Muskareissa on lämpöä ja läheisyyttä ja pienten iloa

–Jotkut perheet ovat käyneet muskariryhmissä aina uuden vauvan synnyttyä. Jopa seitsemän vuoden muskaritaivalta on kertynyt yhdessä ennen kuin pienin lapsi on perheestä mennyt kouluun, kertoo varhaisiän musiikinopettaja Heli Vapaakallio Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta.
–Minulla on ryhmässä yksi isä, joka on useamman vuoden ajan tuonut tyttärensä arkiaamuna muskariin ennen päiväkotiin menoa. Heille tämä on tärkeää yhteistä aikaa, Heli Vapaakallio kertoo.
Lapsen voi tuoda muskariin myös isovanhemmat tai joku muu luottoaikuinen
–Oma lapsenlapseni oli mukana ryhmässä. Oli fantastista seurata tutun pienen vauvan kehitystä. Vauva oppii yllättävän nopeasti kuulemaan tuttuja lauluja, ja iloitsee vaikka marakassien esiin ottamisesta. Ja sekin on hienoa, miten vauva herää seuraamaan muita lapsia, Vapaakallio sanoo.
–Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus kehittyy usein hienosti. Vanhempi oppii lukemaan vauvan kehonkieltä ja viestejä. Ryhmän jäsenenä oppii tuntemaan omaa vauvaansa paremmin. Vuorovaikutus muiden lasten vanhempien kanssa on antoisaa, Vapaakallio jatkaa.
–Seurakunnan muskareissa ei ole kiire, vaan niissä on lämpöä ja läheisyyttä. Kirkon ja seurakunnan ovi on helppo avata muskariin tulemisen kautta. Muskareissa käy monenlaisia perheitä hyvin erilaisista taustoista.
Muskareita on kaikissa Espoon suomenkielisissä seurakunnissa. Kaikkiaan niissä käy yhteensä lähes 900 lasta vanhempineen viikoittain.
Erilaisia muskareita eri ikäryhmille
Vauvaryhmissä lapsi käy muskarissa aikuisen kanssa. Muskarissa lauletaan, körötellään, liikutaan, soitetaan, lorutellaan ja kuunnellaan musiikkia. Yksi- ja kaksivuotiaiden lasten muskaritunnin kesto on 30 minuuttia. Sisarusryhmiin 2–5-vuotiaiden voi osallistua useamman tai yhden lapsen kanssa. Näissä kerran kesto on 30–40 minuuttia. Isompien lasten ryhmissä lapsi käy muskarissa yksin, ilman vanhempaa. 3–6-vuotiaiden muskarin kesto on 40 minuuttia.
Kanteleryhmissä harjoitellaan 5-kielisen kanteleen soittoa. Ryhmä sopii parhaiten 6–7-vuotiaille. Lainakannel on mahdollinen joissakin seurakunnissa, jos omaa ei ole mahdollista hankkia.
Tarjolla on myös kuorotoimintaa 5–8-vuotiaille muskari-ikäisille Tuomiokirkkoseurakunnassa, Leppävaarassa ja Tapiolassa. Kuoroja johtavat seurakuntien musiikin ammattilaiset ja ne ovat maksuttomia. Tuomiokirkkoseurakunnassa aloitetaan uutuutena 7–8-vuotiaiden lasten nokkahuiluryhmä ensi syksynä.
Muskarin lukuvuosi ja maksut
Muskarit alkavat syyskaudella viikoilla 33–34 ja kevätkaudella viikolla 2. Lukuvuodessa on 30 toimintaviikkoa, joista 2–4 kertaa voi olla esim. konsertti, juhla tai perhemessu. Maksu on 75 euroa lukukaudelta, josta sisarusalennusta saa -50 %. Mikäli perhe saa jotakin Kelan harkinnanvaraista tukea, ei maksua peritä. Tätä varten löytyy verkossa maksuvapautuslomake, joka toimitetaan muskariopettajalle. Muskariin pääsee mukaan myös kauden aikana, mikäli ryhmissä on tilaa. Muskareihin voi ilmoittautua seurakunnan nettisivujen kautta myös läpi vuoden.
Kuvat: Eija Harju.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli VapaakallioVarhaisiän musiikinopettajaEspoon tuomiokirkkoseurakunta
Puh:050 432 7527heli.vapaakallio@evl.fiLiisa SoinioMusiikkileikkikoulunopettajaTapiolan seurakunta
Puh:040 539 4049liisa.soinio@evl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Walk in -terapiassa yksikin keskustelukerta voi auttaa20.9.2023 15:42:51 EEST | Tiedote
Ratkaisukeskeisen terapian menetelmiin perustuva Walk in -terapia pyrkii helpottamaan 16–29-vuotiaiden oloa. Vastaanotolle ei tarvita lähetettä. Espoossa Walk in -terapiaa tarjotaan Ohjaamotalossa Leppävaarassa maanantaisin kello 14–18. Palvelusta vastaa Espoon seurakunnat.
Omaishoitajat tarvitsevat tukea vaativassa tehtävässään8.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Espoossa oli vuonna 2022 noin 1500 omaishoitajaa. Luku sisältää kaikki omaishoitajat, eli ne lasten ja aikuisten hoitajat, jotka saavat omaishoidontukea. Tämän lisäksi on paljon omaistaan hoitavia, eivät saa tai eivät ole hakeneet omaishoidon tukea. Omaishoitajille on tarjolla eri toimijoiden järjestämää tukea.
SyysMatin Markkinat – historiaa ja hauskuutta tai lempeää rauhaa kaikenikäisille8.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
”Aamusta iltapäivään Markkinoilla, ja silti tullaan myös sunnuntaina!” (kävijäpalaute). Yhden päivän aikana ei SyysMatin Markkinoista ehdi mitenkään nauttia tarpeeksi, testata kaikki tarjolla oleva ja tutkia kojut läpeensä. Siksi Markkinoihin kannattaa varata aikaa!
Osallistu Espoo-päivän tapahtumiin Espoon seurakunnissa23.8.2023 07:55:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakunnat juhlivat Espoota monenlaisin eri tapahtumin.
Klockarmalmens begravningsplats vann Green Flag Award -priset 2023–202418.8.2023 13:39:45 EEST | Tiedote
I Finland har man redan i flera års tid belönat grönområden som upprätthållits på ett högklassigt sätt med Green Flag Award-utmärkelser. På Lepaas utställning den 17.8.2023 offentliggjordes 19 grönområden som vunnit utmärkelse Green Flag Award – en del var redan bekanta GFA-parker, men det fanns också många nya grönområden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme