Suomalainen liikennevakuutus ei enää kesäkuusta alkaen käy Venäjällä
Kesäkuun alussa kaikki vihreä kortti -sopimuksen nojalla Venäjällä ja Valko-Venäjällä voimassa olleet liikennevakuutukset raukeavat. Sen jälkeen suomalaisella liikennevakuutuksella ei voi enää matkustaa Venäjälle ja Valko-Venäjälle. Osa vakuutusyhtiöistä on lopettanut uusien vihreiden korttien myöntämisen näihin maihin jo aiemmin.
- Kaikki vihreät kortit Venäjälle ja Valko-Venäjälle todellakin mitätöityvät kesäkuun alusta alkaen. Jos matkustaa näihin maihin aiemmin, kun vihreä kortti on vielä voimassa, täytyy viimeistään kesäkuun alussa hankkia liikennevakuutus paikalliselta toimijalta. Muuten ajaa ilman vakuutusta, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen muistuttaa.
Liikennevakuutus on pakollinen myös Venäjällä ja Valko-Venäjällä. 1.6.2023 alkaen vakuutus tulee ostaa venäläiseltä tai valkovenäläiseltä vakuutusyhtiöltä rajanylityksen yhteydessä. Ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Venäjälle ja Valko-Venäjälle.
- Venäläinen liikennevakuutus on ostettava vähintään viideksi päiväksi. Liikennevakuutuskeskuksen saamien tietojen mukaan vakuutuksia myydään Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Vartiuksen rajanylityspaikoilla, ja myyntipisteet ovat auki kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä, Jumppanen sanoo.
Mahdolliset vahingot korvataan tapahtumamaan lainsäädännön perusteella. Ennen matkaa on aiheellista selvittää tärkeimmät erot maiden välillä korvausten ja toimintatapojen osalta. Liikennevakuutuskeskus ei käsittele Venäjällä tai Valko-Venäjällä tapahtuneita liikennevahinkoja.
Vihreä kortti -muutoksella ei ole vaikutusta Suomessa liikennevahingon kärsineen turvaan. ETA-alueen ulkopuolisen, eli esimerkiksi venäläisen ajoneuvon Suomessa aiheuttamista vahingoista vastaa jatkossakin Liikennevakuutuskeskus. Vahinkoa kärsineen turva ei siis muutoksen yhteydessä heikkene.
Venäläisten ja valkovenäläisten matkustaminen Suomeen
Liikennevakuutus on pakollinen Suomeen tultaessa. Suomen rajoilla liikennevakuutuksia myy Tulli. Vakuutus myönnetään vähintään 30 päiväksi ja enintään vuodeksi kerrallaan. Jos vakuutukseen tarvitsee Suomessa jatkoaikaa, sen voi ostaa Tullista tai Liikennevakuutuskeskukselta. Suomesta ostettu rajaliikennevakuutus on voimassa kaikissa ETA-maissa ja Sveitsissä.
Mikä on liikennevakuuttamisen vihreä kortti?
Vihreä kortti on kansainvälinen todistus voimassa olevasta liikennevakuutuksesta. Se helpottaa omalla autolla ulkomailla matkustavia, sillä järjestelmässä mukana olevaan maahan ei tarvitse ostaa erillistä, paikallista liikennevakuutusta.
Vakuutuksen voimassaolon osoittavan vihreän kortin saa Suomessa sähköisenä maksutta omasta, liikennevakuutuksen myöntäneestä vakuutusyhtiöstä. Yleensä vihreä kortti on asiakkaalle toimitettava mustavalkoinen pdf-tiedosto, joka tulostetaan mukaan.
Suomessa myönnetty liikennevakuutus on automaattisesti voimassa kaikissa Euroopan talousalueen (ETA) maissa ja Sveitsissä. Näihin maihin matkustettaessa ei siis välttämättä tarvitse pyytää vihreää korttia vakuutusyhtiöstä.Se kuitenkin helpottaa asiointia valtioiden rajoilla sekä mahdollisen liikennevahingon sattuessa.
ETA-maiden ulkopuolisissa vihreä kortti -järjestelmään kuuluvissa maissa kortti on oltava aina mukana. Muihin kuin vihreä kortti -järjestelmään kuuluviin maihin mentäessä on kyseisen maan rajalta hankittava siellä voimassa oleva liikennevakuutus.
Lisätietoja:
Liikennevakuutuskeskus johtaja Janne Jumppanen, p. 040 450 4543
etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Palvelunumero medialle, arkisin yleensä klo 9–15
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.lvk.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus
Moottoriajoneuvokilpailuiden vakuutuskäytäntöihin iso muutos17.5.2024 06:40:00 EEST | Tiedote
Kesäkuussa voimaan tuleva uusi liikennevakuutuslaki tuo muutoksia kilpailukäytössä olevien moottoriajoneuvojen vakuutusturvaan. Samalla aiempi, epäselvyyksiä aiheuttanut eristetyn kilpailualueen määritys poistuu laista kokonaan. Vakuutuksen ottajan on syytä tutustua huolellisesti lain sisältöön, jottei vahinkotilanteessa tule ikäviä yllätyksiä korvausten osalta. Vakuutus tulee olla kaikilla kilpailuihin osallistuvilla ajoneuvoilla.
Painolla on väliä – sähköpyörien liikennevakuuttaminen kirjattiin lakiin15.5.2024 06:45:00 EEST | Tiedote
Kesäkuun alussa voimaan tuleva liikennevakuutuslain uudistus koskee myös sähköpolkupyöriä, mutta käytännössä lakiuudistuksen vaikutus nykytilaan on vähäinen. Sähköpyörien monet eri ominaisuudet ja niiden yhdistelmät ratkaisevat, luokitellaanko pyörä vakuutettavaksi ajoneuvoksi. Kuluttajan avuksi on tehty verkkotesti, joka kertoo, mitkä ajopelit tulee vakuuttaa.
Kuluttajilla on tuhansia sähköisiä liikkumisvälineitä, jotka ovat vakuuttamattomina käyttökiellossa10.5.2024 06:36:00 EEST | Tiedote
Kesäkuun alusta voimaan tuleva liikennevakuutuslaki tuo monia sähköisiä liikkumisvälineitä vakuuttamisvelvollisuuden piiriin. Vakuutus tulee hankkia sellaisille moottorilla kulkeville laitteille, jotka painavat yli 25 kg tai kulkevat yli 25 kilometriä tunnissa. Jos vakuutusta ei ole, laite on käyttökiellossa.
Liikennevakuuttamisen uusi laki voimaan 1.6. – muutos tuo monia uusia liikkumisvälineitä liikennevakuutettaviksi2.5.2024 15:09:50 EEST | Tiedote
Liikennevakuutuslain uudistus on hyväksytty eduskunnassa, ja tasavallan presidentti hyväksyy lakiuudistuksen perjantaina 3.5. Laki tulee voimaan 1.6. ja tuo monia aiemmin vakuuttamattomia liikkumisvälineitä vakuuttamisvelvollisuuden piiriin. Ilman vakuutusta laitteet ovat käyttökiellossa.
Kaikki vuokrattavat sähköpotkulaudat tulevat liikennevakuutuksen piiriin2.5.2024 07:34:17 EEST | Tiedote
Suurten kaupunkien sähköpotkulautaliikenteestä valtaosa tapahtuu vuokrayritysten välineillä. Kesäkuun alusta voimaan tuleva liikennevakuutuslain uudistus tuo kaikki vuokralaudat lakisääteisen vakuutuksen piiriin ja siirtää lautailijoille tapahtuvien havereiden sairaanhoitokustannukset yhteiskunnalta vakuutusyhtiöiden harteille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme