Dynaaminen taide elävöittää kuopiolaishotelli Puijonsarven uudistuvia tiloja
13.4.2023 08:35:46 EEST | Osuuskauppa PeeÄssä | Uutinen
Moniaistisuus ja paikallisen elämänmenon esittely ovat hotelliympäristöjen uusimpia trendejä. Original Sokos Hotel Puijonsarven uudistuvassa päärakennuksessa hotellivieraiden aisteja hivellään jatkossa myös taide-elämyksillä. Hotellikäytäville tehdyt dynaamiset taideteokset ovat kuopiolaisen suunnittelu- ja arkkitehtitoimisto Partanen & Lamusuon pääsuunnittelijoiden Jaana Partasen ja Heikki Lamusuon käsialaa. Puijonsarven päärakennuksen iso uudistus valmistuu kesäkuussa 2023.
”Taide tuo hotellivierailulle merkityksellisyyttä ja syvyyttä, muuntaen samalla vierailun elämykseksi. Näen, että taide tuo vieraillemme myös turvan tunnetta ja väylän oman sisäisen maailman tutkimiseen. Sydämellisesti suomalaisena Original by Sokos Hotels -hotellina meille oli tärkeää tarjota näyttämö juuri paikalliselle osaamiselle ja ammattitaidolle”, hotellinjohtaja Johanna Väätäinen kertoo uusista teoksista ilahtuneena.
Partanen & Lamusuo on tunnettu isoista arkkitehtuurihankkeistaan, joissa muotoilu, taide ja arkkitehtuuri yhdistyvät. Taiteellinen johtaja Jaana Partanen kertoo, että taideteokset ovat heidän lempilapsiaan, ja niitä tehdään mielellään myös muiden suunnittelemiin tiloihin.
Neliosaisen taideteoksen lähtökohtana Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin teokset
Partanen ja Lamusuo ovat luoneet hotellikäytäville neljä erilaista dynaamista kuvataideteosta, joiden lähtökohtana ovat Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaleilla esitetyt teokset, kuten Dada Masilon Joutsenlampi ja Tero Saarinen Companyn Third Practice.
”Taideteokset ovat monitasoisia töitä, joissa metalliosan taustalla kulkee dynaaminen valo. Kun vieras astuu hotellikäytävälle, herää taide valon avullaeloon muodostaen dynaamisen liikkeen, jolloin musiikin ja tanssin leikkiä toistava teos käynnistyy”, Jaana Partanen kertoo.
”Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä päärakennuksen uudet hotellihuoneet suunnitelleen sisustusarkkitehtitoimisto Franz Designin kanssa, jotta taideteokset yhdistyisivät eheästi huoneiden sisustukseen”, Heikki Lamusuo avaa suunnitteluprosessia.
Paikallisuus osana hotellin identiteettiä
”Elämän palo, ilo ja intohimo ovat kuopiolaisuuden ydintä, vahva musiikki- ja tanssikulttuuri osana sitä. Päärakennuksen nyt uusittavien huoneiden aistikas sisustus on saanut inspiraationsa juuri paikallisen musiikin ja tanssin eri sävyistä. Huonetyylit vaihtelevat tummasta tangosta kepeämpään valssiin”, hotellinjohtaja Väätäinen kertoo.
Paikallisen kulttuurin äärelle vie myös talon uusi rokkisviitti näyttävine estradimaisine vuoteineen. Uutuutena hotelli Puijonsarvi esittelee viiden vuoteen Kvintetti-huoneet.
”Paikallinen kulttuuri on tuotu hotellikokemukseen jo aiempien huoneuudistusten yhteydessä. Esimerkiksi Kuopio Tanssii ja Soi -hotellisiivessä huoneiden väritys ja tunnelma on kepeä kuin balettitanssijan hyppy”, Väätäinen kertoo.
Original Sokos Hotel Puijonsarven päärakennuksen kaikki huoneet (157 kpl) ja hotellikäytävät sekä sisäänkäynti ja julkisivu uudistetaan. Päärakennukseen tulee uudistuksen myötä Standard-huoneiden lisäksi neljä sviittiä, saunallisia Superior-huoneita sekä perhehuoneita.
Ensimmäiset uudet huoneet sekä huonekerrosten taideteokset valmistuvat maaliskuun alussa, kokonaisuus on valmis kesällä 2023. Sen myötähotellin iso, vuonna 2018 alkanut uudistustyö on viety päätökseen, ja talon kaikki tilat lähivuosina uusittu.
Hotellia operoiva Osuuskauppa PeeÄssä investoi lähivuosina 28 miljoonaa euroa hotelliensa uudistuksiin. Puijonsarven lisäksi uudistuvat Original Sokos Hotel Koljonvirta, Iisalmi ja Break Sokos Hotel Tahko. Kehitystyö on osa Osuuskauppa PeeÄssän strategiaa, jossa se haluaa toimia Pohjois-Savon matkailusektorin kasvuveturina.
Original Sokos Hotel Puijonsarvi on savolainen hotelliklassikko ja monipuolinen tapahtumatalo Kuopion keskustassa, Snellmanin puiston vierellä. Hotellissa on 293 huonetta, neljä ravintolaa, juhlasali Puikkari ja 20 tapahtumatilaa. Hotelli hehkuu historiaa nykypäivän iloiseen ja moderniin savolaiseen elämänmenoon yhdistettynä. Talo on kuin runsauden sarvi, jonka eri tiloista ja palveluista voi ammentaa elämyksiä vieraiden arjen ja juhlan jokaiseen hetkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana PartanenTaiteellinen johtajaPartanen&Lamusuo Oy
Puh:050 321 6313partanen@pa-la.fiJohanna VäätäinenHotellinjohtaja
Puh:050 517 4801johanna.vaatainen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Kuopio Wine Festival järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman päivätapahtuman15.2.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Maanantaina 29.6 Kuopion satamatorilla, Kuopio Wine Festival alueella, lauletaan yhdessä VIMMA-kuoron ja house bandin kanssa. Lapsia viihdyttää Hevisaurus.
PeeÄssä kehittää liikenteen palvelujaan Lapinlahdella11.2.2026 14:33:45 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä avaa helmi-maaliskuun vaihteessa uuden ABC polttonesteiden jakeluaseman Lapinlahdelle Viitostien ja Pajuharjuntien liittymään. Uudella ABC-jakeluasemalla on kaksi kaksipuoleista jakelumittaria ja tuotelaatuina bensiinit 95E10 ja 98E5 sekä diesel ja moottoripolttoöljy. Jakeluasema palvelee niin Lapinlahden asukkaita kuin Viitostien ohikulkuliikennettä. Uuden jakeluaseman avauduttua PeeÄssä lopettaa polttonestemyynnin Lapinlahden S-Marketin yhteydestä.
Vahva asiakasomistajakasvu vauhditti PeeÄssän viime vuotta – ruoan verkkokaupan kysyntä kasvaa10.2.2026 12:02:39 EET | Tiedote
Asiakasomistajuuden hyödyt kiinnostivat ja uusia asiakasomistajia liittyi vuoden aikana ennätysmäärä. Henkilöstön työtyytyväisyys säilyi edelleen erinomaisella tasolla. Entisestään kehittynyt asiakaskokemus sekä panostukset monikanavaiseen palvelujen kehittämiseen vauhdittivat vahvaa kasvua liikevaihdossa. Tulos kasvoi hieman edellisestä vuodesta.
Yli 100-vuotias jugend-helmi uudistuu Kuopiossa – asiakkaiden toivoma päivitys valmistuu keväällä5.2.2026 11:13:34 EET | Tiedote
Original Sokos Hotel Puijonsarven jugend-osan huoneet uudistuvat keväällä 2026.
S-market Heinävesi uudistuu4.2.2026 10:10:42 EET | Tiedote
S-market Heinävesi uudistuu kevään 2026 aikana: uudet energiatehokkaat kylmäkalusteet, paistopiste ja sähköauton lataus parantavat palveluita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

