Uusi Sale Vihanti avataan 20.4.2023 klo 10
19.4.2023 10:31:41 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Lisää valikoimaa herkuttelijoille
Täysin uudessa rakennuksessa sijaitsevan Vihannin Salen avausta on odotettu innolla sekä henkilökunnan että asiakkaiden parissa. Vanha S-market sulki ovensa viimeisen kerran sunnuntaina 16.4. ja heti maanantaina tuttu henkilökunta siirtyi valmistelemaan myymälää torstain avausta varten. Myymäläpinta-alaa Salessa on yli 700 neliötä ja tuotevalikoimaa on pystytty kasvattamaan tuhannella tuotteella.
– Haluamme tarjota asiakkaillemme laajat aukioloajat ja monipuolisen valikoiman. Olemme kuunnelleet ja seuranneet tarkalla korvalla paikallisten asiakasomistajien tuotetoiveita ja uudessa myymälässämme voimme vastata näihin toiveisiin entistä paremmin. Luulenpa, että uuden myymälän valikoimat tulevat positiivisesti yllättämään vihantilaiset asiakkaamme. Kahvikoneen lisäksi saamme myymälään myös mehukoneen, jolla pääsee pullottamaan oman, varmasti tuoreen appelsiinimehun kierrätettävään pantilliseen muovipulloon, kertoo Sale Vihannin myymäläpäällikkö Anssi Seppänen.
– Kaikki vihantilaisille tutut arinalaiset palvelevat myös uudessa myymälässä ja odotamme innolla, että pääsemme tarjoamaan asiakkaillemme parasta palvelua uusissa tiloissa. Olemme varmoja, että asiakasomistajamme ihastuvat uuteen myymälään ja sen valikoimaan, Seppänen iloitsee.
– Kun uuden Salen ovet avataan torstaina klo 10, on asiakkaille luvassa muun muassa kahvitarjoilu, arvontaa, ilmapalloja ja tarjouksia läpi viikonlopun. Perjantaille kutsumme asiakkaat makkaralle ja myös S-biili on paikalla klo 11–17 auttamassa kaikissa omistajuuteen liittyvissä asioissa. Kannattaa siis tulla paikanpäälle, Seppänen vinkkaa.
Vanha myymälä puretaan ja sen paikalle tulee parkkipaikkoja. Myöhemmin myymälän tontille saadaan myös ABC-latausasema palvelemaan sähköautoilla liikkuvia.
Uusi myymälä toimii ympäristöystävällisesti ja energiatehokkaasti
Palveluverkoston nykyaikaistaminen, energiatehokkuuden kehittäminen ja uusiutuvan energian lisääminen tukevat Osuuskauppa Arinan tavoitetta olla hiilinegatiivinen vuoteen 2025 mennessä. Jo nyt lähes 100 % Arinan toimipaikkojen käyttämästä sähköenergiasta tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä, kuten tuuli- ja aurinkovoimalla.
Kaikki uuden Salen kylmäkalusteet ovat ovellisia ja valaistuksessa on käytetty sähköä säästäviä LED-valaisimia. Myymälä lämpenee maalämmöllä ja kylmälaitteissa on käytössä hiilidioksidipohjainen kylmäjärjestelmä, joka on täysin päästötön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anssi Seppänen, myymäläpäällikkö, Sale Vihanti, 044 788 4971, anssi.seppanen@sok.fi
Tarmo Kokkola, ryhmäpäällikkö, Osuuskauppa Arina, 044 788 5693, tarmo.kokkola@sok.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
PRO tunnustuspalkinnot jaettiin horeca-alan ammattilaisille – Rovaniemen Amarillon Soile Kalliokoski palkittiin lehdistön palkinnolla30.1.2026 10:51:05 EET | Tiedote
Vuosittain järjestettävässä PRO-gaalassa palkittiin Suomen kovimmat ravintola- ja keittiöalan ammattilaiset. Torstaina 29.1. Finlandia-talolle kokoontui peräti 700 PRO-vierasta seuraamaan palkintojen jakoa 17 eri sarjassa. Osuuskauppa Arinan Soile Kalliokoski palkittiin lehdistön PRO-palkinnolla.
Osuuskauppa Arinan edustajiston vaalien ehdokasasettelu alkaa 29.1.202628.1.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina on merkittävä osa pohjoissuomalaisten arkea ja myötävaikuttaa koko Pohjois-Suomen elinvoimaan palveluntarjoajana, työllistäjänä ja investoijana. Mutta mitä Arina voisi tehdä entistä paremmin helpottaakseen asiakasomistajan arkea joka päivä? Osuuskaupan tehtävää ja toimintaa tukevaan edustajistoon haetaan nyt uusia jäseniä. Vaalien ehdokasasettelu alkaa torstaina 29.1. ja jatkuu 16.2.2026 klo 16 saakka. Arinan asiakasomistajat pääsevät äänestämään omia ehdokkaitaan 30.3.-14.4.2026.
Break Sokos Hotel Rukan peruskivi muurattiin – lämminhenkinen tilaisuus juhlisti rakentamisen etenemistä27.1.2026 15:33:16 EET | Tiedote
Uuden Break Sokos Hotel Rukan rakentaminen otti perjantaina 23.1.2026 symbolisesti tärkeän askeleen eteenpäin, kun hotellin peruskivi muurattiin juhlallisessa ja lämminhenkisessä tilaisuudessa Rukalla. Tilaisuuteen osallistui lähes 40 kutsuvierasta ja yhteistyökumppania.
Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt valituslupaa – Oulun Solo Sokos Hotel -hanke pääsee etenemään26.1.2026 13:41:24 EET | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus päätti tänään olla myöntämättä valituslupaa asiassa, joka koski Oulun Vänmanninsaareen suunnitellun Solo Sokos Hotelin asemakaavan muutosta. Päätöksen myötä Osuuskauppa Arinan tavoitteena on päästä aloittamaan tornihotellin rakentaminen syksyllä 2026. Arinan tavoitteena on toteuttaa vaikuttava hotellikokonaisuus, johon kuuluu 246 huonetta, ruokaravintola, kokous- ja juhlatilat, saunamaailma sekä ylimmän kerroksen Skybar. Kokonaisuus on suunniteltu vastaamaan kaupungin tavoitteita ja liiketoiminnallisia edellytyksiä sekä oululaisten ja matkailijoiden toiveita.
Arina pitää tärkeänä selvitysten riittävyyden arviointia Lapinmaan kaavaprosessissa12.1.2026 18:27:45 EET | Tiedote
Rovaniemen kaupunginhallitus on päättänyt hakea valituslupaa hallinto-oikeuden päätöksestä liittyen Lapinmaan kaavaan. Osuuskauppa Arina pitää tärkeänä, että Lapinmaan kaavaprosessin selvitysten riittävyys arvioidaan huolellisesti ja hallinto-oikeuden päätöksen tausta ymmärretään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
