Jäiden sulaminen vauhtiin Etelä-Savossa, turvallinen jäillä liikkuminen on loppunut

Mittauksissa tehtyjen havaintojen ja aurinkoista säätä lupaavan ennusteen perusteella Etelä-Savon järvien jäätilanne on muuttumassa nopeasti epävakaaksi. Jäillä liikkumista jalan tai moottoriajoneuvoilla ei enää suositella. Jos jäille on pakko mennä, kannattaa pitää mukana turvavälineitä, kuten naskaleita, ja välttää yksin jäille menoa.
Jäiden rakenteessa merkkejä kantavuuden heikkenemisestä
Alueellisilla seurantapisteillä ei mittaushetkellä ollut lumipeitettä jään päällä. Jäiden paksuudessa ei ollut tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen mittaukseen nähden, mutta jään rakenteessa näkyi kaikilla alueellisilla seurantapisteillä merkkejä jään kantavuuden heikkenemisestä: jään pinnassa risteili halkeamia ja jään pinta oli monin paikoin koloinen sulamisen vaikutuksesta. Peruvedellä ja Pyhävedellä jään sisältä kuului kävellessä natinaa, mitä ei aiemmalla mittauskierroksella havaittu.
Korpijärvellä ja Peruvedellä rantajää oli paikoitellen sulamassa, eikä se kestänyt ihmisen painoa. Jään laadussa oli jälleen suurta vaihtelua parin metrin säteellä. Yövedellä havaittiin teräsjään paksuudessa jopa 13 cm:n ero kahden metrin säteellä, vaikka kokonaisjäänpaksuus oli suunnilleen sama.
Paksukin jää voi pettää
Koska alueellisilla seurantapisteillä ei ole enää lumipeitettä lämpöeristeenä, auringon valo ja lämmin sää voivat nopeastikin heikentää jäitä. Aamulla ihmisen painon kantanut jää ei välttämättä enää kestä iltapäivällä. Halkeamat heikentävät jään kantavuutta, vaikka eivät menisikään jään lävitse. Tämän takia jään paksuudesta ei voi enää luotettavasti arvioida sen kantavuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesistösuunnittelija Juuso Pätynen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 273, juuso.patynen(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Valtakunnallista Ohjaamo-viikkoa vietetään maanantaista perjantaihin 10.–14.2.2025.12.2.2025 14:41:23 EET | Tiedote
Vuoden 2025 teemana on Ohjaamo nuorten työllisyyden edistäjänä. Ohjaamo-viikon tarkoituksena on levittää tietoa Ohjaamoista ja auttaa nuoria kohti koulutusta, työelämää ja mielekästä arkea.
Etelä-Savon ELY-keskus tuki elinvoimaa 55 miljoonalla eurolla vuonna 202410.2.2025 09:00:21 EET | Tiedote
Etelä-Savon tilannekuva vuonna 2024 oli odottavan rauhallinen. Vihreä siirtymä ja uusiutuva energia on tullut myös Etelä-Savoon jäädäkseen. Maakunnan ensimmäiset tuulivoimalat ovat nousseet Pieksämäelle ja useita aurinkoenergiavoimaloita on työn alla. Maakunnan energiaomavaraisuus kasvaa hankkeiden myötä.
Helmi-ohjelma kunnosti Etelä-Savon luontoa 600 000 eurolla viime vuonna30.1.2025 09:00:54 EET | Tiedote
Valtakunnallinen Helmi-elinympäristöohjelma vahvistaa luonnon monimuotoisuutta myös Etelä-Savossa. Vuosi 2024 oli ohjelman viides toimintakausi. Vuoden aikana Etelä-Savossa ennallistettiin ja kartoitettiin kohteita eri luontotyypeistä, pienvesistä arvokkaisiin lintuvesiin ja perinnebiotoopeista soihin. Helmin rahoituksella on saatu sekä tietoa paikallisesta luonnosta että kunnostettua luontokohteita.
Aktivointipalveluissa olevien määrä laski – työttömyys kasvoi24.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savossa oli joulukuun lopussa 7 123 työtöntä, 424 henkilöä ja 6 % enemmän kuin viime vuoden joulukuussa. Lomautettuja heistä oli 901. Työttömänä oli 12,8 % työvoimasta. Joulukuun aikana työttömien miesten määrä lisääntyi 402:lla ja työttömien naisten määrä 349:llä. Kokonaan työttömien määrä kasvoi 582:lla (10 %) ja lomautettujen määrä 169:llä (23 %).
Etelä-Savon maakunnan vesihuoltosuunnitelma 2040 valmistunut16.1.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon maakunnan yhteinen vesihuoltosuunnitelma 2040 on valmistunut. Suunnitelmassa on tunnistettu ja linjattu niin vesihuoltoteknisiä toimenpiteitä kuin laitosorganisatorisia toimenpiteitä. Toimenpiteiden tavoitteena on parantaa yhdyskunnan vedenhankinnan ja jätevesihuollon toimintavarmuutta sekä syventää vesihuoltolaitosten välistä yhteistyötä. Toimenpiteillä edistetään myös maankäytön ja elinkeinojen kehittymistä sekä viime kädessä asukkaiden ja ympäristön hyvinvointia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme