvan ja purkamistyö tontilla alkaa

Kangasalan keskustaan 2025 valmistuvan Timanttikorttelin rakennuslupa on myönnetty.
Hankkeen aikataulun kannalta rakennuslupa saatiin otolliseen aikaan, sillä Timanttikorttelin urakkalaskenta-ajan on suunniteltu olevan huhtikuun ensimmäiseltä viikolta toukokuun puoleenväliin. Kilpailutusaineisto julkaistaan Hilmassa (hankintailmoitukset.fi). Kaupunkikuvallisesti ja sijainniltaan merkittävän hankkeen urakkakilpailun toivotaan kiinnostavan useita rakennusyhtiöitä.
Uudishankkeen alta purettavien vanhojen liikekiinteistöjen purku alkaa 12.4. Purkutyötä tehdään arkipäivinä klo 7 ja 18 välillä. Purkutyön on tarkoitus valmistua elokuun aikana. Purku-urakoitsijaksi on valikoitunut Mevaset Oy. Purkamistyöstä aiheutuu jonkin verran ympäristöhäiriöitä, kuten ääntä ja pölyä, mutta haitat pyritään minimoimaan. Purkutyömaa aidataan ja samalla alueen pysäköintipaikkojen käyttö päättyy. Jatkossa jalankulku ja pyöräliikenne uimahallin suuntaan tapahtuu Kirkkojärventien kautta.
Timanttikorttelin avoin taidekilpailu on vielä käynnissä noin kuukauden ajan ja se päättyy 2.5.2023. Taidekilpailun koordinoi Public Art Agency Finland. Lisätietoa kilpailusta löytyy verkko-osoitteesta www.paaf.fi/timanttikortteli.
Timanttikorttelin kaupunkikuvallinen ilme kiinnostaa läheltä ja kaukaa katsottuna. Hankealuetta kuvataankin myös ylhäältä päin lintuperspektiivistä. Lopputuotteena saadaan hankkeen aikaisten tapahtumakuvien lisäksi ns. timelapse -videoteos.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala, Kangasalan kaupunki
p. 044 430 9421, sirkku.malviala@kangasala.fi
Toimitusjohtaja Stefan Stortz, Kiinteistö Oy Taloherttua, Herttuan Kiinteistöpalvelu Oy
p. 0400 242 794, stefan.stortz@herttuankp.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 34 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Lemetyn omakotitonttien haku herätti suurta kiinnostusta23.5.2025 10:26:55 EEST | Tiedote
Lemetyn alueen tonttihaku on päättynyt, ja kiinnostus oli odotetusti ilahduttavan suurta – hakemuksia saapui noin 140 kappaletta! Haettavana oli yhteensä 27 tonttia, joten haku oli suuri menestys. Tonttien pinta-alat ovat 528–631 m² ja rakennusoikeudet 120 + 30t – 180 + 30t k-m². Hakemuksia saapui kaikkiin haettavana olleisiin tontteihin. Lämmin kiitos kaikille hakijoille aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta aluetta kohtaan! Hakemusten käsittely on parhaillaan käynnissä. Tonttiarvonta järjestetään tiistaina 3.6.2025, ja arvonnan tulokset ilmoitetaan tontin saaneille viikon 23 aikana. Arvonta toteutetaan arvontasovelluksella uskottujen miesten läsnä ollessa. Jokaiselle tontille arvotaan lisäksi yksi (1) varasijan saaja siltä varalta, että alkuperäinen saaja ei ota tonttia vastaan.
Tule mukaan torjumaan vieraslajeja – Kangasalan kaupungin talkoot kesäkuussa20.5.2025 12:01:03 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupunki järjestää jälleen yhteiset vieraskasvilajien kitkentätalkoot. Kaupunki kutsuu kaikki mukaan työhön ympäristön viihtyisyyden ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Voit järjestää kesällä myös omat vieraskasvien kitkentätalkoot tai torjua vieraslajeja pelaamalla Crowdsorsa- mobiilipeliä.
Mikkelin piispa Mari Parkkinen on Kangasalan vuoden kunniaylioppilas ja kesän avaaja20.5.2025 11:02:39 EEST | Tiedote
Kangasalan perinteinen Kesän avaus -tapahtuma järjestetään tänä vuonna 28. kerran, tällä kertaa Kangasalan lukiolla lauantaina 31.5. Koulujen päättäjäispäivänä järjestettävä tapahtuma on kangasalalainen perinne, ylistys alkavalle kesälle ja kunnianosoitus uusille ylioppilaille. Ohjelmassa on juhlapuheiden lisäksi yhteislaulua ja musiikkiesityksiä.
Kangasalla osallistutaan luonnon monimuotoisuuden suojeluun mobiilipelin avulla19.5.2025 16:27:52 EEST | Tiedote
Kuntalaiset voivat kesän aikana ansaita rahaa hävittämällä Kangasalan alueelta löytämiään lupiineja ja jättipalsameja. Jokainen voi osallistua tempaukseen lataamalla Crowdsorsa-mobiilipelin omaan älypuhelimeen ja jalkautumalla luontoon.
Kangasalan torin taideteoksen teosehdotukset julkaistu16.5.2025 10:20:27 EEST | Tiedote
Kangasalan torille sijoittuvan taideteoksen teosehdotukset on nyt julkaistu, ja kaupunkilaisilla on mahdollisuus äänestää suosikkiaan neljästä eri vaihtoehdosta. Kaupunkilaisten äänestyksen tulos huomioidaan tasavertaisena äänenä valintaraadin kokouksessa toukokuun loppupuolella. Päätös toteutettavasta teoksesta julkaistaan kesäkuun alkupuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme