83 % pohjoismaisista SaaS-yrityksistä uskoo, että kasvuvauhti kiihtyy tai pysyy samana – eniten optimismia on suomalaisissa ohjelmistotaloissa
13.4.2023 13:00:43 EEST | Vetter Communications Oy | Tiedote

B2B-ohjelmistoyritysten keskuudessa vallitsee optimismi, ja tämän vahvistaa myös Pohjoismaiden suurimman B2B-sijoitusyhtiön ja suomalaisen M-Brainin pääomistaja Monterron marraskuussa 2022 toteuttama kasvututkimus. Tutkimus kertoo, että pohjoismaisista B2B-ohjelmistoyrityksistä 83 % ennustaa kasvuvauhdin kiihtyvän tai pysyvän samankaltaisena viime vuoteen verrattuna. Eniten optimismia on suomalaisissa ohjelmistoyrityksissä, joista 65 prosentissa kasvun uskotaan kiihtyvän. Tämä vastaa myös Gartnerin hiljattain tekemää ennustetta, jonka mukaan ohjelmistoalan odotetaan kasvavan tänä vuonna hieman yli 9 %.
”Pohjoismaisten B2B-ohjelmistoyritysten markkinat ovat edelleen vahvat”, Monterron toimitusjohtaja Gustav Lagercrantz toteaa. ”Samalla on nähtävissä, että yritykset ovat siirtämässä painopistettään. Epävarman maailmantilanteen ja kasvaneen inflaation vuoksi yritykset panostavat enemmän nykyisiin asiakkaisiin perustuvaan kasvuun, parempaan kustannusten hallintaan ja hinnoittelun tarkistamiseen.”
Tuoreen kasvututkimuksen vastaajina oli perustajia ja johdon edustajia 166 pohjoismaisesta B2B-ohjelmistoyrityksestä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää SaaS-yritysten prioriteetit, haasteet sekä kasvuun liittyvät keskeiset suorituskykyindikaattorit.
Tutkimus kertoo lisäksi, että:
• Vuoteen 2022 verrattuna 20 % useammalla yrityksellä on vuoden 2023 ykkösprioriteettina ”kasvaa nykyisen asiakaskunnan avulla”
• Vuoden 2022 prioriteeteista uusien myyjien palkkaaminen, markkinointiin tehtävien investointien lisääminen sekä tarjonnan laajentaminen ovat tulleet prioriteettilistalla alaspäin
• Suomessa hintoja on tarkistettu ylöspäin, keskimäärin 8,4 prosentilla uusille asiakkaille ja 5,6 prosentilla nykyisille asiakkaille
• Myynti ja markkinointi ovat suomalaisten ohjelmistoyritysten haasteina muita Pohjoismaita enemmän
• Tuotekehitystä SaaS-yhtiöissä pidettiin Suomessa vähemmän haasteellisena kuin Ruotsissa
Ruotsalaislähtöisen sijoitusyhtiö Monterron tehtävä on auttaa B2B-ohjelmistoyrityksiä kasvamaan sekä pääoman että asiantuntemuksen avulla. Sen työntekijöillä on laaja kokemus ohjelmistoyritysten perustamisesta, kasvattamisesta ja kehittämisestä.
Tietoa Monterrosta
Monterro on Pohjoismaiden johtava B2B-ohjelmistosijoittaja, jonka tavoite on tehdä pohjoismaisista ohjelmistoyrityksistä markkinajohtajia. Operatiivista kokemusta on kertynyt Pointsecin, Episerverin, Orc Softwaren, Outpost24:n ja Limen onnistuneesta kehittämisestä ja edistämisestä. Monterro työskentelee aktiivisesti salkkuunsa kuuluvien yritysten kanssa auttaakseen niitä kasvamaan. Merkittävä osa rahastojen pääomasta, noin 25 prosenttia, on peräisin Monterron perustajilta ja työntekijöiltä. Yritys perustettiin vuonna 2012, ja sillä on toimipisteet Tukholmassa, Oslossa ja Münchenissä sekä kehityskeskus Scandinavian Software Parkissa Hanoissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Yhteydenotot englanniksi tai ruotsiksi:
Gustav Lagercrantz, Monterron toimitusjohtaja
gustav.lagercrantz@monterro.com
+46 70 734 7411
Yhteydenotot suomeksi, englanniksi tai ruotsiksi:
Jutta Vetter / Vetter Communications Oy
press@vetter.fi
+358 50 54 66 000
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.
Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.
Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy
100 miljoonan euron liikevaihtoa tavoittelevan suomalaisyhtiön katolla mehiläiset juhlistavat tänään kansainvälistä YK:n mehiläispäivää20.5.2026 12:55:29 EEST | Tiedote
Yli 20 eri kansallisuutta työllistävän, suomalaisen teknologiayhtiö Tuxeran merenrannalla olevan pääkonttorin katolla tuhannet mehiläiset ovat heränneet uuteen kesään. Siksi yhtiössä myös huomioidaan tänään 20.5.2026 vietettävää YK:n Maailman mehiläispäivää (World Bee Day). Yhtiö panostaa myös työntekijöiden viihtyisyyteen poikkeuksellisen inspiroivalla työyhteisöllä ja palvelee globaaleja asiakkaita kuten NASAa.
Tulevaisuuden datakeskukset vaativat Suomelta merkittävästi lisää sähköä – pullonkaulaksi uhkaa muodostua sähköverkko-osaaminen24.4.2026 09:18:00 EEST | Tiedote
Datakeskusliiketoiminnan globaali kiihtyminen näkyy vahvasti myös Suomessa. Sähköverkkosuunnittelun asiantuntija Karoliina Tuominen kertoo kysynnän käyvän nyt poikkeuksellisen kuumana paitsi sähkölle myös sähköverkko-osaamiselle.
Turvallisuusjohtamisen asiantuntija: ”Suomessa yleisiä haasteita ovat puutteet henkilöstön osaamisen varmentamisessa ja ylläpidossa”22.4.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Riskienhallinnasta puhutaan organisaatioissa paljon, mutta henkilöstön osaamisen varmentaminen jää usein sivurooliin, kertoo turvallisuusjohtamiseen ja sen trendeihin erikoistuneen ohjelmistotalo Qreformin johtava konsultti Tommi Leppänen. Vuonna 2026 haasteita suomalaisten organisaatioiden turvallisuudelle tuovat hänen mukaansa geopolitiikka, kyber- ja tietoturvauhat, tekoäly – sekä puutteet henkilöstön osaamisen varmentamisessa ja systemaattisessa ylläpidossa.
Pk-sektorille pankkipalveluja tarjoava wamo sai 10 miljoonan euron rahoituksen ja vahvistaa asemaansa Suomessa14.4.2026 10:00:41 EEST | Tiedote
Helsingissä ja Lontoossa pääkonttoriaan pitävä fintech-yhtiö wamo on saanut uutta rahoitusta ja vahvistaa läsnäoloaan Suomessa. Yritys aikoo hyödyntää uutta pääomaa syventämällä tuoteominaisuuksia ja nopeuttamalla AI-työkalujen käyttöönottoa.
Tulevaisuuden rakennustyömailla työkavereina multiagentit12.3.2026 10:20:00 EET | Tiedote
Rakennusala on Suomessa jo kauan ollut murroksessa. Viime vuosina on nähty merkkejä siitä, kuinka teknologia ja tekoäly toimivat paitsi optimointityökaluna myös itsenäisempänä suorittajana. Nyt, vuonna 2026, rakennusalalla tekoäly astuu konkreettiseksi kollegaksi ja etenee siitä kohti multiagenttien järjestelmää. Tämä tarkoittaa sitä, että tekoälytyökaverit toimivat itseohjautuvasti ja vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ja myös keskenään virtuaalisena projektiryhmänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
