Finkensillan kannen valutyöt ovat käynnissä
17.4.2023 12:44:15 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Finkensillan rakentamistyöt aloitettiin lokakuussa vuonna 2021 ja ensimmäinen työvaihe oli noin 300 metriä pitkän työsillan rakentaminen. Työsillan rakentaminen mahdollistaa sillan välitukien ja -kannen rakentamisen. Työsilta koostuu teräsputkista, teräspalkeista ja puisista pelkkalavoista.
Finkensillassa on kuusi välitukea ja kaksi maatukea. Silta on jatkuva jännitetty betoninen palkkisilta. Sillan kannen kahdessa pääpalkissa on yhteensä 30 jänneputkea ja putkissa jänneterästä noin 90 henkilöauton painon verran eli 130 000 kg. Silta jännitetään, kun kannen betoni on saavuttanut jännityslujuuden, keskimäärin noin 10 vrk valusta.
Finkensillan raudoitustyöt kestivät noin neljä kuukautta ja betoniterästä siltaan asennettiin yhteensä 450 000 kg, joka vastaa noin 320 henkilöauton painoa.
Jännitys- ja injektointitöiden jälkeen päästään purkamaan kannen muottia sekä telinettä, sekä asentamaan lopullisia reunapalkin kylkeen tulevia erikoiskaiteita. Muotin ja telineen purkamisen jälkeen asennetaan sillan alle huomattava määrä varausputkia, sekä viimeistellään betonipinnat.
Lämpötilan noustessa keväällä riittävän ylös tehdään kannen vesieristystyöt. Vesieristystöiden jälkeen eristeen päälle tehdään suojarakenteet, jotka suojaavat vesieristettä mekaaniselta rasitukselta.
Vielä kuluvan vuoden aikana silta on siltaa rakentaneen työyhteenliittymän osalta valmis, minkä jälkeen Kruunusillat-allianssi tulee jatkamaan töitä sillalla kiskoasennuksilla, pintarakenneasennuksilla sekä raitiotien vaatiman tekniikan asentamisella
Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari HumalajokiProjektipäällikkö, Työyhteenliittymä Kruunusillat
Puh:0400437884jari.humalajoki@kreate.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kruunusillat-raitiotie
Kruunusillat-raitiotie yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Tavoitteena on aloittaa raitiotien matkustajaliikenne Laajasalon ja Hakaniemen välillä vuonna 2027. Hakaniemen ja keskustan välisen osuuden rakentamisaikataulua ei ole vielä päätetty. Lisäksi Laajasalossa ns. Yliskylän lenkin toteuttamista tutkitaan.
Kruunusillat-raitiotie toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa, eli Finkensilta ja Kruunuvuorensilta, sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Kruunuvuorensillasta, noin 1200 metriä, tulee Suomen pisin silta.
Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla. Allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.
Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Finland Oy ja Sitowise Oy. Kruunusillat-kokonaisurakan urakoitsijat ovat YIT Suomi Oy ja Kreate Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 5.2.20265.2.2026 18:48:22 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 5.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 5.3.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 3.2.20263.2.2026 19:43:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 3.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Mer omfattande miljöstatistik om Helsingfors är nu lättillgängligt2.2.2026 12:18:53 EET | Pressmeddelande
Helsingfors miljöstatistik beskriver bland annat naturens och vattendragens tillstånd, stadens växthusgasutsläpp, markanvändning och trafik. Miljöstatistiken har uppdaterats och kompletterats under år 2025. Den är nu tydligare, enklare att använda och tekniskt mer effektiv.
Kattavaa tilastotietoa Helsingin ympäristöstä nyt helposti saatavilla2.2.2026 12:18:53 EET | Tiedote
Helsingin ympäristötilasto kuvaa muun muassa luonnon ja vesistöjen tilaa, kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä, maankäyttöä ja liikennettä. Ympäristötilastoa on uudistettu ja täydennetty vuoden 2025 aikana, ja se on nyt selkeä, helppokäyttöinen ja teknisesti toimiva.
Helsingfors planerar att ändra fyra mattvättningsbryggor till vistelse- och badplatser – och anlägga nya mattvättningsställen uppe på land30.1.2026 08:49:46 EET | Pressmeddelande
Alla befintliga mattbryggor tas successivt ur bruk när de når slutet av sin livscykel. Lämpliga bryggor skulle kunna ändras till vistelse- och badplatser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
