Hyvinkään kaupunki

Osallistuvan budjetoinnin äänestystulokset 2023 selvillä

Jaa
Hyvinkään vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin äänestystulokset ovat nyt selvillä. Äänestykseen osallistui kaikkiaan 737 hyvinkääläistä ja ääniä annettiin kaikkiaan 3482.

Ehdotuksia kertyi huimat 170 kappaletta. Osa ehdotuksista karsiutui äänestyksen ulkopuolelle muiden muassa liian korkeiden toteutuskustannusten takia. Keskenään samankaltaisia ehdotuksia yhdistettiin muutama, ja lopulta äänestykseen eteni 37 kuntalaisilta saatua ideaa.

Äänestystulosten selvittyä todettiin, että eniten ääniä saaneet ehdotukset olivat kustannusarvion osalta hyvin eri hintaisia (2 000 ̶ 10 000 euroa). Tämän myötä toteutettaviksi valikoitui seitsemän eniten ääniä saanutta ehdotusta.

Kaupungin 35 000 euron osbu-budjetilla rakentuukin mielenkiintoinen ja monipuolinen kokonaisuus.

Eniten ääniä saaneet ja toteutettaviksi valitut ehdotukset ovat:

  1. Ilmainen puistoruokailu kesäaikaan lapsille
  2. Lahjoitus Hope ry:lle
  3. Grillipaikkoja kaupunkiin
  4. Pitkospuut Sveitsiin
  5. Suojaa auringolta päiväkotien pihoille
  6. Vanhuksille ohjelmaa
  7. Pitkospuut kuntopolulta Terveysmetsään itäpuolelta.

Kesäkuussa ilmainen ruokailu alakoululaisille

Äänestyksessä eniten ääniä saanut (290 ääntä) puistoruokailu toteutetaan kesäkuussa ajalla 5. ̶ 21.6. ja 26. ̶ 30.6. arkipäivisin kello 11.30–13.00 Aseman koululla, keittiön ovelta.

Tarjolla on joka päivä 50 kg ruokaa eli noin 150:lle ensimmäiselle alakoululaiselle. Ruokaa tarjotaan niin kauan kuin sitä riittää. Tarjolla on perusruokaa: keittoja ja laatikoita.

Lasten liikuntaan rahaa ja päiväkotien pihoille suojaa

Hope ry:lle lahjoitetaan 2000 euroa vähävaraisten lasten liikunnan tukemiseen.

Kaupungin tilakeskus selvittää, millaisia katoksia voidaan asentaa ja mitkä päiväkodit sellaisen saavat. Osassa päiväkoteja asia on jo nyt kunnossa.

Pitkospuita ja grillipaikkoja lisää

Äänestyksessä oli useampia grillipaikkoja eri puolille kaupunkia. Kaupungin keskustan tuntumaan ei sellaisia kuitenkaan turvallisuussyistä rakenneta, mutta sopivaa paikkaa selvitellään ja yhtenä vaihtoehtona on lentokentän alue.

Pitkospuita rakennetaan niin Terveysmetsän itäpuolelle kuin Sveitsin puistoon.

Näiden lisäksi äänestyksestä toteutukseen etenivät musiikkiesitykset vuodeosastoille.

Voit tarkastella äänijakaumaa, kohteita sekä ehdotusten äänimääriä:  
https://www.ehyvinkaa.fi/osallistuvan-budjetoinnin-aanestystulokset-2023/

Kiitos kaikille äänestäneille!

Lisätiedot

hallintojohtaja Janne Mäki janne.maki@hyvinkaa.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

019 459 11https://www.hyvinkaa.fi

Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

Hyvinkää kutsuu: Middle ITE vol2 -näyttely avautuu kesällä 202524.4.2025 08:08:57 EEST | Tiedote

Hyvinkään idyllisessä Kaukasten kylässä sijaitseva Middle of Nowhere ITE-taidepuisto avaa uuden näyttelynsä Middle ITE vol2 kesällä 2025. Näyttely esittelee 29 itseoppineen taiteilijan lähes sata omaperäistä ja kekseliästä teosta, jotka on valmistettu puusta, kivestä, metallista ja kierrätysmateriaaleista. Näyttely rakentuu entisen kauppapuutarhan raunioille ja sitä ympäröivään metsään, tarjoten kävijöille ainutlaatuisen taide-elämyksen luonnon keskellä. Näyttely on avoinna 25.6.–7.9.2025 keskiviikosta sunnuntaihin. Vuoden 2024 avauskesä saavutti 5000 vierailijaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye