Määräaikaisten opettajien asemaan vihdoin merkittävä parannus
Määräaikaisen opettajan jääminen ilman kesäajan palkkaa johtuu useimmiten joko siitä, että kunta palkkaa opettajan säästösyistä vain opetuskuukausiksi tai että vakituinen viranhaltija palaa virkavapaalta kesäkeskeytyksen alkaessa. Opettajiin ei sovelleta vuosilomalakia, joten he eivät voi siirtää lomiaan esimerkiksi perhevapaan vuoksi, kuten kaikki muut ammattiryhmät. Tästä syystä perhevapaalla olevilla opettajilla on oikeus palata töihin kesäkeskeytyksen ajaksi, ja sen oikeuden tulee säilyä.
OAJ on pyrkinyt vaikuttamaan määräaikaisten opettajien asemaan muun muassa sopimusneuvotteluissa, vaikuttamalla suoraan kuntapäättäjiin ja viemällä asian korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi (diaarinumero 3059/3/15). Oikeus ei nähnyt nykytilanteen olevan lainvastainen, joten tilanteen parantaminen on työnantajan ja sopimusneuvotteluiden varassa. Mikään ei kuitenkaan estä nykytilanteessa työnantajaa maksamasta palkkaa kesäkeskeytyksen ajalta sekä viranhaltijalle että sijaiselle.
– Monet kunnat säästävät tässä väärässä paikassa. Tilanne kuormittaa määräaikaisten lisäksi työvoimapalveluita. Määräaikaisten reilu kohtelu vahvistaisi kuntien mahdollisuuksia saada päteviä opettajia jatkossa, muistuttaa OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos.
Lomapäiväkorvauksiin merkittävä korotus
OAJ on jo aiemmin sopinut lomapäiväkorvauksen koko lukuvuoden työajan palveluksessa olleelle määräaikaiselle päätoimiselle opettajalle, jolla ei ole oikeutta vuosilomaan. Palvelussuhteen päättyessä on maksettu menetetystä kesäkeskeytysajan palkasta hyvityksenä lomapäiväkorvaus, jonka suuruus on kahden päivän palkka jokaista lomanmääräytymiskuukautta kohden.
Nyt OAJ neuvotteli lomapäiväkorvauksiin merkittävän parannuksen. Jatkossa määräaikaisena työskentelevä opettaja saa 1.8.2023 lähtien jokaisesta täydestä lomanmääräytymiskuukaudesta 2,8 lomapäivän palkan. Lomapäiväkorvauksen määrä nousee siis 20 päivästä 28 päivään, jos opettaja työskentelee koko lukuvuoden työkauden työajan.
– Tämä on hieno askel eteenpäin määräaikaisten opettajien aseman parantamisessa. Se edellytti sopimista Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kanssa, ja olen iloinen, että pääsimme neuvotellen eteenpäin, Lindroos toteaa tyytyväisenä.
Muutos tulee voimaan 1.8.2023, ja se koskee kaikkia OVTES-sopimusalan päätoimisia, määräaikaisia opettajia.
Millä parannusten kustannukset katetaan?
Parannuksen kustannusvaikutukset katetaan osittain palkkaohjelman 1.2.2024 keskustason erästä ja osittain palkattomaan virkavapaaseen liittyvän kesäpalkan muutoksella. Lisäksi OAJ hyväksyi sen, että pidemmissä virkavapauksissa opettajan on työskenneltävä ennen tai jälkeen lyhytaikaisen keskeytyksen 15 työpäivää (ma-pe) eli kolme kalenteriviikkoa saadakseen keskeytysajalta palkkaa.
– Perhevapaauudistuksen myötä kumpikin vanhempi on voinut ottaa vanhempainvapaan neljässä osassa, ja tulemalla vain päiväksi töihin ennen lyhyttä keskeytystä on voinut saada keskeytysajan palkan itselleen. Sijaisen kannalta tilanne on ollut ongelmallinen, arvioi Lindroos.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri LindroosNeuvottelujohtajaOAJ
Puh:+358 40 821 3711petri.lindroos@oaj.fiKatarina MurtoPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 50 568 9188katarina.murto@oaj.fiTietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ:ltä budjettiehdotukselle kiitosta ja kritiikkiä19.9.2023 22:17:12 EEST | Tiedote
Budjettiehdotus pitää sisällään monia koulutukseen kohdennettuja asioita, joihin OAJ on tyytyväinen. Hallituksen suunnittelema leikkaus vapaasta sivistystyöstä sen sijaan tyrmistyttää.
OAJ:n hallitus: Haemme ratkaisuja neuvottelemalla ja vaikuttamalla, mutta järjestövalmiutta nostetaan22.8.2023 13:33:19 EEST | Tiedote
Hallituksen työlainsäädäntöesitykset heikentävät palkansaajien asemaa ja lisäävät turvattomuutta ja levottomuutta työmarkkinoilla. Erityisen kriittisesti OAJ suhtautuu hallitusohjelman lakisääteiseen vientimalliin. OAJ:n hallitus keskusteli tänään hallitusohjelman työlainsäädäntötavoitteista. OAJ varautuu järjestöllisiin toimiin.
Utbildningslöftena i vågskålen i regeringens budgetförhandlingar2.8.2023 10:30:10 EEST | Tiedote
Regeringen måste redan i sin första budgetmangling i september visa att utbildningslöftena i regeringsprogrammet kommer att infrias utan dröjsmål och att en tillräcklig finansiering garanteras.
Unga lärare har höga förväntningar på sitt arbete2.8.2023 10:28:17 EEST | Tiedote
Lärare i början av karriären och lärarstuderande är entusiastiska och har höga förväntningar på sitt arbete. Kan förväntningarna uppfyllas när höga mål kolliderar med brister i vardagen såsom överstora undervisningsgrupper och otillräckliga resurser, frågar sig OAJ:s ordförande Katarina Murto.
Nuorilla opettajilla korkeat odotukset työstään2.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Opettajan uran alkutaipaleella olevilla ja opettajaksi opiskelevilla on intoa ja korkeat odotukset työstään. Pystytäänkö odotukset lunastamaan, kun korkeat tavoitteet törmäävät arjen epäkohtiin kuten ylisuuriin opetusryhmiin ja puutteellisiin resursseihin, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto kysyy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme