Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Taiteen akateemikon arvonimen saanut Kaija Saariaho kritisoi kiitospuheessaan Suomen kulttuuria vähättelevää politiikkaa ja omistaa tunnustuksen nuorille kollegoilleen

Jaa
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi 23.3.2023 harvinaisen taiteen akateemikon arvonimen säveltäjä Kaija Saariaholle. Arvonimi myönnetään taideneuvoston esityksestä erittäin ansioituneelle taiteilijalle. Ainoa toinen musiikin akateemikko on tällä hetkellä kapellimestari Jorma Panula (s. 1930). Saariaho ilmaisee kiitospuheessaan suuren huolensa suomalaisen kulttuurin arvostuksesta ja nuorten mahdollisuuksista musiikilliseen koulutukseen jatkossa.
Kaija Saariaho. Kuva: Maarit Kytöharju
Kaija Saariaho. Kuva: Maarit Kytöharju

– Nykyisessä Suomessa kulttuuripolitiikkaa pidetään vähäpätöisenä sivuseikkana, jota säädetään ideattomasti ja luovutetaan markkinoille ja jopa äärioikeistolle. Usko siihen, että minun kaltaiseni ihmiset tekevät jotakin tärkeätä, jonka arvoa ei voi mitata vallalla, kunnialla eikä rahalla, ei näytä enää olevan osa yleistä poliittista sivistystä. Siksi tämä arvonimi on tärkeä ele, Kaija Saariaho toteaa puheessaan.

Taideneuvoston laatimissa akateemikon arvonimen perusteluissa painotetaan poikkeuksellisen laajaa, monipuolista ja yksilöllistä elämäntyötä sekä hänen luomisvoimansa ajankohtaisuutta. Saariahon nelikymmenvuotinen tuotanto käsittää 119 sävellystä: oopperoita, suuria sinfonisia orkesteriteoksia, paljon monipuolista vokaali- ja kamarimusiikkia, konserttoja, soolosoitin- ja elektronisia teoksia sekä baletin. 2000-luvulla Saariaho on säveltänyt viisi oopperaa, ja kansainvälisesti laajimmin hänet tunnetaankin oopperasäveltäjänä ja lajin uudistajana. Saariaho on saanut lukuisia merkittäviä palkintoja ja kunnianosoituksia ja hänen sävellyksiään on levytetty eri puolilla maailmaa. Saariahon viimeisin suurteos, yleisön ja kriitikkojen ylistämä Innocence-ooppera sai Suomen ensi-iltansa Kansallisoopperassa 21. Lokakuuta 2022. Oopperan seuraava ensi-ilta nähdään Lontoon Royal Opera Housessa 17. huhtikuuta ja esitykset jatkuvat 4. toukokuuta saakka.

Taiteen akateemikon arvonimen saivat nyt myös näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja ja dramaturgi Sirkku Peltola sekä performanssitaiteilija Roi Vaara. Arvonimi on elinikäinen, ja sen perusteella ei saa palkkaa. Taiteen akateemikkoja voi olla samanaikaisesti 11.

Uudet taiteen akateemikot vastaanottivat arvonimensä tasavallan presidentiltä 31.3. Saariaho ei itse päässyt terveyssyistä juhlatilaisuuteen, mutta hänen tyttärensä kapellimestari Aliisa Neige Barrière edusti häntä seremoniassa ja lausui Saariahon kirjoittaman puheen:

"Arvoisa Tasavallan Presidentti, Arvoisa Ministeri Honkonen, Arvoisat kollegat ja akateemikot.

On suuri kunnia ottaa vastaan arvonimi, joka nyt ensimmäistä kertaa Suomen Akatemian lakkautuksen jälkeen myönnetään säveltäjälle. Ymmärrän sen siksi kunnioittavan erikoisella ja tärkeällä tavalla koko työalaani ja säveltäjän ammattiani, ja pidän oleellisena, että tilanteessa jossa terveyteni ei valitettavasti salli minun liittyä seuraanne, sen ottaa puolestani vastaan Aliisa, joka paitsi on tyttäreni, myös uuden sukupolven muusikko.

Kun katson markkinatalouden vallitsemaa maailmaamme, on joskus vaikeata olla miettimättä, kuinka monta uutta säveltäjäsukupolvea jälkeeni vielä tulee. Suomi on maa joka on asettanut musiikin identiteettinsä keskelle, ja noussut kansainväliseen maineeseen nimenomaan musiikkinsa ansiosta. Olen saanut paljon tukea Suomen valtiolta koulutukseni kautta, ja myöhemmin monivuotisten apurahojen muodossa – olen siitä kiitollinen, ja toivoisin samaa nuoremmille kollegoilleni. Mutta pelkään, että kokemani kultainen kausi on nyt jäämässä taaksemme. Nykyisessä Suomessa kulttuuripolitiikkaa pidetään vähäpätöisenä sivuseikkana, jota säädetään ideattomasti ja luovutetaan markkinoille ja jopa äärioikeistolle. Usko siihen, että minun kaltaiseni ihmiset tekevät jotakin tärkeätä, jonka arvoa ei voi mitata vallalla, kunnialla eikä rahalla, ei näytä enää olevan osa yleistä poliittista sivistystä. Siksi tämä arvonimi on tärkeä ele.

Jotta en jäisi Suomen viimeiseksi säveltäjä-akateemikoksi, on monen asian muututtava tässä maassa. On annettava jokaiselle suomalaiselle varhain mahdollisuus harrastaa ja kokea taidetta sen monissa muodoissa. Kaikkien tulisi kokea olevansa näiden kokemusten äärelle tervetullut, ja tulisi voida toivoessaan valita taide ammatiksi. On tärkeää opettaa, että kaiken arvoa ei voi laskea euroina, kaiken merkityksellisyys ei käy ilmi sekunnissa eikä ehkä vuodessakaan: ei tunteiden, ei metsien, ei musiikin. Maailmassa, jossa jokainen helposti elää omassa kuplassaan, on vaarana, että kokonaiset sukupolvet sulkeutuvat sisäänsä, ellei taidekoulutuksen ja taide-elämysten kautta jatketa ovien lakkaamatonta avaamista. Ovia, joiden kautta itsekin pääsin pienen suomalaisperheen tyttönä maailmalle, ja asemaan, johon minulla ei naisena ollut mallia.

Nuoret kollegani, omistan tämän arvonimen teille ja jaan sen kanssanne.

Sen aloittaman ketjun kautta – pysyn teidän seurassanne aina.

Kaija Saariaho"



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kaija Saariaho. Kuva: Maarit Kytöharju
Kaija Saariaho. Kuva: Maarit Kytöharju
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Kirstinkatu 3 B 27
00530 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Konneveden Kotiseutuyhdistys on valittu Vuoden kotiseutuyhdistykseksi – kesän päätapahtuma Konneveden Naisten viikko lähestyy1.7.2025 10:37:59 EEST | Tiedote

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Konneveden Kotiseutuyhdistyksen Vuoden kotiseutuyhdistykseksi. Palkinto on tunnustus innovatiiviselle yhdistykselle, joka edistää ja kehittää kotiseututyötä. Kotiseutuliitto toteaa perusteluissaan, että Konneveden kotiseutuyhdistys on pienen kunnan 70-vuotias juureva ja vireä elävöittäjä. Yhdistyksen järjestämät tapahtumat keräävät runsaasti osallistujia, tärkeimpänä niistä tänä kesänä viidettä kertaa 18.-21. heinäkuuta järjestettävä, vuosi vuodelta suuremman kävijämäärän keräävä Konneveden Naisten viikko.

PopPaavali julkisti ohjelmansa – ilmaisfestivaalin tähtinä tänä vuonna Yona Trio, Sweatmaster, Liisa Akimof, Ruissalo Amping, Zangoma Duo ja Amalia Martinez26.6.2025 14:10:33 EEST | Tiedote

Helsingin seudun loppukesän jo perinteeksi muodostunut kohokohta, Paavalin seurakunnan järjestämä PopPaavali-festivaali juhlitaan taas lauantaina 16. elokuuta Helsingin Vallilassa Paavalinkirkon sisäpihalla. Tänä vuonna piknik-henkisellä ilmaisfestivaalilla esiintyvät Yona Trio, Sweatmaster, Liisa Akimof, Ruissalo Amping, Zangoma Duo ja Amalia Martinez.

Konneveden Naisten viikko 2025 tuo maailmanluokan taidetta ja jääkauden keskelle kirkonkylän kesää24.6.2025 10:18:07 EEST | Tiedote

Viidettä kertaa 18.–21.7.2025 järjestettävä Konneveden Naisten viikko tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän musiikkia, tiedettä, taidetta, historiaa, filosofiaa, luontoa ja gastronomiaa keskellä kauneinta Keski-Suomea. Pääkonsertissa kuullaan Helsingin kamarimusiikkiorkesterin esittämänä Suomessa harvoin kuultu Kaija Saariahon Lichtbogen sekä Olli Kortekankaan oopperasta Isfåglarna sovitettu Alkyone-sarjan kantaesitys. Kertojana konsertissa nähdään näyttelijä Seela Sella.

Sanna Elina Ahtisaaren Esiäidit elämänvirrassa -teoskokonaisuus paljastettiin Konneveden museolla viikonloppuna – näyttely ottaa varaslähdön heinäkuisen Konneveden Naisten viikon teemoihin17.6.2025 09:27:30 EEST | Tiedote

18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävän Konneveden Naisten viikon ensimmäinen ohjelmakokonaisuus, Sanna Elina Ahtisaaren Esiäidit elämänvirrassa -näyttely avattiin lauantaina 14. kesäkuuta Konneveden museolla. Teoskokonaisuus raottaa ovea Konneveden kesän päätapahtuman Naisten viikon teemoihin ja on nähtävillä 30. elokuuta saakka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye