Suomen Kennelliitto haastaa kaikki kunnat mukaan kilpailuun: Mistä löytyy Suomen koiraystävällisin kunta?

Taloustutkimuksen tämän vuoden helmikuussa julkaiseman arvion mukaan Suomessa on noin 800 000 koiraa. Joka viidennessä taloudessa on koira.
- Koirat ovat kiinteä osa suomalaista yhteiskuntaa, ja yhä enemmän kuin perheenjäseniä. Ne ovat mukana monessa, ja niistä halutaan pitää yhä paremmin huolta. Jopa asuinpaikka voidaan valita sen mukaan, miten koiraystävällinen asuinympäristö on, kertoo Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen.
Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailu on osa Kennelliiton Koira kansalaisena -teemavuotta, jonka aikana liitto nostaa esille koiran roolia yhteiskunnassa ja sitä, millaisia palveluita koirat tarvitsevat.
Kunnan koiraystävällisyyttä arvioidaan kilpailussa monesta eri näkökulmasta
Peruspalvelut, jotka moni koiranomistaja luettelee koirapalveluista kysyttäessä, ovat koirille tarjolla olevat ulkoilureitit, koira-aitaukset ja roska-astiat, joihin koirien jätökset voi laittaa. Myös eläinlääkäripalvelut ja erilaiset koirien hyvinvointipalvelut ovat koiranomistajille tärkeitä. Aktiivit koiraharrastajat toivovat mahdollisuuksia varata käyttöön harrastuskenttiä ja muita sopivia tiloja.
Kunnan tarjoaminen koirapalveluiden ja kunnassa sijaitsevien koirapalveluiden lisäksi Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailussa arvioidaan sitä, miten koiramyönteinen kunta yleisesti on, ja miten koirat ja koiraharrastus huomioidaan päätöksenteossa. Huomiota kiinnitetään myös siihen, miten kunta jakaa tietoa alueensa koirapalveluista.
Kennelliiton Koira kansalaisena -teemavuoden vetäjä Jussi Liimatainen toivoo, että mahdollisimman moni kunta ilmoittautuisi mukaan kilpailuun.
- Koska kunnat ovat erilaisia, tulemme mahdollisuuksien mukaan palkitsemaan useamman kunnan. Kaikenkokoisten kuntien kannattaa siis ilmoittautua mukaan kilpailuun.
Kilpailussa palkitut voivat hyödyntää markkinoinnissaan Suomen koiraystävällisin kunta -saavutusta. Kennelliitto nostaa kuntaa ja sen toimintaa koirapalveluiden ja koiramyönteisyyden hyväksi esille myös omilla kanavillaan.
Kilpailuun voi ilmoittautua mukaan 7. elokuuta mennessä
Kunnan virallinen edustaja voi ilmoittaa kunnan mukaan kilpailuun vastaamalla tämän lomakkeen kysymyksiin 7.8.2023 mennessä. Kutsu kilpailuun lähetetään myös suoraan kunnille.
Kilpailuraati voi halutessaan vielä pyytää kilpailijoilta lisäselvityksiä. Raatiin kuuluvat Jussi Liimatainen, yrittäjä Marko Björs, Kennelliiton kunniapuheenjohtaja Helena Suni ja kaupunki- ja palvelumuotoilun lehtori Sara Ikävalko.
Suomen koiraystävällisin kunta -kilpailun tulokset julkaistaan Kuntamarkkinoiden yhteydessä Helsingissä 13.–14. syyskuuta. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan, kun Kuntamarkkinoiden ohjelma on valmistunut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Esa Kukkonen
esa.kukkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 548 2682
Suomen Kennelliiton Koira kansalaisena -teemavuoden vetäjä
Jussi Liimatainen
jussi.liimatainen@kennelliitto.fi
puh. 040 8339 285
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 144 000 henkilöjäsentä ja yli 2000 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto vaatii Saksanpaimenkoiraliitolta toimia28.9.2023 11:05:52 EEST | Tiedote
Suomen Kennelliitto selvittää, kiertääkö Kennelliiton jäsenyhdistys Saksanpaimenkoiraliitto Kennelliiton sääntöjä ja ohjeita järjestämällä epävirallisia suojelukoiratapahtumia, joihin osallistuu Kennelliiton eettiseltä lautakunnalta seuraamuksia saaneita henkilöitä.
Suomen Kennelliitto muistuttaa: Vastuullinen koiranhaltija ilmoittaa koiransa viranomaisrekisteriin20.9.2023 15:19:56 EEST | Tiedote
Suomen Kennelliitto muistuttaa kaikkia koiranhaltijoita siitä, että lain mukaan kaikki Suomen koirat tulee mikrosiruttaa ja ilmoittaa Ruokaviraston koirarekisteriin tämän vuoden loppuun mennessä.
Vastuu koiran käyttäytymisestä on aina hihnan toisessa päässä19.9.2023 13:28:41 EEST | Tiedote
Suomen Kennelliitto korostaa koiranomistajan vastuuta koirahyökkäysten estämisessä. Kaikkien koiranomistajien on opeteltava lukemaan koiraansa ja ennakoimaan riskitilanteet. Tarvittaessa viranomaisilla on valtuudet säädellä tarkemmin koiranpitoa.
Finska Kennelklubben belönade Mäntsälä som Finlands hundvänligaste kommun13.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Finska Kennelklubben belönade Finlands hundvänligaste kommun på Kommunmarknaden i Helsingfors den 13 september. Tävlingens vinnare blev Mäntsälä. Kannus och Pello fick hedersomnämnanden. Syftet med tävlingen är att främja hundvänligheten i kommunerna.
Suomen Kennelliitto palkitsi Mäntsälän Suomen koiraystävällisimpänä kuntana13.9.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Kennelliitto palkitsi Suomen koiraystävällisimmän kunnan Kuntamarkkinoilla Helsingissä 13. syyskuuta. Voiton kilpailussa vei Mäntsälä. Kunniamaininnan saivat Kannus ja Pello. Kilpailun tarkoituksena on edistää koiraystävällisyyttä kunnissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme