Fingrid modernisoi kantaverkkoa ja sähköjärjestelmää muuttuvan sähköntuotannon ja -kulutuksen tarpeisiin
18.4.2023 08:50:07 EEST | Fingrid Oyj | Tiedote

Tuulivoima ja jatkossa myös aurinkovoima muodostavat yhä suuremman osan Suomen energiantuotannosta. Tämä edellyttää sähköjärjestelmän hallinnalta uusia ratkaisuja, esimerkiksi tehon, jännitteen ja taajuuden hallintaan, joustoja kulutuksen ja tuotannon tasapainottamiseksi sekä ratkaisuja energian varastointiin.
Alueellinen keskittyminen haastaa verkkoa
Tuulivoiman tuotantoa on erityisesti länsirannikolla ja kasvu on ollut kaikkia ennusteita nopeampaa. Fingrid on vahvistanut alueen kantaverkkoa muiden muassa viisi vuotta sitten valmistuneella Rannikkolinja-yhteydellä ja useilla sähköasemilla. Alueen seuraava uusi 400 kilovoltin voimajohtoyhteys valmistuu vuonna 2027 Kristiinankaupungista Tampereelle ja kaksi vastaavaa yhteyttä vuonna 2028 Kalajoelta Keski-Suomeen.
Sähköjärjestelmän tueksi tarvitaan myös nopeammin toteutettavia ratkaisuja, sillä kantaverkkoon on liittymässä länsirannikolla noin 5 000 megawattia lisää tuulivoimaa ensi vuoden loppuun mennessä.
”Olemme tunnistaneet nopeiksi ratkaisuiksi muiden muassa verkkoa vakauttavat laitteet sekä johtojen kuormituskyvyn seurannan. Toteutuksia edistetään jo vauhdilla”, Fingridin johtaja Jussi Jyrinsalo kertoo.
Sähköjärjestelmä tarvitsee tukea – myös tuulivoima voi sitä tarjota
Fingrid ylläpitää sähköjärjestelmän reservituotteiden avulla hetkellistä kulutuksen ja tuotannon välistä tasapainoa.Tuulivoiman voimakkaan kasvun myötä erityisesti tuotannon vähentämisessä eli alassäädön reserveissä on ajoittain niukkuutta.Tuulivoimatoimijat voivat itse tässä auttaa; liittymällä reservimarkkinoille tukee sekä sähköjärjestelmää että luo itselleen uuden ansaintamahdollisuuden.
”Tuuli- ja aurinkovoima tarvitaan täysipainoisesti mukaan sähköjärjestelmän reservimarkkinoille, jotta tehotasapainoa voidaan jatkossakin hallita. Olemme tarkentaneet tuulivoimaloiden vaatimuksia ja esimerkiksi laitoksen säädettävyys ja reservikyvykkyys kannattaa varmistaa jo investointivaiheessa”, Jyrinsalo kertoo.
Yhteisenä tavoitteena Suomen kilpailukyvyn edistäminen
Sähköjärjestelmän kehittäminen on myös Suomen kilpailukyvyn edistämistä, sillä näin saadaan Suomeen uusia investointeja puhtaaseen sähköön ja sitä käyttävään teollisuuteen. Verkkoa rakennetaan enemmän kuin koskaan, mutta se ei yksin riitä. Esimerkiksi voimajohtojen lupaprosesseja tulisi nopeuttaa, jotta uusia liityntöjä saadaan toteutettua nykyistä nopeammin.
Yhteistyössä alan toimijoiden kanssa kannattaa ottaa käyttöön myös uusia keinoja maksimoida verkon käyttöaste.
”Uusiutuviin perustuvassa sähköjärjestelmässä siirtotarpeet ovat suuria, mutta lyhytkestoisia. Jos tuotantoa ja kulutusta saataisiin lähemmäksi toisiaan tai tasattua ajallisesti, saataisiin näitä siirtopiikkejä pienennettyä, mutta samalla kokonaisuudessaan siirrettyä suurempia määriä sähköä tuotannon ja kulutuksen välillä”, Jussi Jyrinsalo toteaa.
Lisätiedot:
Johtaja Jussi Jyrinsalo, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5118
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Aihetta käsitellään myös Fingrid Current -sidosryhmätilaisuudessa tänään tiistaina 18.4. klo 13-16.15. Lämpimästi tervetuloa! Lisätiedot ja linkki tapahtumaan >
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Sidosryhmäkonsultaatio varastotarjousmallista vuorokausimarkkinoille5.6.2026 12:52:42 EEST | Tiedote
Eurooppalaiset kantaverkkoyhtiöt ja sähköpörssit ovat valmistelleet uutta tarjoustyyppiä, jolla voidaan ostaa ja myydä sähköä päivän aikana. Kehitteillä olevasta mallista järjestetään webinaari ja kerätään palautetta markkinatoimijoilta.
Fingrid on toimittanut Energiavirastolle Suomen ja Ruotsin välisiä hintasuojausmahdollisuuksia koskevan ehdotuksen1.6.2026 15:29:05 EEST | Tiedote
Fingrid on toimittanut 29.5.2026 Energiavirastolle ehdotuksensa Suomen ja Ruotsin välisten hintasuojausmahdollisuuksien parantamisesta. Fingrid ehdottaa markkinatakausjärjestelyn käyttöönottoa. Järjestelyn tavoitteena on lisätä kaupankäyntimahdollisuuksia sähkön johdannaiskaupassa Suomessa tukemalla järjestelyyn osallistuvien markkinatakaajien toimintaa organisoiduilla markkinapaikoilla.
Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojan toteutus voi jatkua nykyisellä sopimuksella korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyn ajan1.6.2026 10:16:04 EEST | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus on tänään 1.6.2026 kieltänyt markkinaoikeuden kahden päätöksen täytäntöönpanon liittyen Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojaan. Samalla korkein hallinto-oikeus määräsi, että Energiaviraston aikaisempia päätöksiä on noudatettava, kunnes se antaa asiasta ratkaisunsa tai kunnes toisin määrätään.
Ändring av Fingrids ägarstruktur slutförd28.5.2026 14:30:00 EEST | Pressmeddelande
Alla arrangemang relaterade till ändringen av Fingrids ägarstruktur har slutförts. Efter de genomförda förändringarna är den finska statens ägarandel 59,5 procent och OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:s andel 14,2 procent. I den första fasen av förändringen av ägarstrukturen sålde Ömsesidiga Pensionsförsäkringsbolaget Ilmarinen sin ägarandel i Fingrid på cirka 20 procent till finska staten och OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky den 9 april 2026. I den andra fasen, som nu har slutförts, ändrades 50 st. A-aktier till B-aktier som såldes till OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky på så sätt att en B-aktie förblev i statens ägo. Mer information: Asta Sihvonen-Punkka, verkställande direktör, Fingrid Oyj, tfn +358 30 395 5235 Eeva-Liisa Virkkunen, Fingrid Oyj:s styrelseordförande, tfn +358 40 505 2522
Fingridin omistusrakenteen muutos saatu päätökseen28.5.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Kaikki Fingridin omistusrakenteen muutokseen liittyvät järjestelyt on saatu päätökseen. Suomen valtion omistusosuus on toteutettujen muutosten jälkeen 59,5 prosenttia ja OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:n osuus on 14,2 prosenttia. Omistusrakenteen muutosten ensimmäisessä vaiheessa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen myi noin 20 prosentin omistusosuutensa Fingridistä Suomen valtiolle ja OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:lle 9.4.2026. Nyt toteutetussa toisessa vaiheessa 50 kappaletta Suomen valtion omistamia A-sarjan osakkeita muutettiin B-sarjan osakkeiksi, jotka valtio myi OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:lle siten, että yksi B-osake jäi valtiolle. Lisätietoja: Asta Sihvonen-Punkka, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj, puh. +358 30 395 5235 Eeva-Liisa Virkkunen, Fingridin Oyj:n hallituksen puheenjohtaja, puh. +358 40 505 2522
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

