Sale Kemi avautuu torstaina 20.4.2023 klo 10
19.4.2023 10:40:27 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Monipuoliset valikoimat uudessa Salessa
Uuden Sale Kemin avausta on odotettu innolla sekä henkilökunnan että asiakkaiden parissa. Sale Kemi tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman ja laajat aukioloajat. Myymäläpinta-alaa on noin 350 neliötä.
– Uusi myymälä mahdollisti valikoiman kasvattamisen useilla sadoilla tuotteilla ja meiltä löytyy nyt hyvä valikoima esimerkiksi luomua, kasvipohjaisia, vegaanisia ja erikoisruokavaliotuotteita. Olemme seuranneet tarkasti paikallisten asiakasomistajien tuotetoiveita, joten valikoimassa näkyvät perustuotteiden lisäksi vahvasti myös lähialueen tuotteet. Meille on tärkeää, että voimme palvella asiakkaitamme monipuolisella valikoimalla, eli jos tuotetoiveita löytyy, niin niistä kannattaa ehdottomasti vinkata, kertoo Sale Kemin myymäläpäällikkö Mikko Mantere.
– Kaikki vanhasta myymälästä kemiläisille tutut arinalaiset palvelevat myös uudessa myymälässä ja odotamme innolla, että pääsemme tarjoamaan asiakkaillemme parasta palvelua uusissa tiloissa. Me olemme todella tyytyväisiä uuteen myymälään ja niin tulevat varmasti olemaan myös asiakasomistajammekin, Mantere iloitsee.
– Kun uuden Salen ovet avataan torstaina klo 10, on asiakkaille luvassa muun muassa kahvitarjoilu, arvontaa, makkaranpaistoa, ilmapalloja ja tietenkin hyvät avajaistarjoilut. Myös S-biili tulee torstaina avajaisiin klo 10–17 ja sieltä saa apua omistajuus- ja pankkiasioissa. Kannattaa siis tulla paikanpäälle, Mantere vinkkaa.
Uusi myymälä toimii ympäristöystävällisesti ja energiatehokkaasti
Palveluverkoston nykyaikaistaminen, energiatehokkuuden kehittäminen ja uusiutuvan energian lisääminen tukevat Osuuskauppa Arinan tavoitetta olla hiilinegatiivinen vuoteen 2025 mennessä. Jo nyt lähes 100 % Arinan toimipaikkojen käyttämästä sähköenergiasta tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä, kuten tuuli- ja aurinkovoimalla.
Kaikki uuden Salen kylmäkalusteet ovat ovellisia ja valaistuksessa on käytetty sähköä säästäviä LED-valaisimia. Myymälä lämpenee maalämmöllä ja kylmälaitteissa on käytössä hiilidioksidipohjainen kylmäjärjestelmä, joka on täysin päästötön.
– Uusi ekologinen myymälä käyttää uusiutuvaa ja itsetuotettua energiaa tuulivoiman, hyötykäyttöön valjastetun kylmälaitteiden lauhdelämmön sekä myöhemmin asennettavaksi suunniteltujen aurinkopaneelien avulla, jolloin kiinteistön arjen ylläpidosta saadaan täysin päästötöntä. Näin myymälä vie osaltaan kohti Osuuskauppa Arinan asettamaa hiilinegatiivisuustavoitetta vuoteen 2025 mennessä, Arinan ryhmäpäällikkö Katja Savilakso toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Mantere, myymäläpäällikkö, Sale Kemi, 044 788 7311, mikko.mantere@sok.fi
Katja Savilakso, ryhmäpäällikkö, Osuuskauppa Arina, 044 788 6207, katja.savilakso@sok.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 190 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 511 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Kaijonharjun palvelut uudistuvat – nykyisen Salen viereen rakennetaan uusi S-market31.8.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina uudistaa Oulun Kaijonharjun päivittäistavarakaupan palveluja. Nykyinen Sale Kaijonharju suljetaan lauantaina 5.9.2026, ja viereen rakennetaan uutta S-market Kaijonharjua.
Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.
Uusi S-market vahvistamaan Maikkulan palveluita24.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on käynnistänyt uuden S-marketin rakentamisen Oulun Maikkulaan. Valtatie 22:n varrelle, Valiota vastapäätä sijoittuva myymälä, on osa Arinan pitkäjänteistä työtä alueen palvelujen kehittämiseksi siellä, missä asiakasomistajat elävät ja asioivat.
Prisma Limingantullissa pilotoidaan uudenlaista Prisma Tukku -valikoimaa pienyritysten, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin10.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Pienten ravintoloiden tarpeisiin isompia riisi- ja pastapakkauksia. Tai kolmen kilon suklaakeksipaketti ja 40 voisilmäpullan pakastepussi juhlia, tapahtumia tai yhteisiä tarjoiluja varten. Tällaisia ratkaisuja pilotoidaan pian Limingantullin Prisman Prisma Tukussa.
Rovaniemelle uusi ABC-liikennemyymälä – avaus kesällä 202710.7.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina suunnittelee uuden ABC-liikennemyymälän rakentamista Rovaniemelle palvelemaan paikallisia ja matkailijoita. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026 asemakaavan vahvistumisen jälkeen, jolloin uusi palvelukokonaisuus avattaisiin kesällä 2027. Investoinnin arvo on noin 10,7 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
