Vastuullisuusraportointi on rakennusalalla vielä harvinaista – DEN julkaisi alan edelläkävijänä vastuullisuusraportin jo toistamiseen

Vuotta 2022 värittivät erilaiset kriisit. Venäjän järkyttävä hyökkäys Ukrainaan ja sitä seuranneet energiakriisi, ostovoiman heikentyminen, inflaatio ja korkojen nousu vaikuttivat asuntomarkkinoihin ja asiakkaiden käyttäytymiseen. Tästä huolimatta DENillä rakentamisen volyymi kasvoi ja myyntitulokset olivat olosuhteisiin nähden hyvät.
Vastuullisuustyö jatkui myös kriisien keskellä
Vaikka rakentamisen volyymi vuonna 2022 kasvoi, DEN onnistui pienentämään toimintansa hiilijalanjälkeä yhdeksän prosenttia. Liikevaihtoon suhteutettuna hiilijalanjälki pieneni 16 prosenttia.
Hiilijalanjäljen pienenemiseen vaikuttivat eniten myytyjen talojen energiatehokkuuden paraneminen entisestään, uusiutuvien energianlähteiden lisääntyminen toteutetuissa kohteissa sekä uusiutuvan energian osuuden lisääminen omassa tuotannossa.
– Toimintaympäristön kriisien keskellä jouduimme tekemään hartiavoimin työtä liiketoiminnan kannattavuuden eteen, ja olen erityisen ylpeä siitä, että veimme samaan aikaan ympäristötyötämme määrätietoisesti eteenpäin, kertoo DENin markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Maria Mroue.
DENin hiilijalanjälki on laskettu kansainvälisen Greenhouse Gas Protocol -standardin mukaan. Hiilijalanjälkeen sisältyvät toiminnan suorat ja epäsuorat päästöt sekä asiakkaille luovutettujen rakennusten elinkaaren aikaisia hiilipäästöjä.
DEN julkaisee vastuullisuusraportin vuosittain
DENin vastuullisuustyön painopisteitä ovat ympäristö, turvallisuus ja terveellisyys sekä hyvä hallintotapa.
– Me haluamme olla myös vastuullisuudessa edelläkävijä toimialallamme ja kehittyä jatkuvasti. Läpinäkyvä ja faktoihin perustuva raportointi auttaa vaikuttavien toimenpiteiden valinnassa sekä todentaa tuloksia. Siksi julkaisemme vastuullisuusraportin jatkossa vuosittain, DENin vastuullisuustyöstä vastaava johtaja Maria Mroue kertoo.
Tiedotteen liitteenä on DENin tuore vastuullisuusraportti vuodelta 2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria MroueMarkkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtajaDEN Finland
Puh:+358 50 393 4974maria.mroue@den.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Yhtiössä työskentelee yli 400 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 101 miljoonaa euroa.
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Den Finland Oy
Muuttovalmis talopaketti on helppo ja turvallinen valinta6.5.2025 08:17:00 EEST | Tiedote
Oulun Asuntomessuille rakentuva Finnlamelli Villa Musica osoittaa, että muuttovalmis omakotitalo voi olla yhtä aikaa yksilöllinen, laadukas ja huoleton vaihtoehto vauhdikasta elämänvaihetta elävälle perheelle. Moderni hirsikoti valmistuu muuttovalmiina ruuhkavuosia elävän kuusihenkisen perheen ja heidän kahden koiransa kodiksi.
Pientalorakentamisen markkinajohtaja DEN Finland paransi liiketulostaan merkittävästi vuonna 202430.4.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2024 yleisen taloustilanteen epävarmuus jatkui edelleen. Markkinan haasteista huolimatta DEN Finland Oy onnistui vahvistamaan asemaansa markkinajohtajana ja kasvattamaan liiketulostaan 4,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 2,9 miljoonasta eurosta. Myös asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys paranivat merkittävästi.
Finnlamellin muunneltava hirsitalomallisto uudistui – vastaa entistä paremmin asumisen muuttuneisiin tarpeisiin14.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Finnlamelli on uudistanut muunneltavan talomallistonsa. Uudistunut mallisto vastaa asiakkaiden muuttuneisiin toiveisiin ja tarpeisiin – muun muassa arjen sujuvuutta, yksilöllisyyttä ja modernia arkkitehtuuria korostaviin ratkaisuihin.
Hirsirakentaminen on yleistynyt kaupunkiympäristössä10.4.2025 08:17:00 EEST | Tiedote
Oulun Asuntomessuille rakentuva Finnlamelli Villa Musica on esimerkki modernista hirsitalosta, joka sopii kaupunkitontille. Hirsirakentamisen yleistymistä kaupungeissa selittävät muun muassa materiaalin ekologisuus, hyvä sisäilma sekä lamellihirren tarjoamat arkkitehtoniset mahdollisuudet.
DENin hiilijalanjälki suhteessa liikevaihtoon on pienentynyt 28 prosenttia neljässä vuodessa24.3.2025 11:52:03 EET | Tiedote
DENin tuore vastuullisuusraportti kertoo kattavat tunnusluvut hiilijalanjäljestä sekä sosiaalisesta ja hallinnollisesta vastuusta. Keskeisimmät onnistumiset vuonna 2024 olivat pienentynyt hiilijalanjälki, parantunut henkilöstötyytyväisyys ja ennätyslukemiin kohonnut asiakastyytyväisyys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme