Kierrätysteollisuus ry

Tuomas Haikka Kierrätysteollisuuden hallituksen puheenjohtajaksi

Jaa
Kierrätysteollisuuden liitokokous päätti 11.4.2023 hallituksen kokoonpanosta vuodelle 2023-2024. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin vastuullisuus ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Haikka Kuusakoski Oy:stä.

Varapuheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Kari Rahkonen Fortum Waste Solutions Oy:stä.

Liitto keskittyy vauhdittamaan kiertotaloutta

Kierrätysteollisuus keskittyy vuonna 2023 vauhdittamaan kiertotalousmarkkinan kasvua sekä varmistamaan markkinoiden toimivuutta.

”Tavoitteemme on, että liiton toiminnasta on mahdollisimman paljon hyötyä jäsenille. Kierrätysteollisuuden henkilöstön vahvistusten sekä brändiuudistuksen jälkeen pääsemme nyt toimeenpanevaan vaiheeseen kasvattamaan liiton profiilia yhteiskunnallisena vaikuttajana,” kertoo Tuomas Haikka ensimmäisessä puheessaan hallituksen puheenjohtajana.

Kierrätysteollisuuden strategiassa kiertotalousinvestointien ja luvitusprosessien vauhdittaminen on nostettu tärkeäksi teemaksi.

”Tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi Kierrätysteollisuuden jäsenten on tärkeä päästä edistämään kiertotaloutta käytännössä. Vihreä siirtymä on alalle mahdollisuus, lisäksi toimiva kiertotalousmarkkina vahvistaa koko Suomen kilpailukykyä. Jotta kiertotalousinvestoinnista tehdään houkuttelevampaa, tarvitaan esimerkiksi luvituksen sujuvoittamista”, Haikka jatkaa.

Kierrätysteollisuus ry:n hallitus ja työvaliokunta 2023-2024

Liiton hallitus 2023-24 

Lue lisää liiton tavoitteista

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kierrätysteollisuus ry
Kierrätysteollisuus ry
Eteläranta 10
00131 Helsinki

https://kierratysteollisuus.fi/

Kierrätysteollisuus ry on Suomessa toimivien kierrätys- ja kiertotalousalan yritysten toimialajärjestö. 

Kierrätysteollisuuden yritykset tarjoavat käytännön ratkaisuja materiaalien kierrättämiseen ja kiertotalouden vauhdittamiseen vihreässä siirtymässä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kierrätysteollisuus ry

Kierrätysteollisuus edellyttää kokonaisvaltaista selvitystä jätealan in-house-yrityksistä24.1.2024 08:51:19 EET | Tiedote

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on julkistanut perjantaina 19.1.2024 laajan selvityksen in-house-yhtiöstä. KKV on tehnyt vaikutusarviointia hallitusohjelmassa olevista kirjauksista in-house-yhtiöihin liittyen. Selvityksessä tarkastellaan myös laajasti kunnallisia jäteyhtiöitä, joiden yritysten liikevaihto on ollut yhteensä 379 miljoonaa euroa jo ennen lakimuutosta. Kierrätysteollisuus katsoo, että selvityksestä nousseiden jätetoimialaa koskettavien lukujen ja huomioiden perusteella jätelain II-osan korjaukseen on ryhdyttävä nopeasti.

Vuoden purkuhanke Suomen suurin korjaushanke7.9.2023 12:36:38 EEST | Uutinen

Purkualan vuoden päätapahtuma kokosi yli 120 osallistujaa purkamisen kiertotalouden ja onnistuneiden purkuhankkeiden ääreen Helsinkiin. Rakennusten purkamisessa syntyy vuosittain miljoonia tonneja jätettä, ja EU tavoitteleekin purkujätteen 90 %:n kierrätysastetta, mikä tuo uusia haasteita käytännön tekijöille koko Euroopassa. Tapahtumassa palkittiin onnistuneita purkuhankkeita ja käsiteltiin purkamisen käytäntöä ja tulevaisuutta niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Tapahtuman keynote-puhuja, kehitysjohtaja Miimu Airaksinen SRV Yhtiöistä haastoi rakentamisen kiertotalouden tekijöitä kehittämään ratkaisuja, joilla kierrätysmateriaaleista tehdään korkealaatuisempia kuin purkutyöstä talteen otetuista jätemateriaaleista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye