Tuulivoimarakentaminen tienpitäjän näkökulmasta -selvitys on valmistunut

Tuulivoimarakentamisen määrä on viime aikoina kasvanut Suomessa räjähdysmäisesti. Vuoden 2022 lopussa Suomessa oli yhteensä 1 393 tuulivoimalaa, joista 437 kpl rakennettiin kuluneen vuoden aikana. Trendi jatkuu, mitä kuvaa se, että vuoden 2023 alussa kaavoitusvaiheessa on noin 6 000 ja esisuunnitteluvaiheessa noin 1 800 tuulivoimalaa.
Tuulivoimarakentaminen synnyttää merkittävästi kuljetuksia maanteille. Maantieverkolle haasteita aiheuttavat tuulivoimaloiden suurten osien erikoiskuljetukset ja voimala-alueen rakentamisesta vähäliikenteiselle maantieverkolle aiheutuva kuormitus. Tuulivoimalan pääkomponenttien kuljetukset ovat niin suuria mitoiltaan ja massoiltaan, että kuljetukset usein edellyttävät maanteille toimenpiteitä. Tyypillisesti erikoiskuljetus voi tarvita esimerkiksi lisää tilaa risteyksissä ja edellyttää mm. valaisimien, portaalien, liikennemerkkien, puiden ja muiden rakenteiden poistamista kuljetuksen ajaksi. Tuulivoimarakentaminen synnyttää paljon myös muuta raskasta liikennettä, kuten kiviaines- ja betonikuljetuksia. Suurimmat haasteet kohdistuvat rakennuspaikan lähellä sijaitsevalle vähäliikenteisemmälle maantieverkolle. Vähäliikenteinen tieverkko on suurelta osin rakenteiltaan puutteellista ja kestää huonosti suuria erikoiskuljetuksia ja voimala-alueen rakentamiseen tarvittavien kiviainesten ja betonin kuljetusten aiheuttamaa kuormitusta.
ELY-keskusten mahdollisuudet tehdä kuljetusten edellyttämiä toimenpiteitä ovat hyvin rajalliset ja toimenpiteiden suunnittelu ja toteuttaminen jäävätkin tuulivoimatoimijoiden vastuulle. Maantieverkolle tehtävät toimenpiteet edellyttävät oikea-aikaista vuoropuhelua ja asioista sopimista tuulivoimatoimijan ja tienpitäjän välillä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yksikön päällikkö Risto Leppänen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue, p. 0295 038 262, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Karsittu Green Energy Oy:n Huittisiin suunnitellun aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu (Satakunta, Varsinais-Suomi)6.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Karsittu Green Energy Oy:n Huittisten Karsitun alueelle suunnitteleman aurinkoenergiahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta.
Kylmyys hidastaa valkoposkihanhien kevätmuuttoa29.4.2025 13:59:55 EEST | Tiedote
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet hiljaisia valkoposkihanhien kevätmuutossa. Sunnuntaina 13.4. havaitun muuttoaallon jälkeen seuraava muuttoaalto saapui Suomeen vasta sunnuntain ja maanantain välisenä aikana 27.–28.4. Muuttoaaltojen välissä oli kylmä ja vastatuulinen jakso.
Kevyelle liikenteelle uusi väylä Viitostielle Kontiomäen eteläpuolelle (Kainuu)23.4.2025 09:39:21 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen valtatielle 5 Paltamoon. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Paltamon kunnan kanssa. Tiesuunnitelmassa suunnitellaan erillinen jalankulku- ja pyörätie valtatien 5 varteen välille Kontiomäen huoltoasema - Leppiläntien liittymä. Tie suunnitellaan valtatien 5 länsipuolelle huoltoaseman ja valtatien 22 liittymän välillä ja itäpuolelle valtatien 22 liittymän ja Leppiläntien välillä. Hankkeen tavoitteena on turvata jalankulkijoille ja pyöräilijöille kulkuyhteys kylältä huoltoaseman palveluihin sekä jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden kehittäminen. Suunnittelutyö aloitetaan huhtikuussa 2025 ja tiesuunnitelma valmistuu helmikuussa 2026. Alkuvuodesta 2026 järjestetään Paltamossa avoin vuorovaikutustilaisuus, jossa esitellään suunnitelmaluonnoksia. Vuorovaikutustilaisuudesta tiedotetaan erikseen. Tiesuunnitelman jälkeen hankkeelle laadi
Varsinais-Suomen ELY-keskus teki päätöksen Porin raatihuoneen suojelemisesta (Satakunta, Varsinais-Suomi)17.4.2025 08:58:22 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on suojellut Porin raatihuoneen piha-alueineen. Raatihuone on valtakunnallisesti arvokas kohde ja se sijaitsee myös muinaisjäännösalueella.
Valkoposkihanhien kevätmuutto on alkanut16.4.2025 14:18:44 EEST | Tiedote
Valkoposkihanhien kevätmuutto on alkanut keskimääräistä aikaisemmin. Ensimmäiset kaksi valkoposkihanhea havaittiin perjantaina 7.3. Turun Ruissalossa. Kuluvan jakson suurin muuttoaalto koettiin sunnuntaina 13.4., jolloin useassa havaintopisteessä laskettiin yli 3 000 muuttavaa valkoposkihanhea. Helsingin Kivikossa laskettiin suurin määrä, 3 630 muuttavaa hanhea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme