Museovirasto jakoi maailmanperintökohteiden hoitoavustusta 20 hankkeelle yhteensä 235 000 euroa
6.4.2023 15:43:23 EEST | Museovirasto | Tiedote

Hakemuksia arvioitaessa ja vertailtaessa otettiin huomioon kohteen kulttuurihistoriallinen arvo ympäristössään, suunniteltujen toimien vaikuttavuus rakennuksen ja sen arvojen säilymiselle, hankkeen laatu säilyttävän restauroinnin hengessä ja sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Tyypillisiä avustettavia korjaustoimenpiteitä maailmaperintökohteissa ovat vesikattojen kunnostaminen, rakennusrunkoon liittyvät korjaukset sekä julkisivujen ja ikkunoiden korjaaminen.
“Maailmanperintökohteilta avustuksen saamisen edellytyksenä on, että tutkimus- tai suunnitteluhanke tai korjaaminen ovat rakennuksen kulttuurihistorialliset arvot säilyttäviä eli restauroivia tai konservoivia”, kertoo erikoisasiantuntija Jaakko Holma Museovirastosta.
Avustuksella tuetaan kohteiden kulttuurihistoriallisen arvon säilymistä.
Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi kuuluu ppetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen, ja Museovirasto vastaa maailmanperintösopimuksen toimeenpanosta Suomessa. Osana tätä kokonaisuutta Museovirasto jakaa avustuksia Suomen maailmanperintökohteiden hoitoon sekä tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Museoviraston jakamia maailmanperintökohteiden hoitoavustuksia myönnetään sellaisiin tutkimus-, suunnittelu-, entistämis-, hoito-, kunnostus- ja korjaustoimenpiteisiin, joilla varmistetaan kohteen säilyminen maailmanperintöstatuksensa arvoisena.
Esteettömyyden lisääminen Petäjäveden vanhassa kirkossa
Verlan puuhiomolla avustusta myönnettiin muun muassa seinämuurien korjaamiseen. Vanhassa Raumassa suurimmat avustukset myönnettiin vesikattojen korjaamiseen. Petäjäveden vanha kirkko sai avustusta 31 400 euroa. Avustus on myönnetty maisemanhoidon yleissuunnitelman ja pihasuunnitelman laatimiseen. Suunnitelma huomioi erityisesti esteettömyyden pihalla liikuttaessa.
”Petäjäveden vanhan kirkon pihapiiri ei ole tällä hetkellä esteetön, mutta tutkimme, onko tätä parannettavissa niin, että mahdollisimman monen olisi mahdollista kokea kirkko myös sisältä. Kirkon esteettömyyden parantaminen on tyypillinen restaurointitehtävä, jossa joudutaan punnitsemaan kohteeseen tehtävät lisäykset hyvin tarkkaan. Varmaa on, että kohdetta ei saada täysin esteettömäksi, mutta nykytilannetta on varmasti mahdollisuus parantaa erilaisin toimenpitein”, Petäjäveden seurakunnan kirkkoherra Laura Laitinen sanoo.
Suomessa maailmanperintökohteita on tällä hetkellä seitsemän. Näistä kuusi on kulttuurikohteita: Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäki ja Struven ketju. Seitsemäs kohde on luontokohde, Merenkurkun saaristo.
Myönnetyt avustukset Museoviraston verkkosivulla:
https://www.museovirasto.fi/fi/avustukset/maailmanperintokohteet/myonnetyt
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoisasiantuntija Jaakko Holma, jaakko.holma@museovirasto.fi, p. 0295 33 6288 (paikalla 13.4. alkaen)
Lisätietoa avustusten käytöstä kohteilta.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museovirasto avasi avustushaun kulttuuriperintöalan yhteisöjen toimintaan vuodelle 202723.9.2026 09:36:47 EEST | Tiedote
Museoviraston jakaman avustuksen tavoitteena on edistää kulttuuriperinnön merkitystä, arvostusta ja vaikutusta yhteiskunnassa sekä kulttuuriperintöalan kehittymistä, osaamista ja kansainvälistymistä. Avustusta haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 3.11.2025 klo 23.59 mennessä.
Museovirasto avasi avustushaun kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin2.9.2026 10:41:19 EEST | Tiedote
Museovirasto avasi 1.9.2026 avustushaun kuvataiteilijoiden vuoden 2027 näyttelypalkkioiden kattamiseen. Ammatillisten museoiden lisäksi myös eräät muut näyttelynjärjestäjät voivat hakea avustusta näyttelypalkkioiden maksamiseen ammattikuvataiteilijalle. Avustuksia haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 13.10.2026 klo 23.59 mennessä.
Museovirasto avasi avustushaun aineettoman kulttuuriperinnön hankkeisiin31.8.2026 10:59:14 EEST | Tiedote
Avustus on suunnattu eritysesti yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin aineettoman kulttuuriperinnön aloilla. Hakeminen tapahtuu valtion yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa. Haku päättyy 8.10.2026 klo 23.59.
Peltikaton korjauskortti päivitetty13.8.2026 14:53:14 EEST | Tiedote
Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa. Pelti on yksi Suomen yleisimmistä kattomateriaaleista.
Museovirasto myönsi entistämisavustuksia 203 rakennukselle ja kulttuuriympäristölle1.7.2026 10:57:25 EEST | Tiedote
Eri puolille Suomea sijaitseville kohteille myönnetyillä avustuksilla tuetaan arvokkaan rakennusperinnön säilymistä, perinteisiä korjaustapoja ja restaurointialan erikoisosaamista. Suurin yksittäinen avustus myönnettiin Hangon Casinon ikkunoiden korjaamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
