Vuoden Helmi -palkinnon sai MTK-Merikarvia
12.4.2023 12:10:36 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

MTK-Merikarvialla on päävastuu tapahtumajärjestelyistä. Muita järjestäjiä ovat Merikarvian kunta, Merikarvian lukio sekä tapahtumapaikka, Koivuniemen Herran Farmi.
Terve Ruoka -messuilla on myös nostettu hienosti esiin pientuottajat paikallisine tuotteineen. Messuilla on myös jatkuvuutta. Tapahtuma järjestettiin Meri-Karvialla myös tänä keväänä 1.-2.4.2023.
MTK-Merikarvian puheenjohtaja Milla Ruuhikorpi on kiitollinen palkinnosta ja siitä huomiosta, jonka pieni yhdistys on saanut Terve Ruoka -messujen myötä.
- Viime viikonloppuna Terve Ruoka -messut järjestettiin jo toista kertaa paikallisin voimin. Tavoitteena on saada lähiruokaan keskittyvä ruokatapahtuma vuosittaiseksi tapahtumaksi Satakunnassa, kertoo Ruuhikorpi yhdistyksen suunnitelmista.
- Rakkaudesta lähiruokaan MTK-Merikarvia tulee jatkamaan työtään alueellisen ruokatapahtuman ja lähiruuan hyväksi, hehkuttaa Ruuhikorpi.
Vuoden Helmi -kunniamaininnan saivat MTK-Alavus ja MTK-Savonlinnan Seutu
MTK-Alavus toteutti aggregaattien keräysprojektin sota-alueilla asuvien ukrainalaisten auttamiseksi. Yhdistys selvitti aggregaattien saajat ja toimitti paikan päälle Ukrainaan 30 aggregaattia.
MTK-Savonlinnan seutu jatkojalosti Kokkaa kotimaista -konseptia ja järjesti ikäihmisille itsenäisyyspäivän lounaan 6.12.2022. Juhlalounas valmistettiin kotimaisista raaka-aineista. Lounaalle osallistui 700 ikäihmistä.
Vuoden Helmi -palkinto luovutettiin MTK:n valtuuskunnassa
Vuoden Helmi -palkinto luovutettiin MTK:n valtuuskunnan kokouksessa 12.4.2023 Espoon Hanasaaressa. Palkinnon luovuttivat Helmityöryhmän puheenjohtaja Kati Partanen ja työryhmän jäsen Pekka Kärkäs. Poika-patsaan ottivat vastaan MTK-Merikarvian puheenjohtaja Milla Ruuhikorpi ja yhdistyksen sihteeri Mika Myllykallio.
Lisätietoja:
MTK-Merikarvia, puheenjohtaja Milla Ruuhikorpi, milla.ruuhikorpi@live.fi p. 050 329 2140
MTK-Alavus, puheenjohtaja Jari Sippola, 0407346681, jari61sippola@gmail.com
MTK-Savonlinnan Seutu, puheenjohtaja Otto Makkonen, 0400679528, otto@vaahermaki.com
----------------------
Vuoden Helmi -palkinnon voittajat 2013-2021:
MTK-Nurmes: Perunatempaus 2013
MTK-Jalasjärvi: Traktorien vetokisat 2014
MTK-Kuusjoki: Salon iltatori 2015
MTK-Lounais-Häme: Peltotreffit 2016
Mhy Lounametsä: Kouluyhteistyö paikallisen 4H:n yhdistyksen kanssa ja työelämään tutustumisen konsepti 2017
MTK-Savonlinnan seutu ja Mhy Etelä-Savo: Koululaisten maa- ja metsäpäivät 2018
MTK-Itä-Uusimaa: Maanmuokkauspäivät 2019
MTK-Lokalahti: Koululaisten tilavierailut 2020
MTK-Iisalmi: Maaseutu tutuksi lapsille -projekti 2021
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Kotimainen peruna on ruokaturvan supersankari3.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Perunaviikkoa vietetään 9.–15.2. Peruna on yksi Suomen ruokaturvan vahvimmista lenkeistä, koska sen omavaraisuus on korkea ja satoa voidaan varastoida pitkään. Suomalainen syö perunaa arviolta 65 kiloa vuodessa. Määrän tuottamiseen tarvitaan vain noin 20 metriä perunapenkkiä.
Luonnonarvokauppa tarjoaa vaihtoehdon hiljaiselle suojelulle – toimivassa markkinassa pelkkiä voittajia27.1.2026 10:27:43 EET | Tiedote
Pellervon taloustutkimus PTT arvioi 21. tammikuuta, että hiljainen suojelu kattaa Suomessa noin 1,1 miljoonaa hehtaaria. Metsänomistajien omaehtoisen suojelun tunnistaminen on arvokasta metsien monimuotoisuustyön kehittämiselle. Suojelun kartoittaminen antaa myös luonnollisen väylän vapaaehtoisen luonnonarvokaupan kehittämiseen, MTK korostaa.
Hannes-myrsky aiheuttanut metsänomistajille miljoonien vahingot – myrskypuiden korjaaminen kannattaa jättää ammattilaiselle23.1.2026 07:07:00 EET | Tiedote
Joulukuun Hannes-myrsky näkyi lukuisten suomalaisten arjessa. Metsänomistajien metsissä tuhot osuivat erityisesti länsirannikolle. Myrskytuulten lopulliset vaikutukset selviävät luultavasti kesäkuukausien aikana, arvioi asiantuntija.
Puukauppamäärät laskivat merkittävästi vuonna 2025 – asiantuntijuuden merkitys korostuu kaupoille ryhdyttäessä19.1.2026 12:51:54 EET | Tiedote
Metsäteollisuuden puukauppatilastot vuodelta 2025 osoittavat, että puukauppoja solmittiin merkittävästi aikaisempia vuosia vähemmän. Alemmalla tasolla puukauppamäärissä päädyttiin viimeksi vuonna 2020. Erityisesti syksy ja loppuvuosi olivat tilastoissa poikkeuksellisen hiljaista aikaa.
Kotimaista sipulia on nyt runsaasti – teemaviikko nostaa esiin talven arkisuosikin15.1.2026 15:23:58 EET | Tiedote
Sipulin teemaviikko nostaa esiin arjen keittiön tärkeimmän perusraaka-aineen. Viime kesän hyvä sato näkyy nyt runsaana ja monipuolisena kotimaisen sipulin valikoimana ruuanlaittoon keitoista uuniruokiin ja salaateista lisukkeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
